perjantai 7. syyskuuta 2012

Tekee mieli mustaa..




JACKET: lip service (second hand)
BAG: guess
TOP: ebay
TROUSERS: lip service
SHOES: pennangalan (second hand)


Eniten ketuttaa kaikki. Tällä kertaa hiukseni.
Mikä lie jatkuva uusiutumisen halu, kun nyt himoitsen kaihoisasti hiilenmustaa, korppikotkamaista mustaa tuksua. Edes omien ajatusten sysääminen sivuun ei tunnu auttavan, vaikka kuinka laittaisin kädet korvien eteen ja hoilaisin täyttä kurkkua nissepolkkaa tahi muuta ärsyttävää rallatusta "LALALALALA-en kuuntele!" - tyyppisesti, niin tulos on aina sama. Sieluni itkee mustan hiuksen perään, vaikka pinkki onkin ihanaa ja sydämiä ja rakkaushattaraa. Kasvanut hiuksen juuri tuntuu heloittavan kuin teinipojan terska, teimpä mitä tahansa niin sieltäpä se loistaa niin että tekisi mieli tirauttaa pienet itkut.

Mitäpä teen kiihkoisan mustan himoni eteen? En yhtikäs mitään. *Ba dum tssh*. Saamattomuuden aikakausi jyllää vahvana, kun en jaksa edes kuontaloani huoltaa. Harmooninen olo in my ass.
Melko varma olen kuitenkin, että hiusten värjäämistä mustaksi katuisin niin paljon että hyppäisin sillalta ihan vain pelkän tukka-ahdingon vuoksi. Siispä jätän siis suosiolla värjäämättä, kun päässä kolkuttaa jo tässä vaiheessa ajatus siitä että kaikki on ohimenevää. Onhan tietysti vaihtoehtona piipahtaa ebayn peruukkibuffettiin, ja valita sieltä naposteltavaksi jokin kiinalaisten pikkulasten rakkaudella leipoma musta tekotukka-tupee.

Ja kaiken hyvän lisäksi syytän kokonaisvaltaisesta aivotusten mustumisesta taivasta, joka on porannut viikkokausia putkeen niin että kadut lainehtivat. (miltei, ainakin) Murheellinen sää syö sisäistä pinkkiyttäni kuin pac man pikselipisteitä. Että se siitä värienergiasta tänään. Juuri nyt haluan mustana ainakin:
Metallimusiikin,
Huumorin,
Kahvini, kera ronskin viskilorauksen.


Käperryn nyt omaan mustaan aukkooni peiton alle napostelemaan Summoningia. En häpeä myöntää että herkistyn kappaleista niin että karvat nousevat pystyyn ihan joka ainualla kerralla. Eräs tatuointihaaveenikin liittyy kyseiseen kokoonpanoon, sillä Summoningin sävelet ovat seilanneet lemppareissani jo iät ajat.

Näin tänään. Kyllä mie kaikesta synkistelystä huolimatta pesunkestävä pinkki olen, ja pysyn sellaisena.

18 kommenttia :

  1. Äää vähänkö toi sun tukkas on ihana <3 ei se musta ois paha siulle, mut pinkki on sun juttus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkki on kyllä se miun juttu, oot ihan oikeassa. :)

      Poista
  2. Tiedän tunteen, itse punapäänä ja sitä ennen 4 vuotta mustapäänä saan ajoittain näitä koko letti mustaks-kohtauksia... Kerran vedinki takatukan mustaks ja otsatukan jätin punaseks, ja kohta sitä saiki olla taas vaalentamassa ja punasta vaan takas. :D On tässä punasessa sentään se hyvä puoli, että sitä sävyä voi aika laidasta laitaan vaihdella miten tykkää, kun joskus tekee mieli vähän semmosta pinkimpää rubiininpunasta, joskus haluu olla paloauto ja joskus taas semmonen syvä viininpunanen. Musta ois silti joskus vaan niin ♥.

    Ai niin ja Summoning ♥ Vieläpä juuri tuo sun linkkaama biisi, kuuluu myös omiin lemppareihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuosta samaisesta syystä miekään en uskalla hiuksilleni mitään isoa tummennusta tehdä, kun melko varmasti mieli muuttuisi muutamassa kuukaudessa aivan päälaelleen ja sitten harmittaisi. :c Pinkin ja punaisen sävyissä on mukavasti liukumavaraa, ei ehdi kyllästymään jos vaihtaa vähän väriä.

      Poista
  3. Awww oot jotenkin harvinaisen symppis näky :D

    VastaaPoista
  4. samat mietinnöt täälläkin ja ahin kohteena milloin hiukset,vaatteet,naamavärkki milloin koko elämä.mikä hitto siinä on että syksyn pimeyden saapuessa elämänkin pitää näyttää samantien persettä ja kaiken lisäksi omaani, kun kaiken ahdingon tunnun luovani ihan itse.
    ps.värjäilen kutrini sun puolesta mustaksi, kun itsellenikin tuli syksyn myötä fiilinkin että nyt mustaksi pää prkl.Tosin nyt jo haalistunut tumman ruskeeksi:/wi nää kevyt sävy tvaan pysy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jännää kuinka vuodenajat vaikuttavatkaan mielialoihin niin hurjan paljon. Kesäisin harvemmin tulee mustaa väriä kaivattua, mutta syksyn ankeudessa on turvallisempaa hautautua synkkiin sävyihin. :P

      Poista
  5. Mulla on taas välillä se, että haluaisin ainakin pinkkejä raitoja hiuksiin, mutta kun ne ei vaan pysy kauaa ja ehtii aina mennä esimerkiksi blondeiksi ennen kun ehtii värjäillä uudelleen tai yrittää huoltaa. Pitäis käydä leikkauttamassa hiuksia, kun en nykyisin ite enää uskalla :D. Ja sama värjäyksen kanssa. Multa on viimeksi helmikuussa värjätty hiukset, joten tyvikasvu on hirveän jäätävä tai no eipä tota enää voi kai miksimään tyvikasvuksi sanoa, kun oma väri paistaa kilometrien päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä värillä sie olet aiemmilla kerroilla värjännyt pinkit raidat? :) Väreissähän on jonkin verran eroja, ja saattaa että jokin muu merkki pysyisi paljon pidempään kuin se mitä olet aiemmin testaillut.

      Poista
    2. Kampaajalla kävin värjäyttämässä, ettei oo mitään tietoa :D. Pitäis varmaan itse ostaa tai tilailla jotain jos saiskin pysymään paremmin.

      Poista
  6. Itsellä taas on kauhea hinku päästä mustasta tukasta eroon :'D On vain vähän vaikeaa, kun 8 vuotta ollut mustatukkainen.. Alkaa viimein kyllästyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä 8 vuotta päässä keikkunut mustakin blondaamalla lähtee, mutta siinä on kyllä se riski että hius kärsii melkoisesti. :c

      Poista
  7. esittele joskus kaikki tai lemppari kengät ja sama laukuille :) VIDEOLLA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lempparikengistä tehty video löytyykin jo youtubesta täältä! :
      http://www.youtube.com/watch?v=13KUJrh2FKE
      :)

      Poista
  8. värjää hiukset sillei et ton pinkin pääälle mustaa että se pinkki näkyy sieltä alta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaiset hiukset miulla onkin jo ollut aikoinaan. Harkitaan :)

      Poista
  9. insanityn kootut vertauskuvat vol. 666
    "Kasvanut hiuksen juuri tuntuu heloittavan kuin teinipojan terska" :-------D oivoivoi

    VastaaPoista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.