maanantai 19. joulukuuta 2011

Disco mushroom


Huh hellettä, ei voi kyllä muuta sanoa kuin että reissusta jäi niin hyvä maku suuhun ettei uskoisi todeksi. Jostain syystä (kappas vaan..) sienimiesten keikalla tuli tampattua niin tehokkaasti, että tällä hetkellä jokainen lihas on vetäissyt itsensä totaalisen juntturaan. Raev ja partyhaardia niin paljon, että meinasi alkomahoolin kippauskin unohtua siinä sivussa. Koska näin on käynyt ennen? Mjaa, tuskin milloinkaan. Metallikeikoilla ei nykyään jaksa enää pomppufiilistellä (koska vanhuus), mutta Infected Mushroomin kohdalla tein kyllä poikkeuksen. Yleis-sekavan fiiliksen ja villien valonheittimien ansiosta bailauskin on tsiljoona kertaa mukavampaa, kuin keikoilla joilla yleisö tönöttää lattiaan liimattuina ja valoshown osaa ajaa onnettoman näköinen 80-luvun semirämä discopallero. Keikka oli siis kokonaisuutena enemmän kuin bueno, ja läpi virrannutta tunnetilaa voisi kutsua myös henkiseksi erektioksi. Ah!






Hyvin erikoisjännä päivän avaruus-foliopuku:

bolero: Artifice Clothing
mekko: second hand
kengät: Pennangalan
lentäjälasit: Etsy
pinkki ranneke: Cyberdog


Rita. (ja jollakin lääkitys taas kohdillaan)

Muinaisesta suomalaisen ruoan kilpailusta voittamallani lahjakortilla lunastettu hotellihuone oli kyllä jotain ihan muuta kuin mitä odotin. Odotin suunnistavani perinteiseen betonibunkkeria muistuttavaan hotellihuoneeseen, jossa nötköttää yksinäisenä sänky kivikovalla patjalla, ja matkatöllö josta näkyy vain kaksi kanavaa. Hotelli Helkasta buukattu huoneemme oli ainakin enemmän kuin mieluinen, voisi kai tätä jonkin sortin luxukseksi sanoa. Erillinen makkari, erillinen olohuone, suihkutila ja oma höyrysauna. Kaikki tämä kauniilla suomalaisella designilla höystettynä. Kuvat kertovatkin puolestaan mistä oli kyse. Me likey.






Lauantai hurahti ohi koomaillessa, shoppaillessa ja Dtm:ssä ryypiskellessä. Nette's mysterial worldin suloista goottityttöstä tuli myös treffattua ohimennen, ehkä ensi kerralla kerkeäisi turisemaankin vähän kauemmin. Alunperin lauantain aikataulut näyttivät siltä että lyhistyn aikajanojen alle, mutta onneksi kerkesi vähän rentoutumaankin kaiken reissaamisen keskellä. Perinteinen shop till you drop-kierros jäi hiukan tyngäksi, kun herätessä kello näytti kahta iltapäivällä. Hups! Jotain mukavan edullista tarttui kuitenkin haaviini, ja niistä kerron lisää seuraavassa postauksessa. Pakko kuitenkin huikata, että löysin jotain sellaista mitä jo kesällä haaveilin vaatekaappiini.






Sir. Kaisu. Parasta matkaseuraa. ^^








Onneksi kahden päivän armottomasta tinaamisesta jäi käteen muutakin kuin päänsisäisiä symbaaleja paukuttavia apinoita ja villisti vispaavia vibraattorikäsiä (lue: darra), uskoisin tämän viikonlopun lukeutuvan niihin tapahtumiin joita rollaattorimummona sitten muistellaan hartaudella. Ompahan edes jotain, mitä kertua mielikuvituskavereille samalla kun toppaa pullankänttyä sumppiin. (niitä lapsenlapsia kun tuskin on tulossa) Päätin jakaa matkakirjoituksen kahteen osaan, sillä kilometripostauksien ansiosta kaatuilevat selaimet eivät ole ihan sitä mitä tällä blogillani haen. Tiedossa muunmuassa studiokuvausten tuotoksia, stay tuned! ;)


Humppaa humppaa, infektoitunutta humppaa.






10 kommenttia :

  1. Yleishilpeää fiilistä kaivattaisiin kyllä metallikeikoillekin, jossa valintana tuntuu olevan joko rokpoliisointi tai itsensä rikkominen pitissä. Eihän tanssi toki kaikille bändeille sovi, mutta kun lavalla esiintyy Turmion Kätilöt niin saa kai sitä nyt vähän tanssatakin sen perinteisen nyrkinpuinnin ohessa. Vähän siis kummastutti lauantainen meno Nosturissa, mutta pistin silti humpaten, ympärillä tönöttäjistä välittämättä.

