maanantai 16. heinäkuuta 2012

Maybe I'm a different breed






^Fiilistelybiisi. Nam.

Sieltä se tuli, ja sinne se meni.
Nimittäin astetta iloisempi rokki 2012. Tänä vuonna rokki oli hilpeä, kostea, liian railakas, aurinkoinen ja sateinen, kuralöllö, moshpitti, vuosikertaviskiä, sata ajattelematonta tekoa ja kaikkea noiden väliltä. Sanotaanko että sekä perjantai että lauantai menivät silmien ohitse niin että hyvä kun kerkisi moikkaa sanomaan. Piti treffata ainakin sata ja yksi kaveria, vaan ajanpuutteen (ja hirveän sihneen) vuoksi kommunikaatio kusi pahemman kerran. Noh, tuleehan noita festareita..





Livenä eniten lämmitti Mayhemin keikka, kuten ilorokkihehkutus-postauksessanikin jo uumoilin. Vaikkei Mayhem nykyään sitä ominta musiikkimakua enää olekaan, ei reippaan viiden vuoden takainen himofanitus ole ehtinyt laantumaan. Kyllä se blackmetal vieläkin maistuu. Olin keikalla aika pähkinöinä. Vähintään yhtä intopinkeänä kuin Stam1naa fanittamassa edellisenä iltana..





SHIRT + SKIRT:  lip service, synthetic machine


Festareilla tallustaessa aliarvoin kovia kokeneet jalkani. Kuvittelin kirkkain silmin pystyväni kävelemään koko tapahtuman luottokengilläni, eli Demonian swingeillä, mutta toisin kävi. Perjantainen pomppiminen oli ilmeisesti vienyt mehuista ainakin 99%, kun päkijöitä poltteli ennen kuin festarit olivat käynnistyneetkään. Onneksi kaverin vaatekaappi tarjosi lainaan luvattoman miellyttävät pehmopohjaiset tennarit.


Tämä kuva kertonee jotain perjantaisesta säästä. Siellä ne mököttävät nyt nurkassa nyrpeinä, kuralla valellut platform-möröt nimittäin. Laiska omistaja ei ole jaksanut tehdä muuta kuin kuvata noloja röppökuvia kansan katseltavaksi ja naureskella perään. Pitäisi heiluttaa rättiä, vaan eipä tuota hotsittaisi.. Kilo kuraa kaunistaa kivasti. Ja varisee pitkin kämppää.











PS. älypuhelimet pitäisi laittaa lukkojen taakse jo yhden siideripönikän juomisen jälkeen. Jos tekstiviestien kirjoittaminen on turvonneilla nakkisormilla jo muutenkin vaikeaa, niin yhden-kahden-kymmenen jälkeen kirjoitusvihreiden luokka on jotain aivan järkyttävää.. Erehdyin vilkaisemaan phounia aamulla ja toteaamaan sen että nonniin, voinkin sitten kalppia ihan suorilta tuonne pöydän alle häpeämään.. Jos naama voi venähtää myötähäpeästä, niin leuka lähentelee nyt lattiaa..

32 kommenttia :

  1. Itkin melkeinpä verta kun en päässyt Ilosaarirockkiin :c Aina tulee jotain menoo tielle, tai sitten käsky käy armotta ettei minnekkään mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh pöh. :( Noh, tuleehan noita festareita! Viimeistään ensi vuonna sitten rokkailemaan. :)

      Poista
  2. uusi lukia, mutta anonyymi..c: Miten sä saat sun hiukset silleen nätisti aina <3 Ihan epäreiluu.. :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppohan rastoilla on piilottaa oma, karsea juurikasvu ja sellanen.. :D

      Poista
  3. itekki meinasin kavereitten kaa ilosaareen mennä mutku ei ollu kyytii arvaa ärsyttikö ):
    mutta ihanat vaatteet:3
    ja noi kengät on ihanat - noi kurat tos :D
    ja liityin vasta lukiaksi mutta tykkään paljon :)

    janskuvaan.blogspot.fi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, no toivottavasti kyyditys onnistuu vaikkapa ensi kesän rokkeihin. :)

      Kiitos kehuista!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Joo, tykkään sisuista niin törkeesti että aattelin sitten kännissä räväyttää ja ottaa rintakehään tatuoinniksi. :3

      Poista
    2. Haha, joo ja otitte vielä samanlaiset tatskat xD.

