lauantai 23. elokuuta 2014

Cyperiä pittää olla




Loma lomps lähentelee loppuaan täällä sateisella Kontiolahdella, enkä valehtele kun sanon että aukinaisesta parvekkeen ovesta virtaa sisään syksyn tuoksua. Sellaista märkien, puista tippuneiden lehdyköiden ödööriä. Äsken vesi rummutti peltikattoa niin ettei edes kuulokkeista pauhaava Grendel saanut säveliään kuuluviin kaiken sen rätätätätän ylitse. Juuri nyt suuta repii niin maan pirusti, sillä olen kömpinyt punkasta ylös aivan liian myöhään. Mitä. Kello on yksi, ja olen juuri ylösnoussut. Hallea ja lujaa ympärikääntyneelle unirytmille.... Onneksi sumppi on sentään jo tippunut ja muumimuki pullollaan höyryävää tsufeeta, suoraan nenän eteen kannettuna vieläpä. Kyllä on syytäkin nytkäyttää suupieliä ylöspäin, kun palvelu pelaa.

Mutta valitusvirsistä vaatteisiin. Sudin eilen yön pikkutunneilla etutööttiini uutta värisävyä joka tuntui siihen hetkeen erittäin piristävältä. Turkoosissa vimmassa riuhtaisin jo muutenkin helkutin ison rastatukkani jatkoksi vielä kaksi hiuslisäkettä lisää, ja siitä se ajatus sitten lähti. Kylläpä tuntui vapauttavalta pukeutua korsettiin ja kyberivermeisiin kaikkien näiden tursahtaneiden lörövaatteiden täytteisten kuukausien jälkeen! Enää tästä asun rinnalta puuttuvat ne aggrotechillä tai muulla aggressiivisella jumputuksella ryyditetyt baardit. Onneksi juuri tänään 23.8 Joensuussa pääsee sentään baunssaamaan kunnon Hardcoren tahtiin Club Syndromen järjestämiin iltamiin! Kaikki messiin, pistetään bileet yhes paremmaks!









GOGGLES etsy
DREADS diy
TOP second hand (lip service)
CORSET second hand
SKIRT second hand
SHOES  second hand (pennangalan)
NECKLACE  nanbrck designs




^ Valkkasin tämän helsinkiläisen kokoonpanon tekeleen soittoäänekseni kohdasta 5:25 alkaen. Eipähän tarvitse enää kuunnella Samsungin omia pimpeli pomeja.


THIS IS MOTHERFUCKING TORTURE

32 kommenttia :

  1. 1min sitten postattu.

    HOOOO :o


    Aivan ihania kuvia! Oot niin kauniin ja vahvan näköinen nainen.

    VastaaPoista
  2. Ei vitsi ku oot huikee! Aivan mahtavan paikan ootte valokuvaukseenki löytäny! :) Onko nää minkälasella kalustolla kuvattu? c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kuvat on räppäisty kokoonpanolla Canon EOS 650 D + 50mm f/1.8 objektiivi :)

      Poista
    2. Luonnonvalolla juu, muutamassa kuvassa taitaa olla kameran oma salama käytössä.

      Poista
  3. Ihan mahtavia kuvia kaikin puolin <3 :)

    VastaaPoista
  4. Tätä on varmaan joskus kysytty ja näin eespäin, mutta kuinka pitkä oikein olet?
    Meinaan vaan, että kun korkokengät istuu sulle ku nenä päähän, mutta kuvista ei saa oikein käsitystä, että sulaudutko pituutes puolesta massaan vai viiletätkö siellä kaikkia muita päätä pidempänä..
    Ja pakko vielä myöntää että olet aivan älyttömän nätti! ;__;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie taidan olla aika average-muikkeli pituuteni suhteen. 168 senttiin jumahtanut, eli lyhyehkön rungon takia parikytäsenttiset korot istuvat kinttuun oikein mainiosti!

