sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Galaksi on täysin musta










LEGGINGS ebay     SHIRT second hand     NECKLACE  killstar
SHOES | spiritstore     BAG second hand      BELT second hand


Tässäpä pari outfit - räpsyä viimeviikkoiselta terassikierrokselta. Jostain syystä asukuvilla täytetyt kirjoitukset ovat jääneet nyt vähemmälle kuin aikaisemmin, mutta yritän petrata pienin askelin!

Nyt ajatus rullaa yhtä liukkaasti kuin sukset hietikolla, enkä oikeastaan keksi mitään muuta sanottavaa kuin sen, että olen kahdestakin asiasta ikionnellinen. Ensinnäkin siitä, että tätä sunnuntaita piristänyt parisuhde-taikinaterapia oli hurjan hauskaa ja sain Petenkin innostumaan leipomisesta. Pizzataskut, pyöröt ja suklaapähkinäpullat ynnä kuningatarpusut onnistuivat niinkin hyvin, että voisin hutaista naamariini vaikkapa koko pellillisen jos maha vetäisi. Namskis! Toiseksikin, suosikkiartistieni lista sai uuden lisäyksen muutama tovi takaperin. Puolalainen progressiivista metallia soittava yhtye, Riverside, valloitti soittolistani heti kun alle pläjäytetty kappale käveli sattumalta vastaan.




♥ 

perjantai 26. heinäkuuta 2013

NEVERLAND


Huhheijjakkaa! Tapahtuipa kerran facebookissa. Neverland tuli ihan mikämikämaana ja never seen-festarina nenän eteen, törmäsin tähän aiemmin vieraaseen tapahtumaan kaverin fb-sivun kautta ja se oli sitten menoa se. Kiihdyin innostuksen pauloissa nollasta sataan ja huomaan nyt neljien(!!!) kesäfestareiden koluamisen jälkeen odottavani juuri näitä kinkereitä kuin joulupukkia aattoaamuna. Jännityksen puna poskilla mietiskelen jotta mitähän kaikkea hienoa tämä festaripaketti tuokaan tullessaan. Glowstickkejä ja neonpinkin väristä kasvomaalia! Reivireleet! Reivifiilis! Levikset repeemään!



Perjantaina ja lauantaina 16-17. elokuuta  Oulu räjähtää huikeiden Neverland-nimellä kulkevien festareiden puitteissa.Teknolenkkarit pääsevät taas vinkumaan oikein kunnon jytkeen pariin, kun lavalle astuu pari (tai oikeestaan kymmeniä) huikeita EDM-artisteja. Showtekkiä oonkin täällä blogissa jo ammoisista ajoista lähtien luukuttanut, eivätkä Zomboy taikka Zany kalpene rinnalla sitten yhtään. D&B, Dubstep, Hardstyle, Electro House, Trance, Hard Dance ja House tiivistävätkin genreinä sen, että valinnanvaraa löytyy jokaiseen makuun. Ei tartte sormi suussa ihmetellä jotta mitä sitä käy katsomassa, kun miltei jokainen esiintyjä kutkuttelee kivasti kiinnostuslistalla.


Tästä pikkuiset tastingit viimevuodelta!


Että joo, kyllä näemmä Suomessakin alkaa tämä electromusiikin kulttuuri ottamaan isompaa jalansijaa.  Odotan erityisesti myös tuota visuaalisempaa puolta joka mm. Renegaden järjestämistä bailuista on jäänyt joka kerta uupumaan ihan tyystin.  Näyttävä lasershow jättää tuskin ketään kylmäksi. Tänne Neverlandiin lupaillaan Suomen suurimpia lasereita joita elektronisen tanssimusan tapahtumissa nähdään, ja se jos jokin on ainakin parin viikon odottelun arvoista.


Joko teillä lukijoilla kuumottelee piljetti taskussa? ;)

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

KAIKKI KENGÄT VIDEOLLA.



RRRRRRRakastan kenkäisiäni.
On melko vinkeää huomata jo nopealla blogin vilkaisulla, kuinka hurjasti tyyli onkaan muovautunut vuosien mittaan. Peruselementit ovat säilyneet miltei samoina, mutta kenkäkavalkaadi on heittänyt häränpyllyä. Numeromääräisesti monopareja tapittaa hyllyssä miltei sama määrä kuin teinivuosinakin, vaikka nämä nykyiset kenkäset ovatkin MUINAISVUOTISEEN ESITTELYYN (klikkelis kliksis) verrattuna hurjan paljon monipuolisempi ja käytännöllisempi kööri kenkiä.  Kenkäfriikkiys ei näköjään ole ottanut siis laantuakseen, vaikka näinä viimevuosina  törsätyt kenkäharkinnat ovatkin olleet huomattavasti edellisvuotisia harkitumpia. Apua, tältäkö se tuntuu olla aikuinen, kun kenkien ensimmäisenä ostokriteerinä komeilee sana käytännöllisyys?!