      Poista
    3. KYLLÄ >:D ehottomasti siistiä että kaikilla on sisumerkit kaveritatskoina.. or maybe not :D

      Poista
  5. hmmm nyt en kyllä tiijä ku perjantaina tuolta ilosaaresta lähin siinä yhen maissa yöllä nii että näinkö mie sinut vai oliko se sitte joku muu hyvinpitkälti siu näköne:o muttanohnoh, ihanat on kyllä nuo hoppeiset kengät, tykkeen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pitkälti mahollista että mie se olin. Lähdin sitten kuitenkin meleko extemporena Stam1naa katsomaan kera kaverini, liikuskelin alueella ihan normi-violeteissa hiuksissa elikkä hiukan erinäköisenä kuin näissä kuvissa. :)

      Poista
  6. Mites Rockcock? Ootko tulossa humppaamaan Kuopioon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie olen rokkikyrvän aikaan toisella puolella Suomea, eli jää se tällä kertaa väliin. :)

      Poista
  7. törmäsin blogiiisi sattumalta .. olen aivan eri tyylinne kun sinä ihan eri planeetalta kun miettii . yleensä olen kiertänyt sinun tapaiset ihmiset kaukaa ja katseeni on voinut olla alentava nyt luin blogiasi ja katsoin videoitasi ja tajusin jtn olet älyttömän upea ihminen ja sussa on jtn todella kaunist varsinkin noi silmät <3 ja musta sulle sopii parhaiten pinkit hiukset se on tietenkin vaan mun mielipide :) ja sulla on ihania korkokenkiä !!! nainen älä muutu ole tuollainen kun nyt !!! oot ihana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ihanan piristävästä kommentista näin jälkikäteen huomattuna. :) Kylläpä pisti hymyilyttämään.

      Poista
  8. Naureskelin muuten kanssa samaa kun ihmeellisellä iPhonella olin rokista yrittänyt viestejä lähetellä ja kun jo muutenkin saattaa kirjain kaksi sujahtaa väärälle paikalle niin muutaman jälkeen jälki vaan paranee. Aamulla pyöritteli vaan päätään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla etten olekaan ainut joka sohlaa puhelimien kanssa taitavana.. :D

      Poista
  9. must kännykässä pitäis olla joku matikkatehtävä et voi lähettää tekstarin, moni säästyis noloilta känniviesteiltä sillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellanen olis kyllä melkoisen hyvä sovellus :D!

      Poista
  10. Hei! Voisitko joskus laittaa kuvaa tai videota miten laitat nuo rastat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se onnistune. :) Nakkaan vain nutturat pään molemmin puolin ja rastamöykyt siihen päälle. simppeliä. :)

      Poista
  11. Olen kyllä kokeillut sitä, mutta en saa nayttämään niitä noin hyviltä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas. Missä kohtaa tuntuu menevän mönkään, tai siis, mikä saa rastat näyttämään mielestäsi sellaisilta ettet ole niihin tyytyväinen? :o

      Poista
    2. Nutturat onnistuu ihan hyvin yleensä mut rastat ei meinaa pysyä millään hyvin. Koko ajan pitäisi olla laittamassa kunnolla kun tahtoo valua vaikka kuinka laittaisin pinniä ym. :/ Enkä saa laitettua niitä niin et tulis kivasti vähä eteenpäin

      Poista
    3. Teetkö nutturat ihan keskelle päälakea, ylös ja lähelle toisiaan? sidon itse nutturaiset (tai miulla ne ovat yleensä epämääräiset töröt vain, eivät "oikeat" nutturat) yhteen narunpätkällä, jolloin möykyt nousevat vieläkin ylemmäs ja rastat asettuvat paremmin niin ettei omaa hiusta taikka päänahkaa näy yhtä paljoa :)

      Poista
    4. Täytyypä kokeilla. Onko sulla rastalisäkkeet laitettu ponnariin kiinni?:)

      Poista
    5. Mie olen tehnyt rastalisäkkeeni kuminauhaan, mutta uskoisin että ponnarilla saa kiinnitettyä aivan yhtä kätevästi. :)

      Poista
    6. Kokeilin eilen, mutta ei onnistunut sitten millään. Nuttura näkyi kokoajan takaa tai valui. Oon omistanu kohta vuoden loxit mutta niitäkää en oo sen takia käyttäny koska oon vissii tyhmä enkä osaa laittaa niitä oikein :(

      Poista
    7. Voi harmi :/ Mikähän siinä on sitten mennyt mönkään.. Tuotatuota. Laitoitko rastanippuset nutturan ympärille mitä kautta? Mie laitan rastanipun hiuksiin kiinni niin, että solmu tulee tavallaan takaraivon puolelle, ja kiepsautan sitten rastat sen nutturan "ylitse", niin että nuttura jää piiloon. Saakohan tuosta selityksestä mitään selvää.. noh, enivei.

      Poista
    8. No siis sillai..öö miten sen ny selittäis..laitan ponnarin jossa rastat niin et oon pää alaspäin ja yritän laittaa sen niin et rastat jää siihen nutturan yläpuolelle et nuttura juurikin peittyisi, mutta jostain kumman syystä se silti kurkistelee rastojen välistä. Mietin että voisiko olla vika siinä et on liian vähä tai liian ohkaiset rastat?? :S

      Poista
  12. Ei hitto mikä sää noin ihanille kengille

    VastaaPoista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.