sunnuntai 20. toukokuuta 2012

I shine








Onko joku lukijoista ehtinyt jo tutustumaan Infected Mushroomsien uuteen "Army of Mushrooms" - nimellä paiskattuun lättyyn?  Kokonaisuudessaan tuotos on ainakin mielenkiintoinen, jos jotakin. Uskoisin että tältä räiskäisyltä löytyy jokaiselle jotakin, sillä jo nopea katsaus huomaa sen että kaupallisuus loistaa kilometrien päähän. Toinen saa iloa irti poppiuulalaa-tyyppisestä "Send me an angelista", ja toinen taas hyppii kädet katossa Ur so fuckedin tahtiin. Miulle ei uppoa kumpikaan, eli olen kai jonkin sortin outolintu kun saan eniten irti I Shinesta. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin videobiisi Ur so fucked kuulostaa korvissani edelleen musiikilliselta oksennukselta, vaikka olen yrittänyt siihen totuttautua runsaalla kymmenellä kuuntelukerralla. Kirkkaimmin kuitenkin levystä tulee sellainen fiilis, että nyt on kyllä juotu kahvia ja mutustettu pullaa Sonny Mooren kanssa. Dubsteppi uppoaa miullekin kaikessa muussa muodossa, mutta ei valitettavasti IM:n tekeleissä. Jää ikävä vanhaa, progempaa meininkiä, jota mm. Converting Vegetarians vielä tarjoili. Vaikka arvosteluni kuulostaakin nyt ehkä vähän turhan negatiiviselta, niin ei levy huono ollut ollenkaan. Se oli vain aivan erilainen kuin aiemmat. Vähän ehkä harmittaa, kun se "sienifiilis" jäi uupumaan.

Paras osa oli kuitenkin kun tajusin, että tämä....



kuulostaa samalta kuin...


...... :D ....
Mitä muuta voin sanoa, kuin että nauroin kirjaimellisesti perseeni irti niin, että kyyneleet valuivat silmäkulmista. HUHU. Häiritsevän samanlainen biitti, en kyllä muuta voi sanoa.

38 kommenttia :

  1. Mullekin tuli tuosta ihan uskomattoman vahvat Skrillex-vibinät, ei oikein istunut makuun ja oli vähän turhan sliipattua menoa nyt kyllä juu.

    Nainen, olet upea. Tuo sininen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skrillex-meininki voisi sopia ehkä yhteen biisiin, kun sen sovittaisi ja säveltäisi oikein superduper omaperäisesti ja erilaisella otteella kuin herra Moore. Koko levyn teemana dubstep on ehkä vähän turhan vieras käsite tälläiselle tallaajalle, joka on tottunut nauttimaan sienensä hyvin vahvasti psykellä saastuneina. :D

      Poista
  2. Oot ihanan värikäs ♥ Ulkoisesti ja persoonallisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä värikkyys iskee päälle, varsinkin ihanan aurinkoisena päivänä! Lörökotivaatteet rocks :D

      Poista
  3. Hitto sentää, alkoi naurattaa ku kuulostiki iha samanlaiselta ;D ai kamala....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiluvat kassit goes infected, vai toisin päin.. Kas siinäpä pulma!

      Poista
  4. Todellakin! Kaipaan niin Converting Vegetarians aikaa, siellä on se, miks rakastan saastuneita sieniä niin paljon. Ja mullekkin I shine oli ainut josta sain jotain irti. Olen pettynyt. Todella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mutta toisaalta, kymmenien vuosien uralla on varmasti huippunsa ja laskunsa. Ehkäpä seuraava levy on entistäkin parempi.. Toivoa ei ole vielä heitetty! (vaikka vanhasta shroomssista tykkäsinkin aivan simohillona, niin ei tuo edellinen Legends of black Shawarmakaan miltään pahalta kuulostanut..)

