maanantai 29. joulukuuta 2014

Fe†ish

IMG_1d911

pöksy

IMG_1s916

Aiheena legginssit jakavat ihmisiä kahteen eri lahkoon miltei yhtä voimakkaasti kuin se, saako hampurilaisen väliin laittaa suolakurkkuja vaiko ei. Nämä pitkät kalevit ovat housuina melkolailla suorapuheiset pukimet, jotka saavat kurvit suorastaan hyppäämään silmille. Ja juuri siitä syystä legginssejä voikin väärinkäyttää enemmän kuin vain yhdellä pukeutumisen tavalla. Kaikkihan meistä tietävät sen vaivaannuttavan tilanteen, jossa vaikkapa tuttavalla tai vähemmän tutulla naisimmeisellä on päällään hiukan liian läpikuultavat legginssit, ja niiden kanssa hilppaisen verran liian lyhyt paita. Muumiperse kuultaa pöksyjen lävitse stringinaruineen päivineen yhtä törkeästi kuin lahjakori sellofaanipaketista. Sellaisessa tilanteessa tekisi mieli kääntää katse pois tai rajata kyseisen henkilön haitari telkkarisarjoista tutulla sensuuripalkilla, se on selvää. Mutta entäpä legginssit, jotka ovat täysin läpikuultamattomat ja housumaiset olemukseltaan? Missä menee mauttomuuden raja? Takataskuttomuudessako?

latex

Myönnettäköön, kuulun ainakin pvc-legginssien suhteen sellaiseen ryhmään joka liputtaa näiden kalevienkaltaisten housujen puolesta räikeästi. Mikä onkaan parempaa, kuin pukea päälleen sellaiset stretsitamineet jotka eivät purista tai kaiherra mistään, ja joissa voi vaikka heittää kuperkeikkaa pelkäämättä villisti pursuilevaa rekkamiehen hymyä. All hail the high waist. Kaikesta hehkutuksesta huolimatta odotan tähän kirjoituksen valtavaa "PYLLY PIILOON!!!!" - heimon hyökkäystä. Antaa palaa!

torstai 25. joulukuuta 2014

maanantai 22. joulukuuta 2014

Reivipöksy







Jääkaappi pursuaa erilaisia konvehteja ja marmeladeja, ja tuhrustan  tässä blogin ohella muistiinpanoja ylihuomisen jouluhärdelliä varten. Pitäisi väkertää vielä kakku ja möttönen poikineen, salaatit, sörsselit ja kinkut. Varsinaisen tekemisen sijaan sysään joulukiireen kuitenkin vielä ajatuksissani vähän kauemmas. Ei nyt ihan vielä jaksa hössöttää. Täällä tustalla miekkonen huudattaa UFC:n uusinta matsia sellaisella möykällä että taidankin siirtää ajatukset psykedeelisen musiikin maailmaan samointien, nyt kun tähän kirjoittelun maiskutteluun pääsin. 


Noin. Kylläpä helpotti.

Tämä lienee ensimmäinen, turhanpäiväinen materialismimarmatus useisiin kuukausiin. Kiireinen elämä on syönyt sen verran voimia, etten ole 50-tuntisten työviikkojen jälkeen juurikaan jaksanut poseeraamista taikka kauniita vaatteita ajatellakaan. Ajatukset ovat juosseet jo monta arkiviikkoa samanlaisella kiertoradalla: lähden töihin kukonlaulun aikaan, kömmin duuneista himpeen yömyöhällä, viskaan vaatteet nurkkaan ja kiskaisen pierukalsarit jalkaan heti kun näen tilaisuuden otolliseksi. Suorastaan hehkeää tämä arki kun sen näin sanoiksi pukee.




Jokatapauksessa. Olen tässä lähikuukausina päässyt todistamaan sitä, kuinka camokuosi on soluttautunut kaappiini viekkaasti. Aiemmin karsastin armykuosisia vaatteita niin kovasti että syljeskelin jokaisen camokuosisen kuteen suuntaan, olipahan kyse vihreästä taikka pinkistä maastokuviosta. Pthyi, enhän mie mikään eräjorma sentään oo.  Eräänä kauniina kesäpäivänä kutsuin kuitenkin ystäväni Impun kylään reivaamaan, ja siitä se ajatus sitten lähti. Juuri nämä samaiset housut kieppuivat silloin kyseisen emännän lanteilla kun laitettiin jalalla koreasti, ja siitä päivästä lähtien himoitsin itselleni vastaavia pääntsejä kieli pitkällä.

