torstai 23. elokuuta 2012

This is.. weeekendd!





Tuskimpa tarvitsee blogiin ihmeemmin enää selostaa romanin muodossa sitä, kuinka syvältä koko weekendin järjestely kokonaisudessaan oli. Monet muut sivustot, tahot ja ilta-ehden otsikot kertovat sen puolestaan toinen toistaan räikeämmillä yleisöotsikoilla. Jos nyt kuitenkin pintapuolisesti vähän ruopaisee, niin voin koko perjantain fiiliksen tiivistää yhteen simppeliin lauseeseen. Vittu Mitä Paskaa. David Guetta veti helkutinmoisen hyvän keikan, siitä en pääse yli enkä ympäri. Tuli pompittua niin täysfiiliksissä kaksi tuntia putkeen, että kuvissa näkyvät kiharat suoristuivat tikkusuoriksi ihan itsestään. Siinäpä se kaikki positiivinen mikä pistää muutoin irviststä muistuttavaa ilmettä hiukan hymyn kaltaiseksi.



Niihin kyseenalaisiin seikkoihin sitten. Mistäs alottaisi. Nojaa, ainiin. Okei, se ei riittänyt että juna-asemien kaikki automaatit olivat paikallisliikenteen osalta aivan ympäritukossa ja joutui jonottamaan kuudenkymmenen ihmisen verran vuoroaan numerojonossa, reilusti yli puoli tuntia. Seuraavat tapahtumat olivat jo miltei ilkikurisen koomisia, ja pistivät ajattelemaan jotta kuinka kusipäinen järjestäjä voikaan olla kun värvää festarit sellaiseen sumppuun ettei mikään liikenne pääse läpi. Olimme ostaneet bussikuljetuksien ennakkoliput tormakkoina emäntinä, kun niin kaikkialla tunnuttiin suositeltavan. Martinlahteen saavuttaessa bussijono oli pituudeltaan viiden linja-auton mitan pituinen, eli olisi karkeasti sanottuna kestänyt 1,5 tuntia päästä ylipäätään jonosta läpi pelkästään kyyditykseen kohti festareita. NO MUTTA. Onhan meillä taksi. Tai siis, taksi on, taksiliikenteestä ei puhettakaan. Taksimittari raksutti 60 eurossa 15 kilometrin matkan paikkeilla, ja tuntui että teki mieli vetää ranttaliksi ihan vain tilanteen koomisuuden vuoksi. Mikäs siinä, samahan se on vetää viinaa napaan bussissakin. Ei olisi kiinnostanutkaan tsekata meininkiä festarialueella itsessään. :D Luojalle kiitos että älysin ottaa muutaman jäykemmän pullollisen matkaevääksi. Lähdimme kohti juhlahumualuetta Hellsinky-cityn keskustasta kello 17, ja olimme perillä juuri kun David Guetta aloitteli.. Eliiiiii.. yhdeksältä. Neljä tuntia parinkymmenen kilometrin matkassa taitaakin olla ennätys. CHEERS MATES!





Poistulo onkin oma episodinsa sellaisenaan. Oletko ihminen, joka nauttii tönityksi tulemisesta, rynnimisestä ja luiden rusahtelusta, siitä kun joku oksentaa jaloille, kun muutama 7 vuotta nuorempi nainen kirkuu niin kovaa että korvat tinnittävät? FESTARIBUSSIT OVAT SINUA VARTEN! 3 tuntia jonossa ja loppua ei tuntunut tulevan. Äiti itki käsipuolessa, tuskan hiki kirposi otsalle ja tuntui siltä että ei jumalauta ei täältä korvesta pääse pois vaikka kuinka rukoilisi. Linja-auton odottelujonossa huomasin taas oman solidaarisuuteni ja rauhallisen luonteeni nousevan esiin, kaikeksi onneksi. Taputin jalkaa maahan ja yritin yltiö-optimistisesti lohduttaa vieressä itkevää äitiä, kun jonossa seisomista oli takana 2 tuntia. Vaikka sisäisesti tuskastuin kuin ilman pähkinää jäänyt lento-orava ice agessa, en silti jaksanut nostaa aivan älytöntä metakkaa. Ei se bussijono käsirysyllä lyhene,ei. Naureskelin jonottaessa sille ajatukselle, että taustalta puuttui vain Slayerin raining bloodin intro, ja meininki olisi ihan sama kuin kyseisen bändin wall of deathissa. Hyvä ettei rusentunut hengiltä, tsiisus.

