keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Lace it tight








Mikähän lie speciaali-pärinäpäivä tänään, kun jouduin aamupäivästä piirtämään kulmakarvat ainakin viisi kertaa uudestaan. Kajaali sheikkasi samalla tavalla kuin kahvikuppi reumapapparaisen käsissä, ja tuntui kyllä viidennellä kerralla että nyt jos ei onnistu niin jo on vittu. Ei mennyt ihan putkeen kulmaviivoitus, ei. Työpäivän päätteeksi näin sorsan kuralammikossa polskuttelemassa keskellä vilkasliikenteistä keskustaa. Muuttolinnulla tainnut mennä kompassi vähän vinksalleen. Kuten välillä itsellänikin.







NECKLACE: etsy TOP: lip service CORSET: mystic city (ebay) SKIRT: hell bunny (uusi! kaverilta vaihdossa :)



Pikkulinnuista korsetteihin. Edellinen pvc-kuristimeni teki äkkikuoleman eräänä kauniina päivänä, ja alkanut repeämä aukesi ilkeän näköiseksi lorttanaksi muiden vikojen kuorrutukseksi. Plansetti oli vääntynyt muodottomaksi, hakaset vääntyilleet, pvc yhtä kurtussa kuin mopsin pärstä, viisi savolaisenkieroa luuta puskenut ulos ja niitä parsittu sitten kasaan sitä mukaa kun ongelmakohta on painunut syvälle nahan sisään käyttäessä.  Ahdistavaan tilanteeseen piti löytyä nopea pika-helpotus, ja mistäs muualtakaan kuin ebaysta korsetti löysi tiensä omistukseeni. Ostamani vyötärökorsetti on malliltaan jotakuinkin longlinen ja tavallisen vyötärökorsetin sekoitus, ei aivan suuhun asti yltävä muttei tavallisen morticia-korsetin mittainenkaan. Malliltaan korsetti on juuri sitä mitä olen kauan haaveillutkin täydennykseksi rekkiin. Korsetti tekee yläkropasta siron ja kapean, ja korostaa lantion pyöreyttä. Korsetti ottaa senttejä juuri sieltä mistä pitääkin - vyötäröltä, ja jättää lantion lähestulkoon yhtä leveäksi kuin se on luonnostaakin. Kerrankin sellainen kiristin, jota käyttäessä ei tarvitse pelätä ah-aina yhtä seksikkään näköisiä korsettimakkaroita. Miellyttävä käyttää, ja survoo kropan sellaiseen muotoon jona se on sekä siro, että naisellinen. Itse en korsetilla ultimaattista tikkulaihaa muotoa varsinaisesti edes halua hakea, vaikka näin rujolla luituksella (26 luuta) saisi kehostaan puristettua montakymmentä senttiä kapeamman mistä kohdasta tahansa.




Ykkös-prioriteetti oli ostossa kuitenkin tämä. Nimittäin plansetti. Perus-kiristyskorsettiani en plansetittomana hankkisi kuin ahdistavan pakon edessä. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että ängertää jo muutenkin tiukkaa korsettia päälleen tälläisellä standardi-tyylillä:  toinen käsi ylhäällä, toinen alhaalla,  korsetti toisen olkapään yli, äsh ei nyt ne narut tarttui kiinni alustoppiin, voi vittu ei tää mahdukkaan yläkautta, voi saakeli nyt se korsetti ei lähde yläkautta pois, ääää sinne meni luomiväri ja huulipuna, no kokeillaas sujauttaa alakautta, ei perkele persekin liian leveä, poistampa sitten nyörit, ei jumaliste nyt ne nyörit ovat aivan tuhannen mykkyrällä, joo anti olla,luovutan. Tuttua? Plansetti on vähän simppelimpi. Hakaset kiinni. That's it. Ei tarvitse kihnuutella korsettien kanssa otsan verisuoni nykien ja höyryt korvista tursuten.




 Tänään on ollut musiikin suhteen kompassinkääntöpäivä. Olen herkutellut sellaisilla kappaleilla, jotka kuulostavat monien korvissa liian "erikoisilta" tai muuten vain oudon kummallisilta. Jos artistien nimet eivät ole ennestään tuttuja, niin kannattaa tutustua.






26 kommenttia :

  1. ai että pinkit pidennykset oot heti tunkenu jo päähän?:D upeelta näytät, hiukset on niin omnomnomnomnomnomnom 4ever-kamaa että huhhu:3

    +ihana asu ja korsetti on awesomee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidennyksetpä pidennykset, tottakai! Piti heti kokeilla, kuinka kaksi shokkiväriä sopivat yksiin :)

      Poista
  2. Nätti asu sinulla tänään^^ Tuo korsetti on tosiaan tosi nätti ja näyttää kivalta sinun päälläsi ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korsetti sekä näyttää kivalta, että myös tuntuu! Yllättävän mukava noinkin hurjan paljon mittaa kiristäväksi korsetiksi. :)

      Poista
  3. Tunnistin niin itseni tosta nyörikorsetin kanssa sähläämisestä.. Eivät ole kauhean käytännöllisiä. Toi on kyllä kiva yhdistelmä siniset hiukset+pinkit pidennykset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin, brutukseni! :D heh, miulla noiden plansetittomien korsettien kanssa touhu menee aina epämääräiseksi säätämiseksi, olipahan mikä tahansa korsetti kyseessä. ._. ensin ei meinaa millään saada päälle, eikä kyllä poiskaan päältä. Aargh!