Noh, eipä aikaakaan kun eksyin Deecomin sivuille, ja kappas vain. Sieltähän näitä Amokin pöksyjä löytyikin, vieläpä suhteellisen huokeaan hintaan. Kaltaisellani Grab-A-Bargain-tyyppiselle luonteelle ei kyllä kovin isoja houkutuslintuja tai vilkkuvalokylttejä tarvitse, kun jo visa laulaa. Lienee sanomattakin selvää, että tilasin siis armypökät itselleni sen kummemmin kokoja ajattelematta. "Kyllähän tuo Small - koko nyt on ennenkin mahtunut!"

Klik.
Lisää ostoskoriin.
Klik.
Lähetä tilaus.


Koitti päivä, kun housut saapuivat perille.  Avasin Deekomin pakettia kädet vapisten ja hikikarpalo ohimolla kiiltäen. Repäisin rapisevan pöksypakkauksen kulmasta auki pupillit laajentuneena. Kiskaisin ensimmäisen lahkeellisen jalkaan. Niin, ja siihen ensimmäiseen lahkeelliseen se pukeminen sitten jäi, sillä sain kauhukseni todeta että koko S oli todellista silmänlumetta tai muutenvain suoranaista vittuilua vaatevalmistajan puolelta. Eihän ne perkeleen pöksyt nousseet edes puolta reittä ylemmäs, saati sitten niin että koko haitari olisi peittynyt kankaaseen. Housujen naurettavan pieni vyötärönympärys oli aivan pakko mitata samointien, kun sain ne kiskottua vaivoin pois reiteni ympäriltä. Mitäpä veikkaatte mittanauhan lukemaksi? S-kokoisissa housuissa? .. Normaalissa Henkkamaukassa lukema olisi ollut kaiketi seitsenkymppisen paremmalla puolella, vaan ehei näissä luomuksissa. Vyötärömitta näytti pyöreästi kuuskytäviis senttimetriä. 65. Herranjumala. En usko että oma lantioni olisi mahtunut noihin housuihin edes pahimpina anorektisina aikoinani, olimpahan kuinka kukkakeppi tahansa.

OIKEANPUOLIMMAINEN ON JUURI SE TILANNE, JOTA ELIN TROOPER-PANTSIEN KANSSA. JÖSSES.

Noh, kului kuukausi ja muutama. Neuvottelun tuloksena kävi sen verran hyvä mäihä, että ystäväni Imppunen suostui luopumaan omista upeista camopantseistaan. Sain vaihtokauppojen lomassa vihdoin ja viimein sellaisen koon, joka mahtuu kaltaiseni synnyttäjänlantioisenkin emakon päälle. Vaikka housut ovatkin nyt niin valtavan kauniit ja saavat osakseen jokapäiväistä rakkautta, en silti voi olla nauramatta sille ajatukselle, että kannan päälläni XL - koon housuja. Kai sitä vähemmästäkin tulee hiukan mäkkiläskifiiliksiä, jos tietää etteivät edes älläkoon housut eivät inahtaisikaan päälle, eivät vaikka lantion voitelisi mildalla. Jos kaltaiseni normikokoinen hupakko vastaa tuossa Amokin kokoluokituksessa Erittäin Laardikasta, niin ihmettelenpä vain jotta millaisen kokokirjaimen oikea plussakoon tyttö saisi osakseen? XXXXXXXL?


maanantai 15. joulukuuta 2014

PIKKUMUSTAT JOULUT


Pantiin Discotaavetin, aka Discodahlian kanssa sivistyneesti humpaten täällä meillä
järjestetyissä pikkujoulukarkeloissa. Menossa mukana Aave Maria,
parhaimmat kaverukset sekä näkäräiset ja naposteltavat. Vilkkuvalojen
välkkeessä oli varsin muikeata baunssata suu soikeana!