Toivottavasti tykkäsitte videosta. Välttelin ja tökin aihetta kuin rusinoita maksalaatikossa, sillä tiesin että tuon rainan tekemiseen uppoaa aikaa ja hermoja niin paljon että pääsee tuskan parahdus. Ylläoleva kuva kertookin teksteineen sen, miksi videoeditointi on vihan ja rakkauden intohimoista taistelua.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Mä oon spaceman





Repäisin kosmiset avaruuskalsarit vaatekaapista päivänvaloon ja  lennän taas avaruusaluksessani ympäri Joensuuta. Tuli taas näiden spandexien kohdalla opittua kantapään kautta se, ettei kiinasta kannata juurikaan Suomeen vaatetta tilata mikäli ne haluaa itselleen siedettävän nopeasti. Odottelin näitä housuja kaksi tuskaista kitukuukautta. Kuukauden venttailun vielä jaksaa katsella hymyssäsuin, mutta kuudesosa-vuosi alkaa jo käymään hermoille.





Voisin näiden Asteen lyriikkasiteerausten jälkeen heittää tuon ärsyttävän Speismään-rallatuksen perjantaibiisiksi tähän loppuun niin jätän taidan jättää kappaleen soimaan vain päähän. Tämä iltana voisi jatkaa hyvää draivia tanssilattialla ja shufflata Wasted Penquinsilla viimeisetkin mehut kropasta, kun on ollut ikävä Hardstylea.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Hei tonttu-ukot hyppikää






Punaisia, mustia, valkoisia, vihreitä, soljellisia, koristeellisia, naisellisia, muovisia, omituisia, mielivaltaisia mekkohankintoja toisensa jälkeen. Mekkokontrolli lähti lapasesta niin että hujahdus vain kävi, minne lie pusikkoon sekin taas piiloutunut. Luulisi että perusajatuksena tajuaisin vältellä punaisen värisiä vaatteita kuin rusinoita maksalaatikossa, mutta kun eeeeeei. Joulumuorimaisissa tunnelmissa kolttu sai koeajon ihan ulkona asti, ja vieläpä niin että pinkki tukka riitelee koko kokoisuuden kanssa itkettävän paljon. Eihän pinkkiä ja punaista saa pukea samaan asuun. Vai saako? Ikuisuuskysymys saa uudet mittakaavat kun hiuksien kylmät värit korostavat mekon lämmintä sävyä entisestään. Kohta sitten varmaan uitan hiukset punaisessa väripurkissa että tämä yksi mekko pääsisi useammin käyttöön. Ois sitten joulu joka päivä.




DRESS second hand ( lip service )

Mekkomanian kourissa ajattelin sitten kuitenkin, että spontaani shoppaus saisi riittää kotvaseksi toviksi. Eipä aikaakaan kuin puhelin soi, pari päivää mekkopaketin saapumisen jälkeen, ja mahtavan ystäväni Hetan ansiosta tässä työpöydälläni lepäilee taas yksi postipakettilappu. Ja oikeastaan ebayn ostoskorikin pursuili äsken yhden kenkäparin verran. Ja sain uudet avaruudelliset pierukalsarit tänään postissa. Olkapäällä tuo omatunnon enkeli vähän jupisee jotta "tyttö hyvä nyt pistetään visakortti lihamyllyyn"...  Rahaa palaa ahaa ahaa aheeoo.





perjantai 12. heinäkuuta 2013

Femme fatale





DRESS second hand (lip service)        SHOES  unif           NECKLACE  alchemy gothic


Edellisen viikonlopun kuvamaistiaiset kera videonäkäräisen, olkaatten hyvät!
Nyt hyppään edellisviikonloppuisesta menusta suoraan tämän viikonlopun kattaukseen:
Listalla tarjolla neljä päivää kera maukkaan Luurankoja Kapissa- Leenan ja muun rokkipoppoon, mehukkaiden keikkojen ja tujakan huumorin.  Kaikki kuorrutettuna viikolla lomaa, ja maustettuna ronskilla hyppysellisellä huippuhyvää mieltä. Vatkaan soppaan vielä uuden hiusvärinikin ilopitoisuutta lisäämään.
What could possibly go wrong?



sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

I can feel the beat




 
 


 


 
 


