keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

This is PERFECTION!






Joskus on niitä päiviä, kun mikään ei maistu tai suju, ja kaikki tuntuu menevän mönkään. Nyt tarina on kuitenkin päinvastainen, sillä eteeni sattuivat eräänä kauniina päivänä kengät jotka veivät jalat alta kertaheitolla. Jotkut kengät ovat "ihan kivoja", toiset taas niin mielettömiä että roihuavaa rakkautta kuvaamaan löydy sopivia adjektiiveja. Ja näissä kengissä täydellisyys on juuri sitä mitä itse näen. Joillakin kenkäfiksaatio rajoittuu tiettyyn kenkämalliin tai yksityiskohtiin, itse sekoan aivan täysin kun näen jotain neonväristä pinkkiä, ja siihen yhdistettynä mielipuolisia korkoja. Uniffin valmistamat Hellbound - korkokengät yhdistävät kaiken sen, mitä kengiltä haen. Helppo käveltävyys, ulkonäkö täyttä silmäkarkkia, väri niin räikeä että epileptikot ajavat puuhun kenkäset nähdessään. Ja samaan tapaan monot ajavat miutkin hulluksi. Olen varmasti kuin soidinkutsun kuullut metso kun kujerran menemään käpälät ojossa tälläisten kenkien perässä. Huhhui!






Päässä sinkoilee niin paljon ajatuksia ja ideoita, etten saa mitään tehtyä järjestelmällisesti loppuun. Kuten en tätä kirjoitteluakaan. Jos pienet asiat voivat piristää tunnelmaa, niin leijun nyt taas vaihteen vuoksi jossain tuolla kuutamon tienoilla, kauempanakin. Ulkona on ihana ilma, edessä lasi jäistä Pepsi Maxia, ja sylissä uudet kenkälapsoset. Taustalla pauhaa Deadmau5, ja dataan parvekkeella jalat pöydälle nostettuna. Tästä jos jostain on hyvä jatkaa.







Deadmau5 on vanha tuttu, ja yhä potkii samalla lailla kuin useampi vuosi takaperin hiiriherran möykkään törmätessä. Kyllä on tullut kirottua kaikilla mahdollisilla sanoilla sitä, kun konemetsä lopetettiin huonoimmalla mahdollisella hetkellä. Alaikäisenä ei ollut tietenkään mitään toivettakaan päästä humehilla maustetuille festareille rellestämään keskelle metsää, joten jäipä sitten döödannut hiirulainen näkemättä. God dammit!

Lisää lisää lisää NEONIA!

55 kommenttia :

  1. sie oikeesti saat tuommosilla korkokengillä kävelyn näyttämää nii helpolta että ittee hävettää kirahvikompasteluni semmosilla normaalikorkokengillä jota tapahtuu aina välillä. :D

    nuo kengät on uppeet ! oikeesti iha unelmakengät !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuista! Kannattaa kuivaharjotella korkkarikävelyä vaikkapa kotosalla, niin kyllä se siitä alkaa rutinoitumaan. :) Kun paljon harjoittelee, niin kaikkeen tottuu aikanaan.

      Poista
  2. Oi jummijammi ku namit kengät. Eikös noi oo siitä sun yhest kenkäpostauksesta? Mä niin arvasin että sä noi tilaat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä maar, hyvin arvattu! Aikani näitä kuolasin, ja sen jälkeen ajattelin jotta kerranhan se vain kirpaisee. :P

      Poista
  3. tosi kauniit kengät! :)) näyttää hirveen painavilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kengät painavat paljon vähemmän kuin mitä ulkonäkö antaa ymmärtää. :) Jalan asento on sen verran luonnollinen kävellessä, että menevät ihan lenkkareista.

      Poista
  4. ahahhaha kuolin nauruu: "väri niin räikeä että epileptikot ajavat puuhun kenkäset nähdessään".
    siis ou sweeeeet lord kui upiat !! pure love ! <3
    mitäs noi kauniit monsteri-killeri-liiskaus-kenkulit makso?? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! ^3^
      Kenkäset maksoivat karvan alta 250 euroa.

