maanantai 9. heinäkuuta 2012

Auringossa grillattua possua



Lorem ipsum. Än yy tee. Yy kaa koo. Tekstin suoltaminen tuntuu olevan hiukan nihkeässä, liian lyhyiksi tirahtaneiden yöunien ja rankan viikonlopun ansiosta. Jospa sitä rivin tai pari puristaisi.

Astafobiasta kärsivälle pelkkä säätiedotuksen pälyily tuntuu yhtä musertavalta kuin hämähäkkikammoiselle ajatus siitä että heräisi pikkuinen kasijalkainen naaman edessä. Painostava tunne ja sähköisyyden tuntu ilmassa pistää pääni aivan myllin mallin. Ajatukset sinkoilevat seinästä seinään, sydän hakkaa tuhatta ja sataa, kädet hikoavat, tiivistetysti sanottuna: Ahdistaa. Pyöriskelin viime yön tuskan hiki otsalta noroina valuen, ja jossain vaiheessa oli kyllä sellainen olo että teki mieli itkeä ihan vain itkemisen ilosta. Josko olisi helpottanut, ken tietää. Ukkosta ei onneksi tullutkaan, huh puh ja helpotuksen huokaus. Pystyi sentään jobbailemaan koko työpäivän lävitse niin, ettei ahdistus puristanut sisälmyksiä sievälle mytylle. Mitä sitten tältä illalta odotan (sään suhteen).. En uskalla ajatella. Kuulostan fobioideni kanssa ihan viisivuotiaalta, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. On vain nieltävä ylpeytensä ja otettava muiden suista tuleva naureskelu vastaan kuin mies.





Toppi: Kiinatrikoosta
Koru: teetätetty NanBRck designsilla
Hame: Hellbunny
Typerä pönötys: Omaa tekoa
Ranneke: Cyberdog
Popot: Unif- hellbound


Peloista kuitenkin iloisempiin aiheisiin. Juhlistimme äitini kanssa perinteikkääksi yhteisjuhlaksi muodostunutta kansanmusiikkifestivaalia, Kihausta, railakkaissa tunnelmissa. Viime vuonna alkanut perinne starttasi samalla tavalla kuin tänäkin vuonna. Muistan etenkin ajomatkan. Reippaat kahdeksankytä kilometriä napotimme viime vuonna auton takapenkillä levottomissa tunnelmissa. Läppäriltä pauhasivat vuorotellen Rääkkylän huumorimiesten vääntämät (pelottavan tarttuvat..) rallatukset ja Nygårdin menobiisit. Mukana ei tainnut ollakaan mitään muuta kuin iloista mieltä ja hilpeästi sihahtavia juomia. Kuten tänäkin vuonna. Automatkalla napostelin Ballettia sivistyneestä kierrekorkki-kuoharipullosta. Ei tarvinnut shampanjavispilää heilutella, kun auton tärinä pikkukylän monttuisilla teillä takasi sen että juoman lopputipat olivat yhtä hapokkaita kuin mikä tahansa tiskivesi.







Periltä Kihauksesta löysin sen mitä tulinkin etsimään. Sen tietyn jännän fiiliksen. Huiviin kulautettuja jallushotteja. Vanhoja tuttuja. Syliin hypättyjä halauksia. Musiikista liikuttumisen ja auringossa paistattelun riemun. Höystettynä kolpakollisella paarmoja, hyttysiä ja ampiaisia. Nyt näppylöitä näkyy enemmän kuin ihoa itseään. Ja tuli tehtyä tietysti myös se perinteinen, ensikertalaisen virhe. Todisteltua itselleen rinta polleana, että:

"EI TÄÄ AURINKO KUITENKAAN EES TARTU."


.. Tyhmyydestä sakotetaan. Idiootti on Insanitylle yleispätevä synonyymi.