 Portsarit ja järjestyksenvalvojat, ne jos jotkut ansaitsevat __erityiset__ kiitokset. Onko mitään kivempaa kuultavaa bussijonossa, johon on ostanut etukäteen lipun, kuin megafonin kautta kuultu "KÄVELLEN OLISITTE JO PERILLÄ!!" Jos sanonta kuuluu että jokin toimii kuin junan vessa (joka oli meidänkin junamatkamme aikana koko ajan varattuna, ironista kyllä :D) , festarit olisivat junan vessana tulvineet yli äyräiden niin että kaikki vieraat olisivat kahlanneet kaulaansa myöten ripulipaskassa.

rapulapäivän kaljabrunssille menossa.


PS. koko edellinen tekstipätkä on kirjoitettu hirveässä tunneryöpyssä heti festareiden loputtua ja klo. 03.00 aikoihin yöllä, ei kai huomaa? Miten niin sellaiset aggret päällä että nyrkkeilysäkkikin olisi mennyt tuhannen pillun päreiksi muutamasta lyönnistä.. Yövyimme koko festareiden ajan Seurahuoneella rautatieasemaa vastapäätä, ja muutamat tekstin lomassa vilisevät kuvat ovat sieltä räpsittyjä. :)

PPS. Otin Guettan keikalta erittäin hyvin onnistunutta ja hyvätasoista videokuvaa, joka tulee katseltavaksenne parin viikon päästä julkaistavaan kesäkoosteeseeni. :)

29 kommenttia :

  1. Pääsitko Skrillex:ä kuulemaan livenä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noup! :D Kolme tuntia ruuhkassa ja silleesti.

      Poista
  2. Voihan NAM noi sun kiharat <3

    Harmi ettei festareita oltu onnistuttu järjestämään kunnolla, toivottavasti ottavat opikseen jos seuraavia meinaavat järjestää.. Aiheellinen rage-pätkä kyllä varmasti ainakin muiden paikallaolijoiden mielestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon mukaan seuraavalla kerralla järjestävät festarit esimerkiksi suvilahden kaltaisessa paikassa, jonne julkiset kulkevat vähän sujuvammin..Jos festareita ylipäätään saadaan toista kertaa järjestää :P

      Poista
  3. Kuulin itekki noist festareist, varmaan vielä menee lahden frostbite tuon alapuolelle, siellähä ei onnannu mikää, ja jotku bändit peru keikkansa kokonaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo frostbite taitaa olla kaikista kuuluisin festari toimivuutensa puolesta. :D On mahtanut sinnekin osallistuneita vituttaa, kun puolet bändeistä peruivat keikkansa.

      Poista
    2. Niin se on et "hevillä emme häviä, paitsi jos sukunimi on Winstén (frostbiten pääjärjestäjän sukunimi)"...

      Poista
  4. jos teillä oli kerta ennakkoliput busseihin niin teillähän olis ollu etuoikeus mennä bussijonoissa kaikkien ohi jonottamatta...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa. :D Olisikin noin helppoa! Muutama muu tuhat immeistä olivat älynneet myös ostaa lippunsa ennakkoon, ja miltei koko bussijono koostui vittuuntuneista lippunsa ennakkoon hankkineista henkilöistä.

      Poista
  5. Juttujen perusteella kuulostaa kyllä aika tuskallisen huonosti järkätyltä toiminnalta... Itse keksin samaisena päivänä hypätä bussiin pahaa aavistamattomana ja poikaystävän luota omalle kämpälle sai viihtyä bussissa reilut kaksi tuntia. Normaalistihan samaisen matkan pääsee alle tunnissa. Pientä hikeentymistä oli kyllä havaittavissa matkustajistossa ja takaisin päin mentiin sitten ihan vaan junalla :D Tilanne ollut festarikansalla varmaan vielä rutkasti hikeennyttävämpi...

    Mutta hei, onneksi näytit pirun hyvältä! Pitäisi joskus itsekin kokeilla onneaan kiharoiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas. Ö_ö on siis tainnut olla muukin Helsingin liikenne tukossa noiden festareiden takia.

      Itseasiassa nämä kiharat hiukset ovat miun päässä ensimmäiset laatuaan, hassua! Ihastuin niin kovasti lopputulokseen että olen ostamassa kiharrinraudan itsellenikin jatkoa varten. :P

      Poista
  6. Joo, musta alkaa tuntua, että Frostbiten järjestelyistä saan olla jo iloinen, kun tuohon vertaa :P Me sentään päästiin festarialueelle ilman ongelmia x)
    Itse oon suht rauhallinen ja kärsivällinen ainakin joissakin tilanteissa, mutta voin veikata että meikäkin olis tuossa tilanteessa vetänyt itkupotkuraivareita - mikään ei oo pahempaa ja ahdistavampaa kuin ympärillä riehuvat ihmiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ympärillä riehuvien ihmisten takia meinasi itsellenikin iskeä lievä pakokauhu, kun tuntui ettei voinut hengittää edes normaalisti. ö_ö ahtaan paikan kammoisen lempparipaikkoja tuollaiset tungokset!

