sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Noloimmat tilanteet?



Eipä videolle enää selityksiä tarvitse.
Jätän tämän vain tähän.

kägi kansi

16 kommenttia :

  1. Kiljun aina sisäisesti muistellessani kaikkein häpeällisimpiä mokia : D Oikein mainiona esimerkkinä se kun sovitin sormuksia vaatekaupassa ja sormeni jäi kauhukseni jumiin siihen hemmetin rinkulaan ja sen pakkaukseen. 20 minuuttia salaisia irroitusyrityksiä, muutama kyynel vaaterekkien takana ja sitten kiltisti jonottamaan vuoroa kassalle. Siinä sitten omalla vuorolla vaatemyyjä rasvasi naurua pidätellen mun sormea ja sormusta, aikamme kyllä saatiin ähkiä ennen kuin irtosi! Varmaan turha edes mainita etten oo uskaltanu pitää sormuksia sen jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eikä, voin vaan kuvitella mikä show tuollainen sormusrumba mahtaa ollakaan! :D Hassua että otit juuri tämän asian puheeksi, sillä miulla on ollut jostain lapsuudesta asti tietynlaisia fobioita sormusten sovittamista kohtaan. En edes muista koska olisin julkisesti jotain sormusta hypistellyt, saati sormeeni työntänyt. Muumeissakin se kihlasormus juuttui muumipeikon sormeen, niin tottahan toki samalla lailla käy tosielämässäkin....

      Poista
    2. Asustemyymälässä, joka myy lähinnä koruja, vuosia työskennelleenä voin yrittää lievittää tuota tuskaa: tuo on todella yleistä ja meillä ainakin oli kassalla rasvaa juuri tuota sormuksen irroittelua varten. Eli ei niin noloa :)

      Joskin mulle kyllä kävi samanlain jokin aika sitten ja sillon kyllä vähän nolotti, koska minunhan "pitäisi tietää paremmin", juurikin tuon työni takia :D Onneksi sain ite sen irti kuitenkin, vaikka siinä hetki menikin.

      Poista
  2. Just pari päivää sitten mieleen pulpahti täysin urpo työhaastattelussa på svenska annettu vastaus useamman vuoden takaa. Instant sisuskalumuljahdus, aika lailla vastaava kuin haastattelussa kun sammakko oli loikahtanut suusta, ihmettelin samassa nanosekunnissa että mitähän ihmettä just sanoin. No ei tullut sitä työpaikkaa, mikä varmaan ei yllätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt miun mielenkiinto heräsi, ja uteliaana kiinnostaisi tietää mikä lausahdus voi olla sellainen että "pilaa" työhaastattelun ihan täysin. >.>

      Poista
  3. Se, kuinka pohdit kaverillesi koulussa, kuka mahtaa olla tuo hyvännäköinen poika? "Joo, se on mun veli!" Tai baarissa, kuinka eräs mies ei ole ollenkaan pahannököinen ikäisekseen, että jopa aika pantava. "Joo, se on mein isä." MITEN NOIN VOI KÄYDÄ??? :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahaha :DD Miten oot saanut seivattua tuollaisen tilanteen?
      "Eikujjoo emmie tuota tarkottanutkaan, kun tuota viereistä tyyppiä....kröh höm"

      Poista
    2. Tossa velijutussa sönkötin vaan jotain "Ai on, ääh, siis kun en oo ikin nähny ni en voinu tietää hehe.." tyyppistä. Onneksi kaverini ei ole tosikko niin ymmärsi asian. Tossa isäjutussa taas, toinen kaveri oli mukana ja nolostuttiin AIKA hyvin kummatkin ja se seivattiin "Ai oikeesti, eihän me voitu tietää ku ei olla ikinä nähty sitä, onks sulla oikeesti noin hyvännäkönen isä?" setillä. :D Tämäkään kaveri ei ollut tosikko ja nauroi mukana, siitä tulikin sisäpiirivitsi kuinka meistä jommasta kummasta tulisi hänen äitipuoli! :D

      Poista
  4. Siis ei hyvät hyssykät kuinka repeilen täällä itsekseni. :'D Oot kyllä niin parhain! <3

    VastaaPoista
  5. Hei prkl mie niin muistan ton lehden. Vielä muistaakseen hamstarin sen kannen takia, jostain syystä tykkäsin siitä todella paljon :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei.... :D Miulle tuo kansallistanttaran kuva on kyllä ollut enemmälti sellainen asia, josta oon saanut kuulla ivailua vuodesta toiseen. Jestas sentään.