Aurinkoinen kesä on kaiketi Suomessa sellainen keräilyharvinaisuus, että siitä pitää sitten nautiskella koko rahan edestä kun kerrankin saa. Katkarapuna ei ole kuitenkaan miellyttävä polskutella. Valelin itseni aamulla kerroksella Bepanthenia ja vedin tiukan t-paidan suoraan niskaan. Niinhän siinä käy, että kolttu liimautui kirvelevään ihoon kiinni kuin nahkapenkki paljaisiin persposkiin. Auta armias että kirosanoja lenteli vaatetta irroitellessa. Ihme ettei nahka lähtenyt rullautumaan irti  kun paita maiskahti poispoikkeen selästä..

Loppukevennys.


"TAHON NÄHÄ SUT TAVISVAATTEISSA!"
Kysyn vaan.... MIKSI?! :D Tältähän se näyttää.
Tavalliselta. Tylsältä. Varastin kankkusvapinapäiväksi paidan äidin matkalaukusta.
Saa nähdä annanko takaisin. 

28 kommenttia :

  1. toi vika kuva, niin kaunis :> !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas jotakin. Kah kiva että tavallisempikin lookki kelpovvaa. :D

      Poista
  2. Noi kengät näytti tosi hyviltä niiden pinkkien nauhojen kanssa, mutta mustien kanssa ehkä vielä paremmilta. Tulee kontrastia ym.. :D. Upeat ♥

    Mä ostin joskus tota Balletia pari vuotta sitten vappuksi, kun telkkarissa muistaakseni Voicella tuli joku pätkä missä suositeltiin kuohareita. No menin sitten alkoon ja muistin, että ne oli suositelleet sitä. Kun pääsin kotiin ja katoin pätkän uudelleen, niin tuota oltiin suositeltu suihkutettavaksi vähän niin kuin F1 -tyyliin xD. No kerrankos sitä ja ei se nyt edes pahaa ollut :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta antaa totta tosiaan kivan kontrastin! Pinkki nauhoitus hukkuu kengän omaan väriin, joka on jo itsessään sen verran huomiotaherättävä että nauhat ovat vain sivuseikka. :)

      Joo ei tuo Ballet oikeasti mitään herrojen herkkua ole, perus-skumppaa joka menee paremman puutteessa. (tai hiukan kröhm-humalahakuisessa tissuttelussa, automatkojen rattona kun ei kehtaa törsätä kunnolla poksahtavaa pitkin penkkejä, festareilla, etc.)

      Poista
  3. Hienoa että jollain muullakin on (vähintään yhtä kammottavalta kuulostava) ukkoskammo kun mulla! Useimmat vastaukset on justiinsa "lol, miks pelkäät jotai sellasta, aika naurettavaa" -tasoa ja kun koitan selittää mistä pelko johtuu, saan vaan lisää naurahtelua "siitä on jo niin kauan, get over it". No siinäpähän ovat..

    Hienon paidan löysit äitisi laukusta :DD itse en antaisi takaisin.... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Helpotuksen huokaus löytää kohtalotovereita tätä kautta. Toisaalta nykyään osaa jo sivuuttaa tuollaiset toisten naurahtelut ja vähäksynnät olankohautuksella, mutta kyllähän se silti harmittaa ettei oikeastaan kukaan ota fobioita tosissaan. Miulla tämä pelko ei onneksi ihan maailmanluokan paha ole, mutta jos joutuisin hirmuisen ukkosryöpytyksen keskelle yön pimeinä tunteina, oon melko varma että itkisin niin hysteerisesti että lattia lainehtisi. Muutoin tulee vain sellainen olo että haluaa sulkeutua rakkaan kainaloon turvaan kaikelta pahalta tai vaihtoehtoisesti purkaa pahaa oloa vaikkapa maanisella siivomaisella. (yllättävän tehokasta muuten, SUOSITTELEN!)