      Poista
  7. Miksi äiti itki???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska jonotustilanne oli niin stressaava ja tuntui ettei koko festaripaikalta pääse pois vaikka mitä tekisi. :(

      Poista
  8. Itekin olin tuolla Frost(fail)bitessa ja jopa se kuulostaa onnistuneelta tohon verrattuna, sinne tosiaan pääsi ongelmitta ja takas kotiin kans :D Mut onneks sentää keikka oli hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Guettan keikka pelasti kyllä muutoin melko paskasti järjestetyt festarit. :) Kannatti mennä!

      Poista
  9. Kaikki on tota valittanu hirveesti, mutta musta tuntuu, että mikään ei vedä vertoja frostbitelle. :D Ja onneksi en muuten lähteny tonne.. Olisin meinaa halunnu käydä Skrillexin, David Guettan ja Hurtsin kattomassa mut blöh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, frostbite on kyllä ihan oma episodinsa.. :D Toimiva festari jne.
      Ostimme äipän kanssa weekendiin kahden päivän piljetin, mutta lautantaina ei ollut kyllä viimeisintäkään kiinnostuksen ripettä lähteä kärvistelemään ja jonottamaan.

      Poista
  10. Lupauduin heittämään kaverit perjantaina weekendiin, kuitenkin Espoosta Espooseen, 18 km, ei paha.

    ...2h 45min. Ja eikö ne sit soita yöllä vielä, että täältä ei pääse millään muulla ku kävelemällä pois, tuu hakee. Ei kun sängystä ylös, vaatteet päälle ja pelastusretkelle! Lauantaina jo nauratti koko kaaos, vaikka vielä 12h aiemmin oli hermot niin kireellä, niin kireellä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jesta! :D Myökin istuttiin pelkästään taksissa reippaat kaksi tuntia weekendin reissulla, että kivat ruuhkat ja silleen. Joistain syystä tulomatka tuntui omalla kohdalla paljon stressaavammalta, varmaankin jo pohjalla painavan väsymyksen takia. Tuli kuitenkin istuttua junien ja autojen kyydissä perjantaina yhteensä 12 tuntia.

      Poista
  11. Kävipäs itselläni sitten hyvä tuuri, kun bussia ei tarvinnut odotella kuin vajaa tunti tullessa ja lähtiessä, hyvissä ajoin oltiin festarialueella, Skrillex nähtiin melkein eturivistä...
    Mutta mutta... Jos paikalla on ~ 30 000 ihmistä luulisi, että festarialueelle olisi hyvä sijoittaa vähän enemmän kuin 2 vesipistettä, vessoista puhumattakaan.. Tietyssä kohtaa yötä kun ihmiset tuntuvat unohtavan jonottamisen merkityksen.
    Ehkä ensi vuonna paremmin, tai sitten ei ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä asuvilla on ollut varmasti vähän kätevämpi lähteä alueelle ajoissa. :) Kolmen aikoihinhan ei vissiin hirveää ryysistä edes missään ollut. Myö saatiin vasta kahden aikoihin hotellihuone, eli ei ollut toivettakaan lähteä reissuun yhtään aikaisemmin. :(

      Poista
  12. Helvetti, miten IHANALTA näytät noilla kiharoilla!! Tuota lisää! :o <3 Ja joo, itselläkin oli lukuisa määrä ystäviä menossa weekendiin ja täytyy sanoa, että hirveesti ei naurattanut kun luki sitten niitä tilapäivityksiä seuraavina päivinä... Miten mikään voi kusta noin pahasti? Jumaliuta, surkuhupaisaa tuokin oli jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää että kiharat osuivat ja upposivat minnuunkin! Pakko saada kiharrusrauta että pystyy tekemään tismallee samanmoiset kurvit tukkaan kotonakin <3_<3

      Poista
  13. oooohhh kiharra useemmin ! <33 :3333

    VastaaPoista
  14. Ihanat nuo kiharat, sopii siulle tosi hyvin! :O En muista ennen nähneeni ihan nuin kiharoita hiuksia, ei ainakaan het tuu mielleen.

    Mie lukasin muutamia uutisia nuihin festareihin liittyen, ja en ihmettele yhtään että vähän ottaa päähän, tai vähän enemmänki... Mie oisin varmaan jonkin ajan odottelun jälkeen heittäny liput mäkeen ja lähteny johonkin pubiin istumaan loppufestariks. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pubiin istumaan.. olisikin päässyt, vaan eihän siellä korvessa ollut ainuttakaan pubia saati sieltä rysiksen keskeltä päässyt poiskaan :c argh!

      Oikeessa oot, ei hirveesti kikkurapehkoa ole miulla näkynyt. Kävin näiden kuvien jälkeen ostamassa piippausraudan ja oon melko varma että kiharoita tulee tehtyä jatkossa useinkin :)

      Poista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.