sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hiusvinkkejä

Jos markettishampoot ja hoitoaineet kuulostavat mielestäsi sananlätinältä lupauksineen: Kiiltoa, kammattavuutta, eloisuutta, pehmeyttä ja hehkua, kannattaa suunnata hiusalan ammattiliikkeeseen ja testata myös erilaisia tuotteita. Omissa auringossa kärventynyttä ruohoa muistuttavissa hiuksissani kaikki Fructisit ja vastaaat tuntuivat lähinnä siltä, kuin kuolleeseen nurmikkoon oltaisiin suihkutettu pullolla vähän vettä eloisuutta lisäämään. Eli suoraan sanottuna täyttä paskaa, ja oikeastaan vaan pahentivat kuivuutta kerta kerralta järkyttävämpään kuntoon. Olen jo vuosikaudet rakastanut koko sydämestäni Goldwellin värjätyille hiuksille tarkoitettuja Dual Senses - shampoita ja hoitoaineita, mutta kukkaron huutaessa tyhjyyttään jättänyt kyseiset putelit ostamatta, vaikka hinta-laatusuhde onkin näissä jankeissa erittäin hyvä. Dual senses jättää hiukset kammattaviksi ja pehmeiksi + lisää shokkivärin kestoa ainakin itselläni viikolla tai parilla. (verrattuna markettikamaan). Ja mikä parasta, shampoo ja hoitoaine tuoksuu herrrkullisesti granaattiomenalle, eikä tätä tarvitse lutrata tukkaan desitolkulla. 250 millin puteli maksaa yleisimmin n. 15 euroa, ja megajättipakkaus 750 milliä reippaasti enemmän. Kannattaa ehdottomasti seurata Hairstoren ja Sokoksen (ainakin Joensuun) alennusmyyntejä, joista tätä löytää inhimillisempään hintaan. Hiukseni huutavat jälleen hoosiannaa, kun spottasin megajättpullot sokokselta hintaan 19.90 / kappale.


Jos hiukset sattuvat hurahtamaan vaalentelulla vielä kuollutta nurmikkoakin pahempaan kuntoon, katkeilevaksi, takkuiseksi ja käsiin murentuvaksi, kannattaa ainakin testata Wellan lifetex - naamiota. Tässäpä tökötti, joka tekee raiskatuistakin hiuksista eloisat ja kauniisti laskeuvat. Yksi pönttö maksaa muistaakseni n. 10-15e, joka on kyllä melkoisen pieni hinta terveen oloisista ja näköisistä hiuksista.


Hoitoaineesta on moneksi. Directionsin Flamingo pink väri on kaunis sellaisenaan, JOS tykkää runsaan violettisävyisistä hiuksista. Jos hakee hiuksiinsa hehkuvaa shokkipinkkiä väriä, ei Directions toimi sellaisenaan. Kun joukkoon plöräyttää reilun töräyksen silikonitonta hoitoainetta, lopputulos paranee aivan sata nolla. Hoitoainelisäys kirkastaa/vaalentaa väriä, ja lisää hiuksiin kammattavuutta. Melko hyvä win-win!

Vertailun vuoksi tässä kuva ilman hoitoainetta, ja hoitoaineen kanssa. Lähtökohtainen hiuspohja on molemmissa kuvissa yhtä vaalea, vaikka värjätty alue onkin pienempi. Kuvien valotus on hiukan erilainen molemmissa kuvissa, mutta jokatapauksessa, kai noista selvän saa.

Ilman hoitoainetta. (todellinen väri näkyy etuhiuksissa parhaiten)


Hoitoaineen kanssa. Melko selkeä väriero, eikö?

21 kommenttia :

  1. En ole koskaan saanut aikaiseksi kokeilla Goldwelliä, mutta uusin ihastus on Tigin Colour Combat Colour Goddess (jonka hinta on näköjään noussut feeluniquessa 31 euroon D: D: D:). Hoitoaine on koostumukseltaan vähän outoa, mutta väri säilyy, tukan saa pehmeäksi ja ihanan tuoksuiseksi (hieman romminen toffeesuklaa?). Tigin Duo packit on muutenkin ihan loistavia, jos tilaa ulkomailta - 2 x 750ml maksaa sen 27 euroa.