      Mie olen vielä kahden vaiheilla kähvellänkö paidan silleen huomaamatta ittelleni.. Veikkaan kyllä että mamma kinuaa sen itselleen takaisin, höh. :D

      Poista
    2. Mä meen ukkosella vaan jonneki nurkkaan istumaan, musat täysille kuulokkeista ja jotain peittämään silmiä :DD (tai sitten vessa on myös hyvä vaihtoehto).

      En oo oikeestaan vielä ollu ukkosilla yksin mutta luulisin meneväni hysteeriseksi ja juoksisin vaan ympyrää.. :D

      Poista
  4. mä rakastan sun hiuksias! :>
    muuteski blogis on tosi kiva (::

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristävästä kommentista ja kehuista! :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Nämä Uniffin kengät ovat ulkomuotonsa puolesta aivan täydelliset. Ottavat ihan pirun herkästi kulumaa itseensä, mutta olihan se jo arvattavissakin kun kirkkaassa materiaalissa kaikki lommot erottuvat selkeämmin kuin mustassa >.<

      Poista
  6. Arvaa vaan kuolaanko täällä noiden kenkien perään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun vain siis shoppailemaan, ulkomailta noita vielä löytyy! ;)

      Poista
  7. Ai saakeli, mulle kävi olkapäiden kanssa yhtä köpelösti joku pari viikkoa sitten, ja pari vuotta sitten paloin niin pahasti nenänpäästä, että nahka rullaili irti, vuoti ihmeellisiä nesteitä ja meni vesirakkuloille.. Luulis, että siitä olisi oppinut vaan kun ei. :D Ps. Hurjan nättinä olet ollut ja hullun magee tuo koru. O.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä luulisi että kerrasta oppii, vaan siltikin sitä tulee joka vuosi tehtyä tälläinen perinteinen aloittelijan moka >.< Aurinkorasvapurkin kylkeen pitäisi varmaankin joka syksy pistää iso kuva palaneesta ihosta, niin josko sitä seuraavana kesänä älyäisi käyttää...

      Poista
  8. Taisinki jo jossai aiemassa kommentissa kysästä, et kuin paljon siulle tulee pituutta noiden kenkien kanssa? Vastausta ei oo tullu vielä. :D

    Voi että ku näyttää punaselta tuo iho, toivottavasti paranee äkkiä! Tosi karun näköstä. Jospa se bepanthen (vai miten se nyt kirjotetaan) auttas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääks! Nyt on kyllä pakko myöntää että siun kysymys on mennyt ihan sivusuun. :( Pahoittelen!
      Miun pituus on monot jalassa kaikkinensa 183cm. Melekoinen hujoppi siis.

      Onneksi nyt huomaa jo ihon parantuneen melko kivaa vauhtia, rasvailu pitää pahimman kirvelyn ja punoituksen poissa. :)

      Poista
  9. Ooot kauheen nätti <3
    Ooon sun kauhee fani...oon kattonu kaikki sun videot ja blogi merkinnät :33

    VastaaPoista
  10. Loppukevennys kuva ei enää ole näkyvissä? ):

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän ihmettä. :o Ootko koettanut päivittää sivua uudestaan ja katsoa skulaisiko paremmin? Miun koneella näkyy ihan moitteetta.

      Poista
  11. Sun kuvia plärätessä iskee ikävä shokkiväreihin :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla iskee ikävä pinkkiin kun katselen mitä tahansa shokkipinkkihiuksisten naikkosten kuvia >.< äsh että pitikin olla tyhmä ja värjätä violetiksi..

      Poista
  12. Tavistyylisenä näytät ihan mahtavalta !

    VastaaPoista
  13. rakastan sun asennetta ! oon itekki sillä kannalla et mun ulkonäkö ei oo perustunu eikä ikää tuu perustumaankaa muitte mielipiteisii ;) vaikka en nyt nii räväkästi pukeudukkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta on pukeutua aivan sillä lailla kuin itse tykkää. :) Meille on suotu vain yksi elämä, ja se on hyvä käyttää viisaasti.

      Poista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.