      Poista
  5. Iiihania kuvia ❤ oot kyllä semmonen upeus ^___^
    kyl on kunnon räpsyttimet ja lockseja pitää olla aina! :D

    ~ Frillycakes ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehottomasti rastoja ja överiripsiä! :3

      Poista
  6. Todella ihastuttava nainen, just niin oma tyyli, ei mikään massaan liikaa uppoava, niinku monella tuntuu olevan :)

    Kuusamon kaiffari, arvaatko kuka on oikeasti takana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista. :) Kyllä luulisin tunnistavani siut.

      Poista
  7. Aivan upeita kuvia, hieno asu! ^^ Onko nää muuten missä päin otettuja? Kaunis olet. Ehtisitkö ens viikolla muuten kahveelle kaupunkiin? :>>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on näppäisty Onkilammen rannalla/vierustalla sijaitsevan hökkelin juurella! :3

      Miusta tuntuu että oon tulossa kippiiksi, näinköhän saa taas saikkulappuja kiikutella ympäriinsä. Kovasti yritän kiskoo vitamiinia naamariin jotta välttyis isoimmalta kuumeilulta. :L
      Onko siulla viikonlopulle jo suunnitelmia?

      Poista
    2. Aijjaa, kiitti vastauksesta! :) Mie unohin nyt vastata ajoissa, kun meni tuo viikonloppu niin nopeesti ohi. Jos sie oot jo parantunu flunssasta, niin ens viikolla ehtis nähhä kun ei kauheasti suunnitelmia vielä ole! :)

      Poista
  8. Upea olet.

    Millä muuten poistat silmämeikit? Haen edelleen vuosienkin jälkeen tehokasta meikinpoistoainetta, joka ei ärsyttäisi silmiä.. Liekö sellaista olemassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie olen käyttänyt jo vuosien (vai hetkonen.. vuosikymmenen?) ajan samaa silmämeikin poistoainetta, enkä enää vaihtaisi toiseen kuin pakon edessä. Yves Rocherin vedenpitävälle meikille soveltuva silmämeikinpoistoaine on kyllä sellaista jytkyä että poistaisi varmasti maalitkin seinästä. :D Eli juuri sopivaa näille miun paklauksille! En ite oo huomannut että tuo ärsyttäisi niin pahasti silmiä kuin Lumenen yms. peruspuhdistusmömmöt, mutten tiedä onko silti sieltä hellimmästä päästä.

      Poista
  9. voiks tehdä videon jossa teet sun kulmat/tai näytät videolla miten teet sun kulmameikin?

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia! Sie oot kyllä tosi kaunis ja ihanan positiivisen olonen ihminen. :)

    Mua kiinnostais tietää Joensuusta hyviä ja huonoja puolia asuinkaupunkina. Saatan ite hakea sinne opiskelemaan ens keväänä joten ois kiva kuulla mitä sanottavaa sulla on Joensuusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi vieköön kun esitit hyvän kysymyksen, ja sellaisen johon voisi raapustaa a4-arkillisen vastauksia jos lähtee liian tarkasti ruotimaan.
      Mistä asioista sie haluaisit kuulla eritoten hyviä ja huonoja puolia? Aktiviteeteista joita on täällä tarjolla, asuinkustannuksista, kulkuyhteyksistä vai jostain muusta? :)

      Poista
    2. Hmm, no asuntotilanteesta ja kulkuyhteyksistä oon ainaki saanu aika huonon kuvan: yksiöt on vissiin kiven alan ja tosi kalliita, Joensuun julkinen liikenne tosi vähäistä ja kulkuyhteydet muualle Suomeen huonot (esim. Länsi-Lappiin josta mie oon kotoisin). Korjaa jos oon väärässä!

      Aktiviteeteista ois kyllä kiva kuulla. Minkälaista kulttuuritarjontaa siellä on: keikkoja, konsertteja, (leffa)teattereita yms.?

      Oikeestaan voit kertoa ihan mitä vaan mieleen juolahtaa: onko joensuulaiset ihmiset mukavia (tottakai ihmisiä on laidasta laitaan mutta ehkä ymmärsit pointin :D), onko Joensuu viihtyisä kaupunki, mikä Joensuussa on parasta sun mielestä? Ja mikä taas huonoa, jotta osais siihenki varautua? Itä-Suomen yliopistosta sulla ei taida olla kokemusta (?), joten siitä et varmaan voi hirveesti kertoa. Sinne siis aattelin hakea ens vuonna.