      Poista
  5. uu hienon väriset ainaki jos ei muuta ! kyl ne mun mielestä iha upeet on korkkareiks vaikka ite oon tennareitte ystävä enemmänki :--):---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden kenkien väri on todellista silmäkarkkia <3

      Poista
  6. Iih aah upeat! <3 Tykkään hurjasti tollasista nilkkureista säärystimien kanssa, prettyplease kokoa joku asu mistä löytyy nuo jumalaiset monot ja säärystimet. *__________* <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistän toiveen vakaaseen harkintaan! Miulta nuo pinkit säärystimet löytyykin hyllystä, ja veikkaampa että kaikessa neonisuudessaan mätsäisivät yhteen buenosti! :D

      Poista
  7. Oi vitsi, on kyl mageet, vaikka itse en varmaan ton värisiä kenkiä jalkaani kiskoisi. Sulle passaavat tyylin puolesta toki täydellisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (melkeimpä) värin puolesta nämä hommasinkin. :P
      Ja materiaalin..ja mallin.. ja ja..

      Poista
  8. on kyl tosi nannat kengät :DD
    näyttää kyl paljon vaaleamman pinkeiltä videossa kuin valokuvissa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jännää kuinka videokuvaus muuttaa väriä ihan hurjasti! Ovat käytännössä niin kirkkaat pinkit kuin vain ihmissilmä pystyy näkemään. :P

      Poista
  9. Oaaa! Miten kateellinen ihminen voi olla? Hyvin hyvin kateellinen ;> Kannattaa vahtia, ettei ne vaikka katoa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, ainahan siekiin voit säästää ja hommata itelle samanlaiset! ^^

      Poista
    2. Voisin veikata et noihin saa säästää aika paljon :D

      Poista
    3. Joo, eivät nämä ihan ilimaiset ole :c niinkuin eivät monet muutkaan aitonahkaiset kenkulit.

      Poista
  10. heei olit kägi lehen kannnes :') Joku tuttu vaa hei ompa räikeet hiukset ja mie vilkasin sit katoin uudestaa ja kiljasin et insanity :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vooee.. mie jo kerkisin toivoa ettei kukaan sitä kansikuvaa saatikka sisältä löytyvää juttua hoksaisi.. :D

      Poista
    2. heh, en voinu olla huomaamatta ku postiluukusta tipahti lehti, mut ei siin jutus tainnu siusta olla ku pari lausetta ku nopeesti vilasin?

      Poista
  11. MIKÄ TOI VIIMENEN KAPPALE VIDEOSSA ON <33
    Ja todella todella hienot kengät nuo ovat oikeasti kuin helvetistä tullut tosi hienot ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vimonen kappale on nimeltään Vibe Tribe - Big tasty (synsun remix), eli tämä:

      http://www.youtube.com/watch?v=p8S-cULCgbs

      Poista
  12. Upeimmat kengät mitkä oon ikinä nähny :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä ihan 100% samaa mieltä! <3_<3

      Poista
  13. Ei vitsi, ei oo kaukaakaa ku törmäsin juuri noihin kenkuleihin netissä ja ihmettelin, ettei mikseivät nämä ole vielä sinulla. ;D Ja no, nythän ne sitten ovat. :D Sopivat paremmin kuin nenä päähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, mitä pinkimpi, sitä pinkimpi! Jännää huomata omissa luonteenpiirteissä tiettyjä eroavaisuuksia normaaliin perustallaajaan. Nyt kun on kantanut hiusvärien takia päällään ei-pinkkiä vaatetta, niin SEKOAN ihan täysin kun näen jotain näin kirkasta. Tulen hyperaktiiviseksi ja hyperdyper-iloiseksi ihan vain värin vuoksi! :D

      Poista
  14. Kuten totesin jo sulle facessa, sie olet niin tavattoman suloinen, kun innostut<3 Tuitui muru

