torstai 15. joulukuuta 2011

Magic magic



.. Nimittäin Pennangalanin magic, ja vieläpä ilmielävinä! Mykistävää! Jotain mustaa, jotain soljekasta, jotain niin korkeaa että sydän pakahtuu ja päkijät huutavat hallelujaa (tai niin luulisi, vaikka oikeastihan ovat kuin lenkkarit).. Ja extrabonuksena: Jotain käytettyä! Muutama päivä takaperin oli varmaan jokin kansainvälinen insanityjen hyvän tuulen päivä, kun kaikki tuntui menevän ihan kuin elokuvissa. Pääsin kasvohoitoon hemmottautumaan, kuulin erään ison kilpailun voitosta, ja kruunaavana yksityiskohtana: pitkään haaveilemani pennangalanin Magic L5- korkosaappaset kävelivät vastaan kuin ihmeen kaupalla. Ja vieläpä paneeliversiona! Tällä kertaa nallekarkit menivät todellakin tasan, ja omaan pussiin vieläpä. Nahkasaappaat kainalossa maailma ei olekaan ihan niin paha paikka, vaan itseasiassa aika kiva. Ainakin välillä.



Olen kuluttanut urheasti rinta rottingilla palvelleet Demonian tormentit (toiset tormenttini!!) jo sellaiseen kuntoon, että kenkiä rakastava itkisi verta ne nähdessään. Lommoja, TOISTAMISEEN haljennut pohjatukirauta ja mitähän vielä. Voisin oikeastaan jo hihkaista innosta, sillä tiedän sisimmissäni että nämä käytetyt Pennangalaninkin kengät tulevat kestämään pidempään kuin Demonian vastaavat. Jotenkin aika käsittämätöntä, että jo kertaalleen korjattu pohjan tukirauta napsahti jälleen kerran poikki kävellessä. Bad, bad luck ja niin paska laatu että tekisi mieli näyttää kyseisten kenkien valmistajille persereikää. Enkä takuulla ole ainut, joka tuskastelee tormenttien katkenneiden pohjarautojen parissa. Mietiskelen vielä mitä noille tormenteille tekisin. Joko A) kehystän ne muistoksi seinälle huonosti palvelleiden vuosien kunniaksi tai B) kiikutan ne viimeiselle matkalleen harmaaseen pömpeliin tuonne pihalle, jota roskikseksikin kutsutaan, tai C) myyn ne pilkkahintaan sellaiselle joka ne jaksaa korjuuttaa suutarilla. Mikä vaihtoehto kuulostaa inhimillisimmältä? Toisaalta taas, voisihan tormentit korjauttaa itsekin, ja käyttää rönttöskenkinä..

12 kommenttia :

  1. Mitä, katkenneet pohjaraudathan nyt ovat enemmän sääntö kuin poikkeus goottimonosissa. ;) Pakko jälleen vielä jakaa kauhutarinani Pennan Linda Flareista, jotka olivat kyseisen osan kestävyyden kohdalla ehdottomasti heikoimmat lajissaan. En enää muista, montako kuukautta kesti ennen kuin kengän raudat SEKÄ pohjat katkesivat ja platform alkoi vääntyä irti, mutta ei se kyllä kauan vienyt. Siinä jäivät Pleaserinkin kenkäset kakkosiksi. ;)

    Voinko edelleen olla katkera ja vihertävänsävyinen teikäläisten kirpparien tarjonnan suhteen? :D Vaikka tuo korko ei vieläkään miellytä niin olis nuo mullakin mukaan lähteneet...

    VastaaPoista
  2. Voi tätä kateutta kun kaikki muut tuntuvat löytävän kaikkea ihanaa kirppareilta ja mä en löydä edes yhtä asiaa joka miellyttäis silmää ja ei olis ihan rikki :D Noi on kyllä niiiiiin ihanat ja kauniit että silmiin sattuu.

    VastaaPoista
  3. Ootko varma ettet erehtynyt tai kirjoittanut väärin, sillä eihän kirpparilta vaan voi tuollaisia ihanuuksia löytää. Kuulostaa yhtä todennäköiseltä kuin että hyvä haltia olisi tuonut nuo kaunokaiset ovelle.:'C Kolmas kateellinen ilmoittautuu.

    VastaaPoista
  4. Mitä ihmettä, miltä kirpparilta sie oikeen tuommoset löysit :D

    VastaaPoista
  5. Mulla ei oo onneks kenkiä hajonnu käytön seurauksena. Muutaman kerran olen kengät ajanu parin 3 vuoden yhtäjaksosella käytöllä kyllä pohjista puhki.

    Ois se kyllä kiva täällä perähikiässäkin käydä hyvillä kirppareilla. Edes mun suhteellisen hyvässä kunnossa olevat 591:set ei menny 30 euron hintaan :D. Niistä tarviis vaan vaihtaa takaa se laatta joita saa varaosina new rockilta ja ne ois ku uudet. Pitää varmaan kokeilla nettimyyntiä, vaikka vihaan kyseistä myyntimuotoa.

    VastaaPoista
  6. Anna: Johan on siulla käynyt huono tuuri pennangalaneiden suhteen. :S Miulla lähestulkoon jokainen pari on kestänyt kasassa kuin tauti,eikä ole ollut ongelmia nimeksikään. (toisin kuin pleaserin markan viritelmien sun muiden kanssa..) Veikkaisin, että nykyiset uudemmat pennangalanin kengät kestävät huonommin kuin useampi vuosi takaperin valmistetut? Kaikki pitää saada halvemmalla jne, massatuotannon takia aiheutuvat ongelmat ja laadun heitto.

    Lightess: pittääpä harkita! :D

    Anonyymi: Harvemmin kyllä sattuu tälläisiä tajunnanräjäyttäviä löytöjä täältäkään kirppikseltä, mutta nyt on vähälle aikaa käynyt useammankin kerran melkoinen munkki. :P


    Painajainen: Tuli kyllä hieraistua itekin silmiä kerta tai pari, kun luulin että näen unta. Ei kirpparilta vaan voi löytyä pennangalania, ei ei! :D Demonian kengät ovat sentään paljon yleisempiä, ja niitä luulisikin löytyvän helpommin.

    Anniinaiseni: Hyvä syy käväistä Joensuussa lomalla: Kirpparit ;D

    chrissie: ihan tuosta megajättihyperduper kirppikseltä tokmannin vierestä :P

    Kuume: Miulla demonian kengät ovat hajonneet ihan muutamien kertojen käytöllä. Swingeistä poksahti kesällä koko platformi irti liitoksistaan, (miljoona vuotta sitten) halkesi slushista remmit poikki, ja kahdet tormentin pohjatukiraudat on tullut hajotettua. Ja vuosien mittaan tottakai myös lukemattoman monet demonian vetoketjut on tullut vaihdatettua suutarilla. :c En enää uskoisi että tää on vain huonoa tuuria, vaan oikeesti laadussa joku mättää.

    Outoa että nuo siun poposet eivät ole menneet kaupaksi noin edulliseen hintaan. Joensuukaan ei mikään kovin iso kaupunki miun mielestä ole, mutta kyllä täältä kokoonsa nähden melkoinen liuta mustiinpukeutuvia tuntuu löytyvän :)

    VastaaPoista
  7. Varmaan napsahtaa noistakin poikki tukiraudat tollasen lyllerön alla. :D

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: Toivottavasti eivät napsahda >.< Joensuulaiset suutarit kun eivät noita haljenneita pohjia edes osaa/suostu korjaamaan. :(

    VastaaPoista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.