maanantai 29. helmikuuta 2016

Sinne meni pinkki





Jos nyt lähtis koko OOTD:n erittelemään, niin toistaisin tässä second hand-sanan jokaisen rievun kohdalla. Ainoastaan nuo miun kaulassa roikkuvat helyt ovat muualta kuin kirppumarketista peräisin, sain ametistikorun vanhemmiltani joululahjaksi ja korppikallo on saatu Emp:ltä. (ei mikään rahastuslinkki tuo)
Housut oon alunperin ostanut sellaisina, että niissä oli muutama hassu vekki valmiina. Käytin noita työhousuina vajaat pari vuotta ja tässä ollaan nyt. Luontaisesti tuhoutuneet.



S
hilirimpsistä vain.
Voisin lämpimikseni kertoa vaikkapa jotta mitä miulle tällä hetkellä kuuluu, sillä kyllähän arjessa aina
sattuu ja tapahtuu. Aloitetaan ihan ruohonjuuritasolta, nimittäin siitä hetkestä kun kaivelsin nukkumatin jättämää töhnää silmistäni klo 00:50 herätyskellon soidessa juuri tänään. Aamu alkoi huvittuneensekaisissa fiiliksissä. Havahduin laskelmieni mukaan viitisen kertaa yöllä siihen, kun Mäyski puputti ja nuoli innoissaan otsaani sekä etuhiuksiani. Noh, tämä lienee normaalia kissatalouksissa joissa nelijalkaiset otukset ovat vähän liiankin tuttavallisia ja jakavat elämästään omistajansa kanssa kaiken- tyynyä myöten. Tai sitten Mäyssösen mielestä maman hiustupsu maistuu paremmalta kuin uusi markettimurkina. Mässytyksen jälkeisen havahtumisen myötä päässäni pyörivät edellisen yön uniseikkailut. Vaikka uneni ovat normaalistikin siinä hämärän rajamailla ja hyvinkin surrealistisia pääpiirteittäin, nyt mentiin jo rajan yli niin heilahti vain. Uhrasin kännykän selaamiseen varatut minuutit siihen, että makasin pedissäni Mäyski mahan päällä ja silmät kohti kattoa. Mietiskelin. Olin silloin unelmointini alussa viimeisillään tiineenä. Yks kaks yllättäin minua kyysättiinkin jo piipaakyytiä sairaalaan. Synnytys sujui ilmeisesti komplikaatiotta, kun unen loppuhämärryksessä kuskasin lastani, CROISSANTTIA, ympäri Joensuun keskustaa lastenrattaissa. Peittelin pienokaista, vielä vähän höyryävääkin ja voilla leivottua sellaista, vällyjen väliin ja lepertelin rakkaalle tuotokselleni kuin vastasyntyneelle pienokaiselle. Oi miten söpö pikku höppänäpöppänä rakas ihana äitin nöttönen tui. Ja plim, sitten mie heräsin uuteen aamuun - leipomaan.

Olen selkeästikin leiponut ja opiskellut leivontaa liiaksi asti, kun uunituoreet haluavat paistua unissakin.




    Tiiättekö sen fiiliksen, kun ootte ostaneet lemmikillenne suoraan sanottuna kuraista ruokaa. Mäyski odottaa ruoka-aikoja aina häntä pystyssä ja tomeran innokkaana rääkyen. Paras aika päivästä. Ruoka-aika, huippuu! Nälkä! Anna jo se! ... ja sitten kun ropsautan kupposeen nämä mielenhäiriöissä ostetut Bilanxin lammas & riisi- sortimentin kakerot, toinen mulkaisee ja haistelee kuppia, peittelee appeensa monesta eri suunnasta ja mulkaisee takaisin ruokkijaan rääkäisyn saattelemana. Jos eläin voisi puhua, niin se sanoisi kyllä miulle jotta:

TÄMÄ ON PASKAA
T: Mäyski



Listasin tähän kirjoituksen kylkeen muutaman suosikkikappaleeni kaupanpäälliseksi.
 Ai että tykkään kovin.





torstai 4. helmikuuta 2016

Haunting




Kotvanen tovi sitten Suomalainen goottivaatteita myyvä nettiputiikki Totentanz otti miuhun yhteyttä yhteistyön merkeissä. Tuumasin itsekseni että mikäpäs siinä, kotimaisia, erikoisempia vaateliikkeitähän mainostaa mielellään. Kyseessä on kuitenkin sellainen alakulttuuri, jota itsekin edustaa. :) Olen jo vähän pidemmän aikaa vinkkaillut ujon perverssisti silmää Killstarin Sorcery- nimikkeellä kulkevalle mekolle. En kuitenkaan ujouttani uskaltanut flirttailla mekolle näkyvämmin kuin vasta nyt, sillä en ollut varma kuinka se sopisi kaltaisen tasapaksuhkon naikkosen päälle.


