torstai 27. elokuuta 2015

Täydelliset korsetit

korsetti3

korsetti1

korsetti2

IMG_4919
Sain itselleni ennestään tutulta korsettilafkalta, Corset Storyltä (ent. CorsetsUK) kaksi valitsemaani korsettia testattavaksi. Aiemmin heiltä ostamani violettipinkin korsetin perusteella odotin pakettia saapuvaksi kuin kuuta nousevaa. Valkkasin testiin kaksi tightlacingiin soveluvaa korsettia, joista toisesta löytyy 14kpl teräsluita, ja toisesta huikeat 18 kappaletta. Kun tietää saavansa priimalaatua yhteistyön kautta, ei kyllä miun mielestäni tarvitse kahtaa kertaa miettiä tarttuuko tarjoukseen. Ensimmäinen esiteltävä korsetti on malliltaan sellainen, joka jättää lantion tarkoituksella vähän isommaksi ja kiristää vyötärön minimiin. Toinen puolestaan oikea Cinderellaleffojen kiistaton kuningas, olen melko varma että juuri tuossa aiemmin mainitussa leffassa käytettiin juuri tämän mallisia Curved hem- overbusteja sillä näillä saatava muutos on kerrassaan huikea. Ja mikä parasta, tämä overbust on valmistettu kerrankin niin lyhyellä plansetilla että se sopii myös kaltaiselleni lyhytselkäiselle Quasimodolle.


* Linkkien klikkailusta en kostu latin latia.


HUOM! Jos haluat osallistua arvontaan, jätäthän arvontakommenttisi youtuben puolelle.

---------

Päivitin blogin ulkoasua eräänä sateisena lomapäivänä entistä ehommaksi. Entiset blogikuvat alkoivat olemaan nykytekniikalla jo melkoisia hiirenpaskoja kooltaan, niin nytpä ei tarvitse enää suurennuslasilla tihrustaa. Minuu hymyilyttää, kun saan kerrankin päivittää blogia niin ettei joku tuollainen pikkuseikka vituta alinomaa. Toivottavasti työkin annatte uudistuksille peukalon ylöspäin.

26 kommenttia :

  1. Mistä tuo sinun taivaallisen ihana kaulapanta/kaulakoru on ostettu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävän vaatekaapista mie oon tuon korun ostanut, eli en valitettavasti osaa sanoa mistä se on alunperin hankittu. :/

      Poista
  2. Nää korsetit ovat kyllä ihanat, kauniisti tulee vyötärö esille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, etenkin tuo overbusti on jotenkin niin poikkeavalla tavalla muotoiltu, että oon yhä yhtä hymyä kun on kerrankin löytynyt istuva ja pidempi korrrsetti! :3

      Poista
  3. Pakko sanoa että olet aivan uskomattoman upea ilmestys! Sun videot on myös ihan mielettömiä päivän piristyksiä, saat aina hymyn huulille. Ihanaa syksyä sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanaa syksyä myös siulle! On todella ilo saada tämänmoista palautetta. Kannustaa todella jatkamaan. :)

      Poista
  4. Korsetit, ah ~♥
    Mulla on kans noilta korsettia ja vaikka monet on sanonu kuinka niillä on huonoja ja epäistuvia malleja, nii oon ainaki ite todennu et on hyviä. Tietty ihan super tiukkaan käyttöön ja vaikka vyötärön pienennykseen olis aina hyvä teetättää omalle kropalleen sopiva korsetti. Tehdasmallit kun harvoin on ihan täydellisiä kaikille.

    Hyvältä näyttää! ^___^
    Jotenkin tuo overbust tekee varmaan tolla sydän-yläreunalla sellaisen pehemän feminiinisen viban asuun, ihanan veikeetä!

    ♥ Frillycakes ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie luulen että epäistuvaksi malliksi haukkuminen johtuu vain siitä, ettei oo osattu ostaa omalle kropalle oikean mallista korsettia. Oon ite nuorempana ostanut varmaan viis longlinekorsettia ja vasta myöhemmin oivaltanut että ehkäpä ne istuivat huonosti miun selälle sen takia, kun ovat suunniteltukin lähtökohtaisesti pidemmälle selälle.. Virheistä oppii. :D

      Jotenkin näen sieluni silmin tuon overbustin paritettuna sellaisen kimmeltävän mustan tuhkimomaisen tyllihameen kanssa. Nilkkamittainen hamonen sellaisella vannehameella jossa ei ovesta ulos ahtauduta! :D

      Poista
  5. heipodei!
    Mua häiritsee suunnattomasti että mistä oot ostanu sen ihanan baphomet-maton joka teillä on? Näkyy siinä kävelyopetusvideossa :D Kiitän vastauksesta ja anteeksi jos joku on jo kysynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Baphometmatto on teetätetty varta vasten. :)

      Poista
  6. Heips! Pitääkö se kommentoida ''Korsetilla kesäkuntoon!'' vai ''Korsetilla kesäkuntoon 2016!''? Molempia on siellä kommenteissa näkynyt, niin jäin miettimään.

    VastaaPoista
  7. Kuinka pitkään on vielä aikaa osallistua?

    VastaaPoista
  8. En pystynyt kommentoimaan tubessa joten yritän täällä: Korsetilla kesäkuntoon! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti vain youtubeen laitetut kommentit osallistuvat arvontaan. :/

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Käythän laittamassa kommenttisi youtuben puolelle, niin osallistut arvontaan? :)

      Poista
  10. Vaikka käyttäisit millaisia korsetteja tahansa, ei sulta nuo naamaläskit lähde kyllä mihinkään. Ja aika noloa käydä kinuamassa nettikaupoilta "näytteitä" kun sinunkin blogin taso on laskenut kuin lehmän häntä. Pelkkää leuhkimista ja itsensä korostamista postauksesta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että koet blogin tason romahtaneen. Myönnettäköön, ei tähän kirjoitteluun ole ollut aivan yhtä roimasti aikaa saati jaksamista kuin nuorempana, joten siitä syystä olen siirtynyt suosiolla youtuben puolelle. :)

      Poista
  11. Olit tämän päivän Karjalaisessa! :D

    VastaaPoista
  12. Löysin pari varteenotettavaa korsettia noilta sivuilta, mutta palautus maksaa :( En ihan viittis lähteä leikkimään noitten kokojen kanssa (oon kokoa 44-46 ja noiden taulukoiden mukaan 4XL...) Osaatko siis yhtään sanoa, että mistä liikkeistä vois lähteä korsettia metsästämään? Tai vastaavasti tiedätkö nettikauppoja, missä olis ilmainen palautus? Olis kiva, jos löytyis suht edullinen korsetti, kuitenkin olis mun ensimmäinen, jotta vois vähän kokeilla miltä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en kyllä osaa sanoa, löytyykö jostain Suomesta kunnollisia vyötärökorsetteja jotka soveltuisivat kiristämiseen. Karkeasti sanottuna korsetti sopii vyötäröltä aina, kun valitsee 10cm omaa vyötäröään pienemmän koon. Tämmöisellä kapistuksella pitäisi pystyä kiristämään jo ihan mukavasti figuuria kasaan. :)

      Poista
  13. Moikka!
    Saako esittää videotoiveen? :) Olisi kiva nähdä miten hoidat hiuksiasi. Ne kun ovat aika upeat <3 Ja sie oot kyllä niin ihanan pirtsakka tapaus ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista toiveesta! :) Miepä pidän mielessä!

      Poista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.