KARVAT lip service furminator    HAME  |    hell bunny      KORSETTI cyberesque (from morticia)     GOGGLESIT   |  etsy
TOPPI 
|   lip  service   VERKKOPAITA  second hand     KAULAKORU |    nanbrck designs     RAITASUKAT  |   backstreet 


Voihan Jeesus ja 12 opetuslasta sentään mikä viikonloppu takana. On maailmassa monta ihmeellistä asiaa, hassunhauskoja Kihaus-tapahtumia ja vielä omituisempia pelottavia unia. Nukahdin eräänä kauniina liskodiskoisena aamuna sohvalle päikkäreille, ja näin sellaista unta jossa puolet naamastani mätäni pois niin että liha kuoriutui kallosta ja revin rustosuikaleita irti kuin paperia. Herkkunamia kotikirurgiaa saw-leffojen tyyliin.

Sanomattakin selvää että tuollaisen happounen jälkeen oli vähän sellainen teletappiauringon etsintä käynnissä, unen ja hämäryyden rajamailla pistin taas pitkästä aikaa industrialjynkät soimaan ja vetäisin säärikarvat kinttuun. Kesätouhuilu on syrjäyttänyt industrialdancenkin ihan tykkänään, enkä muista koska olisin viimeksi Chupacabran tahtiin raajojani heilutellut. Nyt on taas sellainen pikkuinen ES-pärinä ja tämä superhyvä biisi vie mukanaaaan!!





tiistai 2. heinäkuuta 2013

Aivolävistys



Long time no abc! Valoisana iltana tartuin kirveeseen ja huidoin menemään hulluuden ja selväjärkisen rajamaastossa kuin mikäkin viikinki. Oikeastaan vain katsoin kotimme seinälle ja muistin että kappasta vain tuollainenkin metallimötkylä sieltä löytyy ja siitä se ajatus sitten lähti. Nauroimme ystävän kanssa hölmöille imagolaseille ja vielä huonommille youtuben videoille. Aiheutimme sekasortoa, trollasimme naamakirjaa, piehtaroimme auringossa ja valvoimme kunnes molemmilta pimeni taju nuijanukutuksella. Otimme pari kahelia kuvaa ja nyt vain höhötän sille että näytän nurtsilla otetuissa kuvissa ihan mursulta. Kattokaa vaikka.




Yhdennäköisyyttä ei voi kiistää. Voi apua mikä poseeraus.




HÄ? ONX NE NÄÄ LASIT?!




Aivolävistyksestä tulee bändinä hurjasti nuoruusmuistoja mieleen, vaikken räkäpunkkia enää juurikaan kuuntele. Bändipaita tuli hommattua ettei tarvitse pukeutua muodikkaasti lapsityövoimalla kuten biiseissäkin huudellaan.

Musiikkilistan päivitys on tähän väliin varmasti ihan sopiva rykäisy kun mukavasti siltaakin sain rakennettua muutaman mutkan kautta.Vaikkei mieleni olekaan paha, oon kuunnellut jotain vähän rauhallisempaa jo herraties kuinka kauan.






KENGÄT pleaser ( 2nd hand)     SHORTSIT  |    lip service (2nd hand)       PITSITOPPI  gina tricot

AIVOLÄVISTYS
|   2ndhand          RANNEKORU karmaloop       KAULAKORU |    j-p riihelä


Seuraavana päivänä piehtaroin yksinäisyydessäni ja siinä, että alitajunta ei antanut ukkoselta rauhaa. Raivosiivosin astrafobian nostellessa jatkuvasti päätään pilvistä. Olen tainnutkin aiemmin hölistä lauseen tai pari siitä, että pelkään ukkosta kuin mikäkin viisivuotias pikkulapsi. Kesä on kaltaiselleni nössölle ihanaa ja kamalaa aikaa. Olipa kerran eräs viimeviikkoinen tiistaipäivä. Olipa kerran sellainen spesiaali tiistaipäivä, jona ukkonen iski kymmenen metrin päähän suoraan viereiseen rakennukseen niin että päästin sellaisen rääkäisyn joka varmasti kuului naapureille asti. Käperryin sohvan sisään ja siellä olenkin majaillut henkisesti siitä lähtien. Tässäpä vasta pelko jolle muiden on helppo naureskella ihan ymmärrettävistäkin syistä. Luonnonvoimille ei mitään mahda vaikka kuinka koettaisi thorin vasaraa huiskutella työntääkseen ukkosen loitommalle, mutta eipä sille pelollekaan voi tehdä kuin levitellä käsiä ja toivoa että elämä muuttuu iän myötä helpommaksi.




PS. ilmeeni kun.

Yrittää selittää yli 30 minuuttia 30 vuotta vanhemmalle henkilölle kuinka kopioidaan ja liitetään linkki.