lauantai 7. huhtikuuta 2012

Skulls candied





Eilinen pääsi valumaan käsistä ihan huomaamatta. Jaksoin kaiken häsellyksen ohessa napata kamerankin mukaan baariin, mutta koska olen tälläinen krooninen lazy-ass ja aikaansaamaton aika-ajoittain (ja norsun muistilla varustettu vieläpä!) niin unohdin fotoilun ihan tykkänään. Tai no, kyllä kamerasta löytyi tämä yksi, todella epämääräinen ja idioottimaisen muikea otos, joka on sekä valotuksensa, värisäätöjensä, poseerauksen, heilahtaneisuuden ja oikeastaan kaikkien ominaisuuksiensa puolesta sieltä itsestään. Noh, nyt ei ole muutakaan tarjolla, saa kelvata! :D
En voi taas kuin vain ihmetellä sitä, kuinka kieroutuneesti jotkut ilmeisesti katsovat toisia ihmisiä. Baarissa olo oli jo valmiiksi todella outsider, eikä sitä fiilistä kyllä ainakaan muuttanut se tosiseikka, että kolme äijää kävi täräyttämässä miulle mielipiteensä päin pläsiä (eri ajankohtina, tottakai), tähän tyyliin: "Moi, anteeks nyt vaan mutta näytät kyllä pelottavalta".. Pelottavalta...? Mitä helvettiä, kysyn vaan?




Eipä tuosta asua juuri näe, mutta ainahan voi yrittää piirtää mielikuvaa siitä, miltä kokonaisuus nyt sitten näytti. New rockin miljoona kertaa esillä olleet neptunot, Lip servicen luottomekko, Artificen pvc-bolero, biohazard, kaulakoru ja ranteissa furminator, korsetista nyysityt karvarannekkeet. Onnittelen, jos joku jaksaa kahlata linkkimeren läpi.





Innostuin tikkuriloimaan naamani kanssa, ja sininen tuntui sellaiselta sopivalta mielialaväriltä tälle illalle. Siipimäinen muoto sopii silmien allekin vallan mainiosti, joko luomivärillä taikka eyelinerillä tehtynä. Ja pitäähän sitä meikeistä löytyä bling blingiä, timanttien muodossa.


PS. Kuulokekuva ei ole lavastettu, vaan kuvailuhetkellä kuulohärpäkkeisiin valuivat ZEDDIN hilpeät kappaleet. Legends of zelda -tanssimusaa!




27 kommenttia :

  1. Mä taas oon sen verran outo, että mulle olis kohteliaisuus jos mulle sanottas että näytän pelottavalta :o Ehkä se johtuu siitä, että mielestäni näytän helposti liian lapsekkaalta. Todella ihana meikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee.. En miekään tuota mitenkään negatiivisena palautteena ottanut, olin lähinnä hämmästynyt. :D Ja sai kyllä naureskella. Harvoin sitä nappisilmät päässä tuollaista kommenttia osakseen saa. :P

      Poista
  2. miten sä oot aina noin kaunis ?! D: <3 :3
    etkä sä oo pelottavan näkönen (haha vähä noloi miehii xdd) vaan just kaunis ja täydellinen ja ihana ja kaikkee <3 :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, pelottavaa tuskin nappisilmäisestä tytöstä saa tekemälläkään! :D Vaikka piirtäisin kulmakarvat otsaan asti, olisin silti kiltin näköinen. (testattu, ei toimi)

      Poista
  3. Onneksi olkoon 800 lukijan johdosta<3

    VastaaPoista
  4. Mitää, sinäkö pelottava? XD Toi ny oli kaiken huippu xD Ihuna nättimys olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pinkki ja hyvin murrrhaavan pelottava >:3 Muahahaa. No joo, mutta niinhän me kaikki goottityyliset ylipäätään olemme, synkkiä, pelottavia, syrjäänvetäytyneitä ja masentuneita.

      Poista
  5. Höh,todella typerä kommentti. Musta sä olet kaunis ja rohkea omana persoonassasi :) Hyvää pääsiäistä !
    Oletko ajatellut muuten värjätä hiuksia esim. sähkönsinisiksi tms? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Itseasiassa miulla on ollutkin sähkönsinistä hiuksissa tehosteena, tuossa alkuvuodesta. ;) Pienenä reunuksena vain etuhiuksissa, mutta kyllähän se sekin piristää uutukaisuudellaan. Olisi tarkotus testata jossain välissä sellaista kirkkaan turkoosia joko raitoina, tai isompana osiona alahiuksissa...