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Uusi koti lattiasta kattoon

Suski se hakkaa yhdellä vasaralla, yhdellä vasaralla yhdellä vasaralla, Petri se hakkaa yhdellä vasaralla koooooko piiiitkän vuoooden. Vaikka ensimmäinen lause onkin vain suora viittaus perinteiseen lastenlallatukseen, voisi se olla otos ihan oikeasta elämästäkin. On nimittäin tullut vempuloitua meisseli kourassa rööriä jos toistakin rassaamassa, mätettyä vasaralla niin kovaa kuin vain olkavarresta lähtee ja hiottua seiniä niin että nenäkarvatkin törröttävät pölystä valkoisina, raksavalossa paistattelusta puhumattakaan.  Meidän tapauksessamme sisustusliikkeissä ravaamiskertoja ei voi yhden-eikä kahdenkaan käden sormilla enää ynnäillä yhteen, jos miettii jo pelkän lattian valinnan vaikeudesta aiheutunutta ramppausta ja aprikointia. Oli harmaata lattiaa, ruskeanharmaata, siniharmaata, violettiharmaata, mattaharmaata ja hileillä höystettyä harmaata. Oli kulutustakestävää ja julkitiloihin soveltuvaa, kosteudelle herkkää ja kosteuttakestävää, lukkoponttia ja liimaparkettia. Vähemmästäkin menee pää pyörälle, kun ostopäätöstään  pitää puntaroida muunkin kuin vain pelkän kuvioinnin ja värin perusteella- mikäli lattioista keskustellaan. Itsehän olen tässä suhteessa perinteinen nainen. Olisin varmasti kiikuttanut kotiin heti ensimmäisen, silmissäni "oikean värisen" ja kuvioisen laminaattilattian, mikäli avopuolisko ei olisi ollut vieressä toppuuttelemassa ja lyömässä reaaliteetteja tiskiin. Olisin varmaan voivotellut vasta sitten, kun parin viikon käytön jälkeen se "iiiiiiik miten ihanan värinen!" -  kaksykkösen laatuluokituksellinen laminaatti huikkaisi irvistävän sauman kautta morjenstarallaa ja sentin syvyiset naarmut hyppäisivät silmille ensimmäisten auringonsäteiden pilkistäessä sisään.

  Asuntomme sisäpinnat ovat kääntyneet kahdessatoista kuukaudessa aivan päälaelleen, ja toteampa nyt  julkisestikin kovaan ääneen että olemme remontoineet asunnon miltei lattiasta kattoon saakka märkätiloja lukuunottamatta. Vaikken olekaan muutoin mitään isoa näkyvää muutosta itse tehnyt seinien lisäksi, on hommaa riittänyt myös kaltaiselleni suharinikkarille avustavissa työtehtävissä aivan riittämiin asti. Nyökyttelen kuitenkin täällä nöyränä, että iso osa muutoksista olisi jäänyt yksinään itseltäni tekemättä. Vaikka yleensä olenkin pinnani puolesta elastinen persoona, oli esimerkiksi katon hiominen sellaista homojen hommaa että jo muutama minuutti teki tehtävänsä ja  mätin kiukkuisena vittua kuin mikäkin merimies. Siinä vaiheessa Suskille riitti. Liekkö hauiksen koostumuksessa jotain vikaa, kun tasohiomakoneen pitäminen suorilla käsillä tuntui aivan punttisalitreenin veroiselta suoritukselta. Sai siinä pinnistää ja pusertaa staattisessa pidossa sellaisella sitruunanaamalla että olisi pitänyt ikuistaa valokuva-albumiin muistoksi. Onneksi Puuha-Pete klaarasi hiomishommat ja kaikki muutkin remonttireiskailut kotiin täydellisesti. Olipahan puhe remonttihommista, sähköhommista tai mistä tahansa talonrakennukseen liittyvästä kommervenkistä, ei ollut kyllä hätäpäivää kun oli miekkosen kaltainen osaava käsi aina valmiina hääräämässä.

Olihan se remontti aina välillä aika saatananmoista showta ja miltei sirkuksen veroista viihdettä. Vaikka kuinka tykkäänkin maalailuhommista ja pienistä pintaremonteista ylipäätään, on tuo noin kuukauden mittainen remontointipuserrus jäänyt takaraivoon sellaiseksi  tapahtumaketjuksi etten suosittelisi moista urakkaa kenellekään täysipäiväisenä töitä tekevälle henkilölle. Maalasimme koko asunnon seinäpinnat uusiksi tapetinrepimisineen, kittailuineen sun muine kommervenkkeineen ennen ensimmäistenkään muuttolaatikoiden kantamista. Pienten alueiden maalailua voisin haukkua jopa terapeuttiseksi puuhaksi, mutta ei, ei tuo seinäpintojen maalailu tuntunut enää siinä vaiheessa kovinkaan mielekkäältä kun viikkorytmiin ei mahtunut työnteon ja remontoimisen jälkeen mihinkään muuhun aikaa kuin muutaman tunnin huonostinukutuille unille ja kumppanille sähisemiselle. Väkisinpusertaminen tekee hallaa psyykkeelle kuin psyykkeelle. Ruumiilta kuitenkin vältyttiin tällä kertaa nipin napin.



 

Tässä alla muutamia asunnossa tehtyjä muutoksia erittäin kuppaisilla ennen-jälkeen kuvilla höystettynä. (Joo, unohdin ottaa asunnosta kuvia ennen tänne muuttoa. Nyt ei vituta. Ei yhtään sitten ei.)









Yhdeksänkymmentälukua huutava mosaiikkiparkettioksennus vaihtui keittiössä ja eteisessä Starfloor click - vinyylilankkuun. -Simsalabim!


