tiistai 27. maaliskuuta 2012

Metallimusiikkirakkautta ja muuta synkeää A-N





A jattara
Genre: Athmospheric Black Metal / Dark Metal
Maa: Suomi

Jäsenet:
Pasi "Ruoja" Koskinen
Vesa "Kalmos" Wahlroos
Mynni "Tartunta" Luukkainen
Juha "Tohtori Kuolio" Harju
Rainer "Malakias VI" Tuomikanto

Ajattaran möykästä olen päässyt nauttimaan livenä muutaman kerran, Nosturissa -09 ja Joensuun Kerubissa -11.



Olen faniutunut ajattaraan jo "pikkutyttönä", eli ylä-asteen alkuaikoina jolloin julkaisutkin rajoittuivat muutamaan lättyyn. Nykyisellään kaikki yhtyeen julkaisemat kipaleet ovat niin tuttuja, että muistan ne sana sanalta ulkoa, aivan uusinta levyä lukuunottamatta. Vaatekaappiinkin on kertynyt rätti jos toinenkin, toisin sanoen kokonaista kolme erittäin rakasta Fanipaitaa. Uusinta Murhat-paidanpahastakin katsastelin jo sillä silmällä, mutta punainen väri pistää vastaan. Kah perkule, onhan sitä näissä kolmessakin jo pidettävää.






B ehemoth
Genre: Blackned death metal
Maa: Puola

Jäsenet:
Adam "Nergal" Darski
Tomasz "Orion" Wróblewski
Zbigniew Robert "Inferno" Promiński
Patryk Dominik "Seth" Sztyber

Behemoth on rehellisesti sanottuna ainut artisti, jonka vuoksi harkitsinkin vakavasti luideni raahaamista tulevan kesän Tuska-festareille. Harmitti pirusti että missasin äijien keikan Nosturissa -10, ja taitaapi olla että tälläkin kertaa jää liveshow näkemättä.





C annibal Corpse
Genre: Death Metal
Maa: USA

Jäsenet:

George "Corpsegrinder" Fisher
Pat O'Brien
Rob Barrett
Alex Webster
Paul Mazurkiewicz

Cannibal Corpsen vertavuotavia kappaleita pääsin jamittelemaan livenä monen vuoden odottelun jälkeen Tuskassa -10. Kannatti venttailla rauhassa, sillä jo pelkkä Corpsegrinderin moshaus-taidonnäyte oli näkemisen arvoista. Siinäpä vasta mies, jonka niska on terästä!
Bonuksena on pakko huikkaista, että pinkin rastamörön voi bongata CC:n "Global Evisceration" -dvd:n loppupuoliskolta. Halleluja, en sentään pälpättänyt keikan jälkeen kameralle mitään mielivaltaista, vaikka fiilis olikin adrenaliinia ja innostusta täynnä! :D





D immu Borgir
Genre: Simfoninen black metal, melodinen black metal
Maa: Norja

Jäsenet
Stian "Shagrath" Thoresen
Thomas "Galder" Anderson
Sven "Silenoz" Kopperud
Dariusz "Daray" Brzozowski

Vaikkeivat Dimmu Borgirin synkeät sävelet olekaan omimmillaan kirkkaassa ja porottavassa auringonpaisteessa tuhansien silmäparien katsottavana, on yhtye nähty keikalla ensimmäisen kerran -08 tuskassa.




E nsiferum
Genre: Folk metal/ Melodinen death metal
Maa: Suomi

Jäsenet:
Petri Lindroos
Markus Toivonen
Sami Hinkka
Janne Parviainen
Emmi Silvennoinen



Ensiferum on kyllä hienoa Folkmetallia kotimaan tuotoksena. Nuorempana (ja erittäin innokkaana) leipuri-kondiittorina innostuin väsäilemään yllä komeilevan Enkan logon suklaisena versiona. Tämänkin tekeleen spritsailusta on jo yli neljä vuotta aikaa.. Jösses että aika kiitää nopeaan!