    VastaaPoista
  15. mistä sie oot repiny tuon sun faviconin? tuon kallon, hieno on. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä sanottava, ettei ole havaintoakaan. Kuva on keikkunut nettisivun vieressä ties kuinka kauan :/

      Poista
  16. Uijui mite hienot kengät <3 Kateeks käy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat livenä vähintäänkin yhtä kauniit kuin kuvissa. Kirkkaat! ^^

      Poista
  17. Onpas ihanat, niin siunnäköset! :)

    VastaaPoista
  18. Heeij, kyllä piikkaritkin voi olla tosi hyvät jaloissa! :D Miulla on muutamat piikkikorkoiset, 10-15sentin korolla, joilla mie hyvin käppäilin sen viis kilsaa töihin ja takasin... ;) Myös talvella. Riippuu tosi paljon omasta jalasta, ja jalkapöydän leveydestä, että millaiset ovat jalassa, kaikkihan ei tietysti oo yhtä hyviä jalassa, ja osa on todella liukkaita sitten. :) Tuolla kävelymatkalla jo vähän piti kattoa, että mitkä kengät laittaa, nimittäin liian kapeat tai väljät jos sattui, niin voi perkele sitä tuskaa jaloissa kun oli kotona. :D

    Nätit kengät kyllä, sopiivat hyvin siulle! :>> Aikamoinen koko ero nuissa ja Campbelleissa :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, joo kyllä piikkareillakin on hyvä kävellä jos ne istuvat jalakaan. ;) Mie lähinnä naureskelen partaani jos joku hehkuttaa balettikorkkareiden kaltaisia jalkatappajia maasta taivaisiin niin, että niillä olisi olevinaan kovinkin hyvä kävellä. :D

      Nää Uniffin kenkäset ovat ihan täydelliset ostokset, en ole kyllä hetkeläkään katunut <3 Pitää siulle näyttää joku kerta kun taas nähtäisi. ^^

      Poista
  19. Tuli tosta sun jumalattomasta kenkähyllystä mieleen, että tee joskus video sun kengistä? Ei pakosta kaikista samassa videossa, sillä siinähän kestäis viikko, mutta kuitenkin :) +kivat kengät, vaikka en ikinä pysyisi pystyssä tuommoisilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie olen tekaissutkin youtubeen jo kenkien top ten- videon, täältä löytyy! :)

      http://youtu.be/13KUJrh2FKE

      Poista
  20. aww :3 , ihanat kengät, vaikka ei ihan mun tyylii :DD

    VastaaPoista
  21. Mie oon kahellu ton mallisia mutta mustia kenkiä jo jonkun aikaa ja aattelin et kohan tilipäivä koittaa ni vois tilata. :) mut tota paljonkos noissa on korkoa? Paljonko siulle tulee pituutta nuo jalassa? :D Ihtee ehkä vähän estää noita ostamasta viel epävarmuus ku tuntuu et oon aiva liian pitkä jo muutenki (168 cm) ni oisin ihan hirvee kaappikello tommoset jalassa. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenkäsissä on korkoa n. 15cm :)
      Mie olen pituuteni puolesta tismalleen yhtä pitkä kuin sie, ja käytän pituudestani huolimatta vaikka minkämoisia jättikorkoja ;)

      Poista
  22. paljon nuo kengät makso? :3 Ja voitko linkittää osotteen mistä tilasit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät ostettu täältä:
      http://www.solestruck.com/

      Ja maksavat n. 240e tulleineen :)

      Poista
  23. puhdasta kenkäpornoa <3
    voitko kertoa tosta tullihommasta koska oon tilaamassa samalta sivulta kenkiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengistä joutuu maksamaan karkeasti sanottuna n.30% tullia, postikulut mukaanlukien. :)

      Poista
    2. pitikö ne kengät sitten hakea tullista?

      Poista
    3. Kengät tulivat dhl:n kautta suoraan kotiin.

      Poista
  24. Mikä tää kappale on tolla videolla ensimmäisenä? :) Oot kaunis!

    VastaaPoista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.