    Tämä nyt siis sellaisen ihmisen näppäimistöltä, joka ei jukoliste tanssi ainakaan julkisesti. ;)

    VastaaPoista
  2. Anna: Damn, arvaas kuka heitti arpaa siitä mänöökö Nosturille Turmareiden keikalle, vaiko ei? >.< Harkitsin kyseistä keikkaa ainakin tuhat kertaa, ja tällä kertaa nuutunut olo vei vallan. Harmi jos tuli missattua hyvä keikka.

    Turhahan sitä on muita ajatella tuon tanssimisen suhteen, jazzaa vain menemään jos fiilis on sellainen. :P Vaikka kyllähän se vähän hävettää, jos metallikeikoilla muut kanssaolijat tuijottavat kuin mielisairaalasta karannutta. Moshaaminen on vaan niin niskakilleri, että mieluummin kehittää jotain vaihtoehtoista fanitustapaa varsinkin tuollaisten industrialmetallityyppisten bändien keikoille.

    VastaaPoista
  3. Täytyy kyllä nyt sanoa, että teit vähän vikavalinnan. Vaikka keikka ei ollutkaan yhtä hyvä kuin taannoinen DOMin veto (koska alaikäiskeikoilla ei miehet saa olla ilman housuja ja roikottaa punnuksia vekottimistaan... :P) niin setti oli erittäin, erittäin hyvä ja osoitti että kyllähän ne sedät pesee ja linkoaa ilman ulkomusiikillisia lavaesiintymisiäkin.

    VastaaPoista
  4. Komppaan Anna Grammia, olisit nyt vaan tullu sinne Nosturiin Kätsyjä kahtoon :P

    Btw, huippusöpö toi kuva missä sulla on rastat ja jättirusetti!

    VastaaPoista
  5. Joo ens kerralla sit vähän parempi ja ASIALLISEMPI tapaaminen ainakin mun osalta, olin ihan hirveessä tuiskeessa sillon ja kuulostin joltain avaruusoravalta.. :D Oh noses. Mutta erittäin kiva oli nähdä finally, miu <3

    VastaaPoista
  6. Pakko tulla tähän sanomaan, et toi sun takki on yli-ihana :D Itelläni se on kyl pysyny mustana.

    VastaaPoista
  7. Awws tuo toisiks viimonen kuva <3 :) Nättinä oot ollunna liikenteessä taas ^^

    VastaaPoista
  8. Varmaan ollut kyllä ihan mahtikeikka! Ihana alienasu <3 XD

    VastaaPoista
  9. Anna: Ai, tuoko nosturin keikka oli sallittu myös alaikäisille? Ö_ö Hämmentävää. Henk.koht. kahtelisin ehkä mieluummin niitä punnuksia roikkumassa kasseista, ko sellaista siveellisempää ja siistimpää keikkaa. :D

    dickheadsmiley: Suuret kiitokset! Takki oli kyllä erinomaisen hyvä sijoitus talvea ajatellen, sillä on päässyt käyttöön jo lukemattoman monia kertoja. Voisi sanoa, että lähes päivittäin. :)

    Emmy: Ehkä ensi kesän korvilla tulee piipahdettua Hki-suunnalla ja Nosturissa sitten uudemman kerran. ^^ Vaikka Tuskan kattaus ei ollutkaan kyllä mikään hääppöinen.. Oh well, saapi nähhä kuin käy.

    Nette: Höö, et sie missään megajurrissa ollut! Yhtä söpö kuin mitä kuvittelinkin. ^^ Mutta tosiaan, vois käydä ihan vaikka joskus silleen semi-selvänä jossain päiväkaljalla tjsp :D

    Dragon: Tuo takki on kyllä mustanakin nätti. :) Morticiassa taidettiin vielä mustia myydä, mutten tätä pinkkiä ole missään Suomen liikkeessä vielä bongannut. Outoa itseasiassa, luulisi että tälläisille takeille olisi paljon enemmänkin kysyntää.

    Vivian: Kiitus! ^^ Kiva että pääsee kerrankin käyttämään noita reivikuteita sun muita muuallakin kuin paikallisissa perseketkutusbaareissa :D

    Leena: Oli kyllä ihan ökykivaa. Jäi lähinnä sellainen fiilis, että tahon käydä jatkossakin jossain reiveissä ^^

    VastaaPoista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.