Hillitse sun himos

Miun juhannukseen ei kuulunut Dannya, maagisia taikoja taikka villiä saunomista. Eikä kyllä makkaraakaan. Juhannusta vietetään perinteisesti vanhempien kanssa, joten sama traditio jatkui tänäkin vuonna. Perjantai vietettiin villisti vesisateessa bailatessa, nimittäin Himoksen juhannusfestareilla. Liukkaissa jyrkänteissä kompuroivat "shiis emmämitään oo ottanu" - idiootit olivat kyllä lähes bändien veroista huvia. Yksikään artisteista ei ole tätä nykyä sellainen soittolistoille päätyvä, mutta kyllähän noita katsoi. :) Ihmettelen ettei mitään änkyräkännejä tullut vedettyä, vaikka viiniäkin sai salakuljetettua alueelle sisään. Köh.. Himosjuhannuksen kuvasaldo on vähän niin ja näin, huonolaatuisten kuvien joukosta puuttuu oikeastaan vain kuva todella mauttomasta festarisapuskasta.

Äiti ♥

E-D-I-T: Tottakai unohdin postauksesta tärkeimmän! Nimittäin viestin kaikille teille Demonia-rakastajille, ottakaa tästä kuvasta opiksi: Laatu on paskaa! Tai no, ei kaikissa, muttah.. Kokemusta on Demonian saappaiden materiaalin rikkoutumisesta (pvc-pinta), pohjien irtoamisesta (nämä jo toiset platformit joille käy näin) ja ennen kaikkea torment-saappaiden pohjien katkeamisesta keskeltä poikki. Lisäksi Demonian pvc-saapikkaiden pinta ottaa aivan älyttömän herkästi lommoja itseensä, jo yhden kävelykerran jälki näkyy. Jos edes harkitset Demonian kenkien ostamista upouutena (siis yli 100e hintaan) niin oikeasti, jätä ostamatta for the love of god. Jos saat käytettynä halvemmalla niin sitten kannattaa harkita. Vähän reilulla satkulla saat paljon laadukkaampia kenkiä Fantasy Shoesilta / Pennangalanilta- Demonia-saappaiden ja kenkien materiaali on aina tekonahkaa kun taas Fantasyn matsku lähestulkoon aina aitoa nahkaa. Kuvassa näkyvät saappaat ovat toki myös arkikengät, että paljon ovat maailmaa nähneet.. Jyystin koko festarin menemään näillä sysihuonoilla saapikkailla, ja myönnettäköön että oli kyllä helvetistä. Ansaitsenko jo nyt platform-mitalin?

Mutta se siitä juhannuksesta. Oli tarkoitus julkaista blogiin nämä pari aamuyöllä (kyllä, about viiden aikoihin) räppäistyä fotoa. Puhalluttavan olon takia se julkaisu sitten vähän jäi.. Ryypiskelyn lomassa tulee aina kaikkein parhaimmat, ja pahimmat aivohäröt. Ase kouraan ja lähimannuille kuvaamaan. =D Parasta tuossa aamuyökuvailussa on ylivoimaisesti ettei ukaan toljota suu auki, eikä autoja ajele ohi. Kun riittävästä nesteytyksestä huolehtii, niin edes 50 itikan puremaa ei häiritse. Tällä hetkellä oikeaa koipeani koristaa mahtavat 45 punaista paukamaa vieri vieressä.

Koska joku teistä rohkeni laittamaan miulle sähköpostia täällä saamani palkinnon tiimoilta, julkaisen nyt tämän tajunnanvirtanovellin luettavaksenne. :)

UTOPIANI

Huomenna, huomenna lopetan näyttelemisen, juhlistan tulevaa sydän kultaisena, hymyilen ajatellen sinua. Tunne sisälläni kuiskaa, löysit itsesi, voitit muut, olet paras. Miksen silti hymyile?
Pelasta minut putoamasta, tasolta toiselle uudestaan ja uudestaan, onhan enää seitsemän elämää yhdeksästä jäljellä. Tiedän, että olit aina se peloton ja rohkein. Rikoit kahleeni, suojasit minua, kun olin heikko. Huusimme yhdessä hirviöille, pelottaville hengille, jotka lauloivat naapuriemme kanssa viimeistä oopperaa, muutimme enkelit kiveksi. Kosketa minua vielä kerran, tee minusta kaunis, tee minusta sellainen kuin muut. Ole utelias, tule luokseni takaisin. Ethän lähde pois!
En koskaan läpäissyt sitä, en koskaan tiennyt mitä tarkoitetaan väärällä. Muutit maailmani värit sinisestä violettiin, plussasit kolme kahteen ja sait tulokseksi kuusi. Tapoit yhteiset tuskamme, avasit ovet, lopetit tanssimme läpi käytävien, hallien, läpi koko maailman. Tiedän etten löydä paluuta itseeni ilman sinua, kultani. Hallusinaatiot ohjaavat kulkuani, antavat lakanoiden lentää, peilien taipua ja rusinapullan vanheta sekunneissa. Olethan luonani, pidät kättäni, kohotat pääni masennuksen koittaessa.
Palosireenit eivät enää pelota minua, ei kuumuus eikä tukehtuminen yksin pimeään huoneeseen. Rakennan seinää valheen ja maailman väliin, eristäydyn yhteiskunnan velvoitteista. Äänestän epäpätevintä edustajaksi, katson televisiosta lumisadetta, syön purkkisilakoita, tuhoan asuntoamme kirves heiluen. Katson runneltua vartaloani, kauniita luita, olen täydellinen, kauniimpi kuin kukaan muu ja tiedän sen. Olit hunajaa, kirsikkani, kallein omistamani asia maailmassa. Nyt olet vain raato, raajat levällään lattialla. Nuolen arpista ja kuivunutta ihoasi hymyissä suin.
Kulkiessani seinien läpi keittiöstä ulos vapauteen en voi olla muistelematta sitä, millainen olin kanssasi onnellisena. Kirkkaimpina muistoina mieleeni nousevat ajat, joista pidin ja joista en pitänyt. Vihasin uusien asioiden oppimista, vihasin koulua. Me olimme yhdessä erilaisia, sinä pohdit maailmanrauhan syntyperää, minä mietin pallon ja kuution eroja. Joinakin aamuina jäin kotiin, niin oli pakko tehdä, muuten en olisi jaksanut. Musiikin kuuntelu oli minulle kuin hengityskone, joka piti elintoimintojani yllä silloinkin kun en jaksanut näyttää naamaani julkisissa paikoissa. Kukaan ei kuunnellut minua, kukaan ei edes huomannut minua. Sinäkään et hymyillyt. Hiirulainen, kaikilla oli tapana sanoa.
Ehkä elämää ei olekaan olemassa, ehkä on vain alku ja loppu. Aivan kuten saduissakin. Ehkä sinuakaan ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan. On vain haave.
Erotan seinässä jotakin, jota en näe kunnolla.Pinnistän näkökenttäni äärimmilleen, käytän viimeiset havainnointikykyni tekstin näkemiseen. Pallo ja kuutio, aivan kuten ennenkin. Ne nielaisevat minut sisäänsä ja luulen olevani kaukana kaikesta. Muistan kuitenkin kaksi asiaa: toisen joista pidän ja toisen josta en pidä. Koulussa puhuttiin siitä, mitä eroa on luvallisella ja luvattomalla poissaololla. En koskaan oppinut erottamaan oikeaa väärästä.