      Poista
  4. Ai hitsi oot pikkuinen :D Mulla on yks aika räyheä pvc-korsetti lojunut kaapissa vaikka kuin kauan ja täytyy sanoa että ajattelen sua aina kun se tulee vastaan. Oon laittamassa sitä eteenpäin, en tiedä onko nyt noloa sanoa että vinkkaa jos kiinnostaa :) (moondirus@gmail.com)

    VastaaPoista
  5. Ihana korsetti! Olen itse nyt viime aikoina miettinyt, että pitäisi hankkia ihan perus pvc-korsetti, mikä olis vaan vyötärölle. Semmosen kai löytää Morticiasta? Samoten meenasin perjantaina kuola valuen ostaa kiksut, mutta kauppaan jäivät. Mmm tuo asu on niin hieno ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morticiasta löytää ihan noita tavallisimpia korsetteja juu, vaikkeivat ne pvc-korsetit mitään huippulaatua kyllä ole. Oma pvc-korsettini (mortin) oli lähtö-hinnaltaan jotain 99 euron luokkaa, eikä kyllä ollut rahansa väärti. Pvc on sellaista ohuehkoa, joten meni rypylle melko nopeasti käytöstä, ja luut puskivat pihalle kuten tuonne kirjoittelinkin. :/

      Poista
  6. näytät kyllä todella hyvältä tuo päälläsi. itekkinhommaisin, jos ois enemmän mun tyylistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) MystiC city myy korsetteja myös muussa materiaalissa ja mallissa kuin tässä miun esittelemässä, kannattaa googletella ja käydä katsomassa kuvia joko FB:stä tai ebaysta. Upeimpia luomuksia mitä tiedän!

      Poista
  7. Voi nainen, olet niin upean näköinen!! Nuo hiukset herättävät kyllä suuria kateuden tuntemuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla taas oli hirveät tuskat tämän pehkon kanssa, kun tuntui että haalistunut väri oikein loisti kilometrin päähän näissä kuvissa.. :D Nyt on parempi, kun testasin uutta hiuksiväriä!

      Poista
  8. jo löytyy pinkkiä hiuksista :D

    otappa susta ja sun miehestäs semmonen kunnon yhteiskuva, koska ois kiva nähä se sen pinkki tukka kokonaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä pistää korvan taakse tuo yhteiskuva, katsotaan suostuuko miäs paljastamaan taas kasvojaan täällä blogissa. :)

      Poista
  9. Sopii ihan mahtavasti nuo pidennykset tuonne sinisyyden alle!<33 Pitikö monta kertaa ottaa värinpoisto että sai tuon sinisen tarttumaan? Ite en varmaan uskaltais ku viimeks lähti hiukset käteen kun vaan punasesta pinkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mie vaalensin hiuksia yhden kerran, ja tälläiset niistä tuli. Oon parhaillaan tekemässä from pink to turquoise-postausta selkeyttämiseksi. :)

      Poista
  10. Minkä merkkistä meikkivoidetta käytät? OOt upee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä käytössä on Max factorin pan stick. :)

      Poista
  11. Tosi nätti korsetti, ihanat linjat! Onko tossa kuitenkin mukava istua? Mun muodoilla ainakin pitkät korsetit joskus tuntuu ikäviltä istuessa, vaikka muuten ovat mitä mahtavimpia.

    Kävin kanssa kattomassa eBaysta tota kauppaa mistä kerroit ostaneesi sen, onko niillä oikeesti tollaset n. 40e postarit vai neuvotteleeko ne niistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miun mielestä istuminen on tässä korsetissa samaa luokkaa kuin corsets uk:n tavallisessa tightlacing-korsetissa. :) Ostamani korsetti ei ole se ihan pisin malli tosiaan, ainakin omalle selälleni longline-korsetit ovat aivan liian pitkiä ja hankalia käyttää.

      Ja juu, postikulut ovat todella tyyriit. Kun lähettää myyjälle viestiä, niin postareista saa vajaan 10 dollaria hinnasta pois. Muistaakseni korsetin lähetyspakkauksen päällä luki, että postitus oli maksanut kaikkinensa 32 dollaria.

      Poista
    2. Selvä homma, kiitos vastauksista! :)

      Poista
  12. Grrnau! Korsetti! Grrly pixie!

    Ja motkotustakin taas vähän - aina se verhoaa kenkänsä karvahärpäkkeisiin, kun sillä on nuo leggarit ja korsetti.
    Inhaa jättää lukijat nälkäisiksi - total fetish explosion edes kerran? Ei sillä, että oikeasti olisi hirveästi valittamista, edes etäisesti tuollaista kun ei näe katukuvassa, saati muutenkaan kuolevaisten päällä ikinä koskaan missään.

    Mitä merkkiä ja mistä ne muuten olikaan taas hankittu, nuo koipien täydellistäjät?

    VastaaPoista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.