.. ja samainen palikkapsykedelia sai muissa huoneissa ylleen Pure loc - vinyylilaminaattia Mystic Gray - sävyisenä. -Tsädääm!


Olohuoneen kusenkeltaiset kohokuviotapetit saivat poistumiskäskyn, kun tilalle maalattiin lumenvalkoista seinää. Tehosteseinä maalattiin Tikkurilan Tunto - struktuurimaalilla ja harjattiin ristiin rastiin. Päälle sipaus taikapölyä, eli tuttavallisemmin Taika Stardustia. -Hokkus pokkus!



Musiikkihuone puettiin valkoiseen, ja koristettiin yhdellä Tikkurilan Tunto-maalilla taiteillulla seinällä. Seinä lastattiin ristiin rastiin ja päälle sudittiin kerros Taika - helmiäismaalia. -Abrakadabra!



Eteiseen halusimme antaa vieraille mahdollisuuden toteuttaa sisäistä luovuuttaan. Perinteisen valkoisen huoneen sijaan maalasimme isoimman ja näkyvimmän seinäpinnan mustalla Tikkurilan koulutaulumaalilla. Nyt on sitten paikka jonne raapustaa taiteellisia limalompakkoa ja kolmea kukkulaa ihan luvan kanssa!
-Alakazam!



Takkahuone sai osakseen luonnonkiveä imitoivaa mustaa sisustuslaattaa sekä kiiltävää hopeaa maalia kattopaneeleihin. -Sectumsempra!




Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä esittelen teille makuuhuoneen, joka oli muutoksista näyttävin ja muista huoneista poiketen ainut, jossa värikartasta löytyy muutakin kuin vain mustan eri sävyjä. Kiekurakukkatapetit vaihtuivat köykeröisimpiin ornamenttitapetteihin (jotka tilasin ulkomailta), ja muut seinät sonnustautuivat pinkinviolettiin täyshimmeään maaliin.  -Bibedi-babedi-buu!




On se muuten jännää tämä omakotiasuminen. Kun hiisaa muuttoromppeet vuokrakämpästä toiselle tönölle selkä L-kirjaimen muotoisella vänkyrällä, lappaa tavarat paikalleen ja asettuu aloilleen, tuntuu aluksi siltä että asunnossa on kolkkoa kuin suljetulla osastolla. Pari kuukautta kuluu, ja hupsistarallaa. Jostain ilmestyy läjä satunnaista sisustusrompetta, krääsää ja krumeluuria. Yht'äkkiä vanhat tutut - tupatentäyteentungetun asunnon fiilikset alkavat taas nostamaan päätään. Mistä tämä kaikki tavara on nyt yhtäkkiä ilmestynyt ja mitä tämä on?!

Vaikka toistaiseksi tavaramäärä onkin pysynyt suhteellisen aisoissa omaan minimalistiseen sistusmakuuni viitaten, en vielä vuodenkaan asumisen jälkeen ole saanut kaapistoja aisoihin. Tuskin olen ainut arvailuleikkipariskunnassa elävä yksilö? Meillä näitä "tiiätkö missä meiän valkosipulinpuserrin...ruuvimeisseli..patterit...varalamput on?" - päiviä mahtuu nimittäin viikkoon enemmän kuin vain muutamia.

Rempasta näin isompana kokonaisuutena voisi sanoa että se on nyt siinä, eikä miniän perseessä.
Enää pientä hienosäätöä sisustuksen kanssa, niin voi vain keskittyä itse olennaiseen. Asumiseen.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Leijailua


Yona - Pilvet liikkuu, minä en 




Sigur Rós - Brennisteinn




Eivør - Undo your mind 




Shpongle - Divine moments of truth




Woods of ypres - Finality



Axel Bartsch - Freedom


Leijailen jossain aika korkealla omissa ajatuksissani.
Mielessä pyörii niin paljon inspiroivia ja idearikkaita asioita pitkästä aikaa, että niistä voisi tehdä elokuvan. Tai novellin. Tai runoutta. Minkään konkreettisen tekemisen sijaan huomaan uppoutuneeni näihin ylle ripoteltuihin kappaleisiin tuntikausiksi, samalla aikaa kauniita kuvia selaillen ja niiden ääressä huokaillen. Piti kai kirjoittaa ja tehdä tänne blogiin jotain luovaa, kun editorin aukaisin nenän eteen itseäni härnätäkseni. Nyökyttelen kuitenkin myös tämän saamattomuuden puolesta. Toisinaan tuntuu hyvältä vain lepatella ääniaalloilla sen kummempia murehtimatta, nostaa jalat sohvan selkänojaa vasten ja antaa mielen virrata.