      Kaikenlainen info otetaan innolla vastaan! :3

      Poista
    3. Asuntojen tilanteesta olet kyllä ihan kärryillä. Muistan sen ajan kun yritin itse metsästää kaksiota keskustan tuntumasta, eikä niitä tuntunut löytyvän sitten yhtään mistään vaikka koetti kahlata netit ja asuntotoimistot lävitse. Laitettiin sitten viimein ilmoitus OVV:lle, ja saatiin sitä kautta varsin kelvokas torppa asumiseen! Eli jos näyttää siltä että yksiöitä ei muutoin irtoa, niin kannattaa harkita jotain välitystoimistoa avuksi vaikka kyllähän ne muutaman roposen sieppaavat välistä ittelleen.

      Yhteyksistä en osaa sen kummemmin kommentoida, kun en pahemmin joudu julkisilla kulkemaan. Miulla työt alkavat aina kukonlaulun aikaan, eikä silloin busseja puksuttele vielä ainuttakaan. :/ Muistelen kuitenkin joskus googletelleeni paikallisbusseja netin kautta, ja silloin niitä taisi kulkea keskustasta yhteen jos toiseen suuntaan useita kyytejä päivässä? Ulkopaikkakunnille täältä ei Onnibussin kaltaisia halpoja vaihtoehtoja kyllä löydy, kuten monista muista kaupungeista, mutta VR:llä pääsee mikäli on vain vara reissata. Joskus matkahuollolta sattuu tärppäämään edullisia tarjouksia ainakin lähikaupunkeihin, viidellä tai kymmenellä eurolla per suunta.

      Kulttuuritarjonta on joko laajenutunut Joensuussa nyt viimeisen parin vuoden aikana, tai olen vain aukaissut silmäni muillekin aktiviteeteille kuin vain baareissa järjestettäville keikoille. En tierä millaisesta kulttuurista sie olet kiinnostunut, mutta musiikin puolesta kannattaa tutustua Joensuussa Club Syndromen järjestämiin vähän undergroundimpiin (hardcore) tapahtumiin ja Fiktion järkkäilemiin electropainotteisiin pirskeisiin. Susiraja metal club ry järkkäilee jotain hevitapahtumia ympäri Joensuuta, ja ug-metallipiireissä on myös jonkin verran tarjontaa esim. Blackmetal-keikoilla, mikäli sattuu vain tuntemaan oikeita henkilöitä ja/tai löytämään ne tapahtumat Facebookin valtavirrasta! :D Kerubilla järkkäillään aina silloin-tällöin erilaisia leffailtoja monilla erilaisilla teemoilla, ja elokuvateatteri Tapiossa järkkäillään joka vuosi rockelokuvafestivaali Rokumentti sekä Cinemare - elokuvayö.

      Mie tykkään kyllä Joensuusta kaupunkina ihan valtavasti. Juuri sopivan pieni ja riittävän suuri kaupunki samaan aikaan, en juuri osaisi muuta toivoa kuin monipuolisempia hevikeikkoja Kerubille! :D

      Poista
    4. Okei. Jos vaan jaksat kertoa niin kuulisin mielelläni lisää hyviä puolia Joensuusta sen lisäksi, että Joensuu on sopivan kokonen kaupunki? :)

      Poista
  11. Haudi suski! Oon 14v. tyttö ja painan 67kg ja oon 160cm pitkä, kehtaisinko pitää hametta yleisillä paikoilla vaikka olenkin tälläinen mursu??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! :) Mie olen vahvasti sitä mieltä, että voit käyttää juuri niitä vaatteita kuin siusta tuntuu parhaalta. Minkään vaatteen käyttö ei ole sidoksissa painoon tai ulkonäköön, vaan jokainen vaate on juuri sopiva kunhan on sinut itsensä kanssa ja viihtyy käyttämissään vaatteissa!

      Poista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.