      Poista
  5. Te ootte kyllä joku universumin sulosin pariskunta. :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voe. Universumin oudoin pariskunta jos joku, tosielämässä. :D

      Poista
  6. Eeeheheh, nyt kuuntelen noita päällekkäin naama kestohymyllä ja oon onnellinen, että asun yksin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha XD Miksen mie tajunnut jo aiemmin, että nuo molemmat voi laittaa soimaan päällekäin! On kyllä melkosen HC-mixi!

      Poista
  7. Noni, nyt soi toi heiluvat kassit päässä, kiitos :D

    VastaaPoista
  8. ah täydellinen tukka ♥ voi tätä kateuden määrää 8||

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Mie ihmettelen vieläkin suu mutrulla kuinka pitkään tämä sininen on pysynyt kirkkaalla! Kaikki tuntuvat palpattavan aina siitä kuinka turkoosista tulee merilevää viikossa-parissa, miulla väri on porskutellut menemään hyvänä jo kolmatta viikkoa. :)

      Poista
  9. Voi ei tota kassibiisiä :'D
    Hyvältä kuulosti kyllä tuo uusi infected mushroomin levy, ihanan outo tunnelma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, useammalla kuuntelukerralla infektoitunut kokonaisuus alkaa kuulostamaan ihan mukiinmenevältä. :)

      Poista
  10. ai että , oon ollu vaikka kuinka kauan infected mushroomin uskollinen fani ja tää I shine jäi levyltä mieleen parhaiten. tätä suurta pettymyksen määrää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Infected mushroom on sekä livebändinä että kotikuunneltavana todella toimivaa kamaa. Circuksen keikka oli ehkä paras liveperformanssi minkä olen nähnyt aikapäiviin.

      Poista
  11. Mistä oot ostanut ne valkoset ja mustat solkisaappaat oliko ne kalliit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko Pennangalanin vai Demonian kenkiä? :)
      Demonian solkisaappaita löytää melko laajasti käytettynä huuto.netistä, ja Demoniaa myy myös Morticia sekä Blackgroup. Pennangalanin kenkäni ostan samaten joko käytettynä huuto.netistä/ ebaysta, tai suoraan valmistajalta. (pennangalan.co.uk)

      Poista
  12. Ihanan värikäs kesälook! <3 Ootte söpö pari. =) Sulle olis haastetta mun blogissa jos vaa kerkeilet vastaileen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sekä haasteista että kehuista! :)

      Poista
  13. Itte asiassa mie oon just tässä puolisen viikkoa ränkytelly kyseistä levyä :3 Tykkäilen ja tälleen. Ps. Sulla on ihanat hiukset ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua myös IM:n vanhempaan tuotantoon, jos ei ole ennestään tuttua. Sieltä löytyy myös melkoisia helmiä joukosta!

      Poista
  14. ootte jotenkin niin herttanen pari (: miten miehekkeelläs ei ole rei`itetyt korvat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! :) Mieheke ei ole vielä innostunut korviaan rei'ittämään, vaan on "tyytynyt" pelkkään kulma + huulikoruun.

      Poista
  15. nyt on pakko sanoa, että on asiallisimmat musiikit pitkään aikaan kenenkään blogissa, huhuhu kiitos siitä! ;o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että joku muukin diggailee. :) Musiikki on miulle elinehto, ja sen takia asetan sen esille tuon tuosta ;)

      Poista
  16. Ihanan värikkäitä kuvia ::)

    VastaaPoista
  17. Mulla on iha pakko sanoa että ootte tosi söpö pari ! (: Tunnut tosi kivalta tyypiltä ja luen sun blogia jokapäivä.. :D Jos ei oo uusii postauksia nii luen kaikki vanhat uuestaan :D Oot tosi nätti ja sulla on ihanat hiukset! :oo Ethän lopeta ikinä blogias ? (::

    VastaaPoista
  18. Voi kamala, aivan ihastuttavat kuulokkeet sulla! :D Mistä ostit & paljon makso?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulokkeet on ostettu aikoinaan jostakin nettikaupasta. Ovat merkiltään Skull Candy, ja maksavat varmaankin n.50e:n luokkaa :)

      Poista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.