Tuntuu että oon nyt viimeaikoina koettanut kasvattaa verkostoani sohvaan ja Netflixiin ja se ehkä vähän näkyy näissä kuvissa. Sen siitä saa kun lumityöt jäävät kiinnostuslistalla varasijalle. Suussa kilo riisikakkuja ja herkkuja ja sitä rataaa. Niitä juuston makuisuisia riisikakkuja nimittäin.. Pohdin tätä mekkoa silmäillessä monta kertaa sitä, millainen tämä lirtin näköinen materiaali mahtaa olla päällä. Juuri näitä yhtämittaisia O.C.-marathoneja ajatellen nimittäin. Mekon materiaali on erittäin ohutta ja vartalonmuotoja myötäilevää, venyvää ja paukkuvaa. Tämän voisi myös muotoilla niin, että jos turvottaa, ota Aktivia.Ota kaks. Sitten vasta mekko päälle, sillä anteeksi tämä ei anna. Oman pömppisröllykkäni kanssa pohdiskelin jotta sellainen slim fit- aluskorsetti voisi olla poikaa, ainakin mikäli sivuprofiiliin on uskominen. Hah. Tai sitten voisi hyväksyä sen tosiasian, ettei kroppaansa saa sullottua missi-idylliseen vartalomalliin sitten mitenkään.







Tykkään noista hihoista erityispaljon, vaikka näenkin sen realistisen skenaarion hyvin kirkkaasti silmieni edessä, jossa parin skümppâlasillisen jälkeen hihani uivat jokaisessa mansikkamuumuussa ja baarien litimärissä lavuaaritasoissa joihin vahingossa erehtyy joskus kapsäkkinsäkin laskemaan. Tai sit pitäis ottaa sihi-iltaan mukaan joku hihaklipsi, joka helpottaisi kaltaiseni mämmikouran saniteettivierailuita. Näen myös toisena skenaariona sen, joka jo toteutui. Kun puin mekon päälleni ensimmäistä kertaa, en voinut tälle suunnattomalle mielihalulle yhtään mitään. Läpyttelin noita lirsakkeita lepakkomaisesti ees taas ja ravasin asuntoa Mäymäyn kanssa kilpaa ympäri, se mekon hihakkeita jahdaten tietysti. Kyllä miekin oon ihan oikee siipieläin. Oonpas, ei vastaväitteitä. Läpeti läp.




Koska tämä okkulttigootteilu tuntuu juuri nyt siltä muotijutulta joka loistaa alakulttuurin kirkkaana tähtenä, luulen että teitä seuraajiakin saattaa kiinnostaa eräs pieni seikka.
Nimittäin se, että saatte Totentanzilta tilauksestanne -10% alennusta 20.2. saakka koodilla "pahalapsi10". Awsum! Ja doubleawsum doublerainbow siitä, että Totentanzilta saatte tilattua muunmuassa tappotähden huikeita releitä!


Tää miun mekkonen löytyy tämän linkin takaa: Sorecery hood dress




Review- vaatetta valitessani kiinnitin huomiota myös Totentanzin sivuilta löytyvään kaasumaski-boleroon. Enpä ole kyllä moiseen vempeleeseen kuuna päivänä törmännyt! Hiton hieno vipstaakkeli kyllä, sopisi varmasti steampunk-henkisiin asuihin kuin muna pinaattisoppaan.

Linkkejä saa klikkailla rauhassa, en kostu siitä shillingin shillinkiä.




Ps. Ai juma mie tykkään Chelsea Wolfen äänestä. Ei tää kyllä nyt liittyny asiaan mitenkään, mutta pitipä sanoa kun taustallakin kerran raikaa.