      Poista
  6. hoh hoh no ei pahimmasta päästä kyllä mutta hieman ärsyttävää musta.on kyllä hupaisaa, että jotkut tuntevat tarpeelliseksi esittää mielipiteensä ääneen,ihan kuin sillä olisi jotain väliä tai ihan kuin ketään kiinnostaisi.niinkuin se olisi heidän arvonsa tehtävä tulla kertomaan, että hei sun ulkomuoto ei ole oikein mun silmään, et voisitkos nyt ottaa vinkin tästä ja muuttua kun minä kerta mainittin asiasta.Voisi sanoa takaisin että hei mutta musta sä olet kyllä aika tylsän näkönen tossa sun poolopaidassa.tai sitten tää oli tätä suomalaisten kännäystä että kun hiljainen kansa ottaa parit oluet niin uskaltaa tulla vieraalle sanomaan jonkun enesimmäisen päähän juolahtavan kommentin.varmaan toi jälkimmäinen ihan vaan, mut ei sitä nyt tarvi ihan villiintyä viinastakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viinahuuruissa oman mielipiteensä ilmaiseminen on varmasti paljon helpompaa kuin selvinpäin. Valitettavaa kyllä, tälläisiä kauluspaitasankareita kävelee baareissa vastaan, menipä teinihelvettiin taikka +50v humppakansalle suunnattuun savuiseen kuppilaan. Onneksi vanhempien miesten latelemat kommentit ovat pääosin sellaisia, että niille voi vain omassa hiljaisuudessaan sitten naureskella. :D Ei toisten sanomisia kannata ottaa aina niin vakavasti.

      Poista
  7. Tuo nyt on sagen jotenki, mutta silti. Olen itsekkin tottunut katseisiin koska niitä tulee koulussa _koko_ ajan ja mua ollaan kanssa emoksi haukuttu. WTF? En todel. ole emo. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole yksin. Minuukin on sanottu hiusteni perusteella emotyyliseksi ainakin tuhat kertaa. :P

      Poista
  8. Voitko ottaa kuvia miltä teiän kämppä näyttää ulkopiolelta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti nyt on sanottava, että en voi. Asun sellaisessa rakennuksessa, joka ei ole yksityisasunto/kerrostalotyyppinen ratkaisu. :/

      Poista
  9. Veikeetä musiikkia näin yövuoron iloksi. =)Ihana on bling meikki. <3 Haa tuli tuosta pelottavuus jutusta mieleen. Joskus yläaste aikoina kaveri oli ajelemassa isänsä kanssa ja menin siitä ohi ja isä oli tokassu musta että tuoku tulis jossai pimeällä kujalla vastaan nii säikästäis (jotain ton suuntasta)... Olin kanssa että mitä ihmettä. :D Noh siihen aikaan käytin aika paljon pitkää nahkatakkia/kaaputakkia niin kai se sit oli pelottavaa. Emt. :D Ihme ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa.. :D Stereotypistähän on, että pimeällä metsäpolulla vastaanlyllertävät gootikkuudet ovat A) mestaamassa ihmisiä B)etsimässä mestattavaa uhrilihaa ja tästä syystä hyyvin pelottavia otuksia >:3 Saatanallisia riittejä ja verrrta.

      Kivaa että miun bisiivinkeistä oli iloa! Pelimusiikeista väännetty tanssijumputus on kyllä sekä hauskaa, että myös hitsin kivan kuuloista. :D

      Poista
  10. höpöhöpö oot söpö (: :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpö ja pelottava samaan aikaan. Hyvä kompromissi!

      Poista
  11. mun mielestä oot ihana! okei kyllähän sen ymmärtää jos päät kääntyy kadulla , epäilemättä jos omistaa pinkit hiukset:) mutta oot vaan niin ihana! erityisesti noi sun sivusta otetut kuvat on upeita!:) aaaaaw <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kivasta kommentista. :) Kyllähän nuo ihmiset tuntuvat aina tuijottelevan ihmetyksen ja ihastuksen rajamailla, mutta eipä se haitanne. Kannan tyylini ylpeydellä. :)

      Poista
  12. Olin tulossa kommentoimaan tänne tosta joidenkin vieraiden tarpeesta kertoa toisille miten muiden ihmisten Heidän Mielestään kuuluisi olla, se on jotenki niin käsittämättömän itsekästä ja osoittaa sen minkälaisen minä-minä-minä-kuplan sisällä monet elävät. Mutta tuo ensimmäinen anonyymi olikin jo sanonut asiat aikalailla samalla tavalla kun itse halusin. Olen seurannut blogiasi jo kauemmin (anonyymina, sillä ei ole tunnuksia / blogia) ja en voi muuta sanoa kun olet tosi viisas, rento ja kaunis tyttö/nainen ja varmasti tosi hyvä ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos siulle todella kannustavasta ja lämpimästä kommentista. :) Tämä todella tsemppaa jatkamaan rakasta harrastusta jatkossakin. Ja miksipä tätä bloggailua lopettamaankaan, kun touhuilusta saa hitsisti iloa irti.

      Poista
  13. Miulla on samanlaiset kuulokkeet!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skullcandyt ovat kyllä todellista karkkia ulkonäöllään, vaan ihan auttamattoman huonoa laatua. :D

      Poista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.