      Poista
  6. Se mukava tilanne, kun aamulla tarkistat puhelimesta jotain viestiä ja hoksaat yöllä puoliunessasi lähettäneesi poikaystävälle, joka silloin ei sitä vielä ollut viestin, jossa karjut yhtä epäselvällä mongerruksella kuin tuhdisti sammaltava perjantai-illan sankari, kuinka sisällä tuulee niin kovaa, että viereisestä huoneesta kiisi käytävää pitkin penkki oman huoneesi ohi ja hihkut sitä aivan fiiliksissä...
    En kyllä tosin enää muista kehtasinko sen kirjoittamani viestin jälkeen pitkään aikaan laittaa uutta viestiä sille...

    Toinen aikamoinen tapaus oli, kun kärpäspaperi aiheutti vaikeuksia... Yritin siis lätkäistä kärpästä vasta ikkunan eteen laitetun kärpäspaperin lähettyvillä, niin eikös se lätkä jäi kiinni siihen paperiin ja revin sitä irti saaden puolet siitä paperista repeytymään ja puolet tarttumaan kiinni ikkunaan, jonka seurauksena käteni on liimautunut kärpäspaperiin ja ikkunassa on järkyttävä liimaläntti. Noh, kun tuo ei riittänyt niin onnistuin vielä irrotusoperaationi aikana sotkemaan hiukseni sinne sekaan ja saamaan sen lätkänkin kiinni ikkunaan ja loppujen lopuksi lopputuloksena komeilee mytty seinälistasta roikkuvaa ja tunnistamattomaksi muuntunutta kärpäsentaltutinta.
    Olen sen koommin pitäytynyt kaukana vastaavista xD

    VastaaPoista
  7. Mä en oikeesti kehtais ees kertoa tätä, mutta kai se on pakko. Tää asia hävettää mua ihan sikana ja joka kerta, kun tää pulpahtaa mieleen mun on pakko hypähdellä, pudistella päätä yms. että pääsen tästä häpeätunteesta eroon.

    Joskus, kun olin yläasteella varmaankin yheksännellä luokkaa ja juttelin sillosen poikaystäväni kanssa ihan niitä näitä jostain NASAsta ja kuin siistiä ois käydä avaruudessa ja sitten poikaystävä sanoo: ''Mä haluisin olla astronautti'' ja mä siihen: ''No oishan se kivaa, haluisin myös olla kissa. Vois vaan makoilla päivät'' poikaystävä hetkeks hiljenee ja sanoo: ''Ois vaan niin siistiä oikeesti päästä avaruuslennolle ja tutkia kaikkia paikkoja'' Tässä vaiheessa mä mietin hetken, että wait what enkä oikein osaa kun hymähtää. Poikaystävä jatkaa: ''niin siis astronautit käy avaruudessa'' oon ihan hiljaa, punastun ihan superisti ja toteen: ''Mä oon aina luullu, että se on joku harvinainen eläinlaji''
    Mä pystyin kuvitteleen tossa tilanteessa sellasta kiusallista heinäsirkkojen siritystä siihen hiljasuuteen. Mua ei oo koskaan hävettänyt mikään niin paljoa kun toi asia.

    Toinen on, kun olin jo lukiossa ja puhuttiin jtn mursuista ja muista eläimistä ja saatiin joku väittely aikaseks siitä, että mitä mursut syö ja mä jankkasin tosissani, että mursut syö lunta. Asian selvittyä ja hetken googlettelun jälkeen mua hävetti aivan mielettömän paljon.
    Mä en edes tiedä, miks mä oon ymmärtänyt noi asiat joskus noin, siihen ei oo mitään loogista selitystä, mutta jotain mun sivistykselle on vaan tapahtunut jossakin vaiheessa elämää. Mua hävettää tälläkin hetkellä ja punastuttaa, ei helvetti.

    VastaaPoista
  8. Vielä nykypäivänäkin elämäni nolottavin tilanne sattui ala-asteella, kun koulumme opettajan menehdyttyä hänen muistotilaisuudessaan, hiljaisen hetken aikana päästin ilmoille sellaisen hajulastin peräsuoleni kautta ettei se tila olisi voinut enempää raikua.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.