Naked truth

Beauty is only skin deep (?)

Luonnollinen kauneus on omalla kohdallani ihan vieras käsite. Liekkö miut kasvatettu jo lapsena kieroon, kun olen kauan aikaa ihastellut ihmisiä jotka osaavat tuoda omia kauniita piirteitään esille meikkien ja muiden ehosteiden avulla. Dramaattiset, hyvin toteutetut meikit ovat kaltaiselleni visuaalisesti vaativalle luonteelle oikeaa silmänkarkkia. Voimakkaat värit, isot kontrastit, hurjat silmäräpsyttimet, mustaakin mustemmat kulmakarvat, punatut muhkeat huulet ja lautasen kokoiset nukkepiilolinssit kaikkine härpättimineen ovat sitä mitä pidän omissa silmissäni kauniina. Ja sellaisena viihdynkin parhaiten. En usko siihen että kukaan olisi luonnostaan virheetön ja täydellinen kauneuden perikuva, eikä kauneus ole niin yksiselitteinen käsitteenäkään. Se meikattu lookki jossa koen itseni kaikkein edustavimpana, ei varmasti ole sitä monen muun silmissä. Päinvastoin. Ei se ainakaan luonnolliselta näytä, mutta mikäpä tässä maailmassa nykyään luonnollista olisikaan kun ruoka-annostenkin kuvia pitää muokata photoshopilla herkullisemmaksi, muhkeammaksi ja mehevämmäksi aivan kuten ihmisten kasvoja kera meikkien. Jokainen voi kuitenkin tehdä itsestään meikin avulla juuri sellaisen taideteoksen kuin haluaa. Vaihtoehdot tuskin loppuvat ihan heti kesken kun pelkkiä värejä on tarjolla niin paljon kuin tikkurilan värikartasta löytyy sävyjä.  :) Ja hyvä niin!

Tottahan se että näytän tuhannen kilon sotamaalattuna aivan erilaiselta kuin ilman meikkiä, mutta hei, niinhän me kaikki näytämme meikattuina erilaisilta ainakin jollain tapaa. Joko peitämme meikillä jotain mistä emme niin pidä, tai korostamme niitä piirteitä joista pidämme. Yleensä en jaksa arkena meikata muutamaa nestemäisen eyelinerin sipaisua ja kulmakarvaa enempää, sillä se tuntuu riittävän työpaikalleni aivan mainiosti ja minut hyväksytään siellä sellaisena kuin olen, vähemmälläkin pakkelilla.

Oon tässä alastomassa haasteessa vähän myöhäisherännyt pääskynen, haastehan kiersi muissa blogeissa jo ihan kotvanen tovi sitten. Aluksi sivuutin kaiken vain olankohautuksella ja ajattelin että no jaa, anti olla. Koko touhu tuntui jostain syystä vain missikisalta, jossa skabaillaan sillä kuka onkaan kaikkein hemaisevin ilman meikkiä ja photaroimatta. Hetken mietittyäni ja asiaa sulateltuani tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, sillä eihän itse ole pakko ottaa sitä haasteen kuvaa pikselipalikkaisella webkameralla hämärässä valaistuksessa taikka kaikkein edustavimman lampun alla. Koin nyt sitten kuitenkin tarpeelliseksi tämän kuvan julkaisemisen jo vain senkin vuoksi, etten halua pitää blogiani pelkkänä pintaliirtona, vaan yritän tätä kautta tuoda peliin myös sitä ihan normaalia ja tuikitavallista, elämänmakuista otetta. Eihän kaikki ole siloiteltua ja kiiltokuvaa, hattarapilviä ja vaaleanpunaista väriä. Löytyy näppylöitä, otsakurttuja, ostoskasseja silmien alla, lääkityksen vuoksi hilseilevää ihoa, kaikkea sitä mitä en oikeastaan aiemmin ole älynnyt edes tuoda julki. Moniongelmainen iho kaikkine hienouksineen. Aikoinaan inhosin itseäni meikittä niin paljon, etten pystynyt katsomaan peiliin häpeämättä. Nyt ajan myötä oon kuitenkin oppinut hyväksymään sen, että tälläiseksi on synnytty ja muuksi on vaikea muuttua.

Tämän postauksen kuvan olen ottanut juuri äskettäin, suihkusta tulleena ja raikkaana. Hiukset kasarihenkeen umpimykkeröllä ja täynnä takkua, latvoista hiukan kiharat luonnostaan. On sitä rokkihenkeä. Mosh. Kuvaa en ole sen kummemmin muokannut, kuin lisännyt vain tuon tägin yläreunaan.

T: Suihkusta juuri tullut kulmakarvaton alien.  Klo. 02.50 edellisenä "aamuna" heränneenä. Jostain syystä tämä nykyinen kamera vääntää hiuksetkin kirkkaanpunaiseksi, vaikka roilakan tuulipukupinkit ne todellisuudessa ovat.
Phuh. kellohan raksuttaa yli puolta yötä ja painaa pieni väsyhöpelö päälle.
Hassua pohdiskelua. :)