F inntroll
Genre: Folk metal/ Black metal/ Humppa (:D)
Maa: Suomi

Jäsenet:
Mathias "Vreth" Lillmåns
Samuli "Skrymer" Ponsimaa
Mikael "Routa" Karlbom
Sami "Tundra" Uusitalo
Henri Antti Viljami ”Trollhorn” Sorvali
Aleksi Virta
Samu "Beast Dominator" Ruotsalainen

Pistää aina hymyilyttämään kun mietiskelee, että on tavannut itselleen kaikkein rakkaimman ihmisen erittäin rakkaan yhtyeen keikan jälkeen. Hienoja persoonia voi löytää elämäänsä sattumankaupalla, juuri silloin kun vähiten odottaa. :)




G orgoroth
Genre: Blackmetal
Maa: Norja

Jäsenet
Pest
Roger "Infernus" Tiegs
Bøllo "Tormentor" Heyerdahl
Frank Watkins
Vegar "Vyl"Ytterdal Larsen

Välillä sellainen pieni pyromaani-kirkonpolttajafiilis vain sattuu ottamaan vallan. Toisin sanoen, raaka norjabläkkis uppoaa parhaiten sillon kun päässä porisee ja korvista nousee sankka savu. Tai silloin kun tekee mieli raivosiivota.




H ypocrisy
Genre: Death Metal
Maa: Ruotsi

Jäsenet:
Peter Tägtgren
Mikael Hedlund
Reidar "Horgh" Horghagen

Hypocrisy on sarjassamme niitä artisteja, joiden kohdalla on todettava että sekä uusi-että vanha tuotanto napsahtaa omaan musiikkimakuun justiinsa eikä melkein, vaikka uusimmat tekeleet eroavatkin vanhasta melkoisesti "keveydellään".




I llidiance
Genre: Cyber metal
Maa: Venäjä

Jäsenet:
Dimm Xyrohn
Tommy Syrex
Jack Neutrino
Tony Cyclone

Illidiance on itselleni vielä suhteellisen tuore tuttavuus, mutta löytönä sitäkin parempi. Jos Kovenantin tyyppinen musiikki nappaa, suosittelen tutustumaan. Illidiancen julkaisemaa materiaalia on melkoisen hankala löytää oikeastaan yhtään mistään, uusinta julkaisua (Damage Theory) lukuunottamatta. Harmi!





J udas Priest
Genre: Heavy Metal, Speed Metal, Hard Rock
Maa: Iso-Britannia

Jäsenet:
Rob Halford
Glenn Tipton
Richie Faulkner
Ian Hill
Scott Travis

Judas Priest ei oikeastaan kuulu niihin artisteihin, joihin olisin koskaan laajemmin ehtinyt tutustua, täytyy myöntää. J-kirjaimella on vain ihan helkkarin hankala keksiä yhtään mitään hevibändiä, joka olisi saanut nimeä alueellaan Priestiä enempää. Kah, onhan Judas Priest sentään nähty viime vuoden ('11) Sauna open airissa livenä, ja kyllähän tälläistä Priestin kaltaista legendaa katsoin mielenkiinnosta pyöreänä. Jo pelkät Halfordin näyttävät nahkavermeet olivat riittävän painava syy raahautua liveshowta katsomaan. Tuskin kovin moni hevipappa vetää päälleen yhtä hiostavia kuteita, ainakaan 30 asteen kesähelteellä.. Kunnioitusta siihen suuntaan! Ja onhan se Painkiller vain niin klassikkokappale, että jokaisen metallimusiikkia kuuntelevan pitäisi se tietää. ;)





(the) K ovenant
Genre: Black Metal, Industrial metal
Maa: Norja

Jäsenet:
Stian "Lex Icon" Arnesen
Amund "Psy Coma" Svensson
Jan Axel "Hellhammer" Blomberg
Audun "Angel" Stengel
Steinar Sverd Johnsen

Kovenantin Seti, Animatronic ja Nexus Polaris ovat sarjassamme niitä levyjä, jotka on lähestulkoon puhkivingutettu levysoittimessani. Yksi suosikkiartisteistani, ollut jo useita vuosia. Kovenantin Nexus Polaris on sellainen masterpiece, että se painii ihan omassa sarjassaan. Vaikka olen yrittänyt etsimällä etsiä koirien ja kissojen kanssa, ei ole toista Nexus Polarixen veroista albumia tullut toistaiseksi vastaan. Ja on kyllä pakko myöntää että olen aivan pirun kateellinen siitä, että avopuolisoni on päässyt Kovenantin liveshowta todistamaan _Joensuussa_. Vanha kunnon Ilosaarirock, oi tule takaisin! Vaikkei sitä voisi ehken ensimmäisenä kuvitella, nykyiseltään hippipainotteisella festarilla ovat soittaneet Kovenantin ja Cradle Of Filthin kaltaiset huippunimet.




L imbonic Art
Genre: (Symphonic) Black Metal
Maa: Norja

Jäsenet:
Vidar "Daemon" Jensen
Krister "Morfeus" Dreyer

Limbonic Artin upeisiin, melodisiin black-metal kipaleisiin on mukava uppoutua, silloin kun kaipaa etäisyyttä itsensä ja koko maailman väliin. Voisi kutsua myös jonkin sortin rentoutumismusiikiksikin.




M ustan kuun lapset
Genre: Black Metal, Dark Metal
Maa: Suomi

Jäsenet:
Kai Hanninen
Mikko Hautala
Pete Lehtinen
Pete Tamminen

Kuollut ja kuopattu yhtye, joka säilyy kaikesta huolimatta kuunnelluimpien Suomalaisten black metal-bändien listallani kuin iilimato jalkapohjassa. Joistakin yhtyeistä ei vain voi saada tarpeekseen.





N eon Synthesis
Genre: Gothic rock, Industrial Metal, Synthpop, EBM
Maa: Italia

Jäsenet:
Johnny Thyper
Mike Kadmon
Fede
Alison Rayn
Phil


Mielenkiintoinen mikstuura 80-luvun goottirokkia, industrialia ja metallia.




Kaikkiruokaisena musiikkimaiskuttelijana tämän metallipainotteisen raapustuksen tekeminen tuntui aivan ylitsepääsemättömän vaikealta, ja aakkosluottelo roikkui tekemistään odottamassa yhteensä huikeat neljä kuukautta. Napsin pikkuhiljaa palasia sieltä täältä, ja sain puolivälin kirjainlistan suurinpiirtein purkkiin. Phuuh, ja nyt voi sitten vihdoin hengittää! Toivottavasti listan tekemiseen käytetyt tunnit eivät valuneet viemäristä alas, ja joku löytäisi täältä itselleen uutta kuunneltavaa, tai törmäisi vaikkapa vanhaan tuttuun yhtyeeseen uudemman kerran. Paljon on jo sanottu, ja paljon jäi sanomatta. Ja sitten vain loppulistaa väsäilemään, ääkköset ja öökköset odottavat. Pieni perfektionisti sisälläni huutaa tuolla ohimossa pari moitetta jo ennen kuin olen tätä julkaissutkaan, mutta koetan sivuuttaa mokoman kiusan käden heilautuksella. Levyjen kannet eivät täsmää välttämättä kipaleiden kanssa, jotka olen valinnut esiteltäviksi. Pieni murhe, mutta eipä jättänyt paljoa valinnan varaa, kun levyjen kansikuvat tuntuivat olevan kooltaan pääosin pikselimössöä. :)




Jos musiikki ei niin nappaa, niin huikkaisempa tähän loppuun vielä päivitelleeni "Tietoa sivustosta" - välilehteä. Jos "ASL?", ja "Millä värillä värjäät hiuksesi"-kysymyksiin ei ennestään tiedä vastausta, niin tuoltapa se selviää! :)

7 kommenttia :

  1. Gorgorothin Pentagram on yksi parhaimmista bm levyistä mitä on tehty ja kestää hyvin ajan hammasta, aivan loistava kokonaisuus levynä. Minullakin norja-bm kausi tuli elettyä silloin 90-luvun alussa teininä ja edelleen on Pentagram kuuntelussa aktiivisesti. Jotkut levyt vaan ON hyviä! (Käytän levyä myös juoksumusiikkina. Toimii!)

    VastaaPoista
  2. ....hmmm? Tarkoitin tietysti Antichrist -levyä, vaikka on se Pentagramkin hyvä. :D (Piinaava krapula, miksi mylläät aivoni...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, Antichrist on kyllä kokonaisuudessaan sellainen lätty ettei se ihan hetkessä vanhene. :) Ja voi kyllä, treenimusana BM todella toimii! Sekä lenkkeillessä, että varsinkin nyrkkeilytreeneissä. Hakkausmättömetalli tuo itsellekin sellaista sopivaa agrea juuri kun sitä kaipaa. Saa nyrkkeilysäkki tuntea kunnollista raivoa, kun vaikkapa Gorgorothin tahtiin pieksee! :D

      Poista
  3. Harmi etten oo itte päässyt kattoon Ajattaraa koskaan, toivon mukaan joskus pääsisi <3

    VastaaPoista
  4. Isohunt.com, löyty Illidiancen kaikki kolme levyä, lataus kesti muutaman minuutin.

    VastaaPoista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.