    Stockalla yms. kulkiessa tekisi mieli laitella hyllyihin lappuja, "täältä saat puolet halvemmalla (linkki)" :D Suomen kiskurihinnat on jotain ihan älytöntä.

    VastaaPoista
  2. Hyvä tietää että nämä toimii. Sain meinaan shampoon, 60sec hoitoaineen ja leave-in spray'n kuukausi sitten, mutten ole vielä kokeillut. Taitavat lähteä kokeiluun nyt :D

    VastaaPoista
  3. Nuo Dual Senses -tökötit muuten maksaa Lookfantastic.comissa 5-7 puntaa/kpl, ja ainakin tällä hetkellä kuljetus on maailmanlaajuisesti ilmainen :) Eli kannattaa sieltä katsella. Ite oon tilannut sieltä tota Foxien mainitsemaa Tigin hoitoainetta sen 750ml pullon, ja se maksoi saman verran kuin Suomessa kampaamoissa se 250ml tuubi. Kaikki kaupoissa sujui hyvin, voin suositella.

    Toi Tigin Colour Goddess tuoksuu ihanalta, mutta shampoo on mulle vähän liian hoitavaa, ja tuntuu että hiukset lässähtää nopeammin. Nyt käytänkin siitä vaan sitä hoitoainetta, ja shampoona jotain muuta.

    VastaaPoista
  4. No on kyllä selkeä ero tolla hoitoaineen läträyksellä! XD

    VastaaPoista
  5. Ja vaalennetulle kuivalle pehkolle ilman muuta rakennepaikkaavia tuotteita sekä hiusöljyä kannattaa kokeilla! Ihan oikein on käyttää kampaamotuotteita :)

    VastaaPoista
  6. Mä en koske enää mihinkään marketti/kampaamotökötteihin. Mun hiukset ei oo koskaan tuntunu niin hyviltä ku lushilla pestessä, mutta vannonki lushiin kaiken nimissä :D:D:D. Siis ei jeesus en tiedä miten pärjäisin ilman Big shamppoota, tosin nyt yritän käyttää tota mun rehab pulloa loppuun. Sitten päälle vaan american creamia+hiusväriä ja tukkaa ei tarvii värjätä ku kerran puolessa vuodessa sans juuret. Höyhenkevyt, sileä ja pehmeä tukka <3.

    VastaaPoista
  7. Tiiäkkö että oot ihana!:)tykkään sun blogista aivan miellettömästi ja on kiva et näät niin paljon vaivaa blogin eteen ja jaksat pävitellä usein:)tätä on vähän katkeran suloista aina lukia ja kahtella kun sun ihana murre ja kuvat saa aina sydämen sykkimään ja kaipaamaan takas joensnuuhun.:/byhyy

    VastaaPoista
  8. Mä haluisin nyt kovasti kyseenalaistaa tuon hoitoainekikan vaikutuksen lopputuloksen sävyyn :D Veikkaisin että isompi ero tulee vaikutusajasta? Tai sitten mulla on vaan poikkeuksellinen pehko.... Ainakin sain Flamingopinkistä just niin silmiinsattuvan räikeen mitä värikartta lupas, ilman hoitoainetta :D

    VastaaPoista
  9. Feline, samaa mieltä. Kyllä se on se vaikutusaika mistä lopputulos on kiinni. Hoitoaineet vaan hoitaa hiusta, lisää kiiltoa ja helpottaa kammattavuutta.Sävyttävät hoitoaineet on sit asia erikseen.

    VastaaPoista
  10. Foxie: Kiitos vinkeistä! :) Mie en ole ikinä ollut kauhia suklaisten yms. hiustuotteiden ystävä, vaan ihastun helpommin raikkaisiin hedelmäisiin tuoksuihin. Tigin tuotteita olen miljoona kertaa haaveillut hyllyyn, vain ovat juurikin hinnan takia jääneet ostamatta. Pitääpä katsastaa tuo feelunique, josko sieltä löytyisi edullisemmin tilattavaa.

    Duvessa: Toimiminen on varmasti myös yksilöllistä, mutta itse olen tykkäillyt. :)

    henni: oho, ovatpa edullisia lookfantasticissa! Kiitos paljon vinkistä, tuoltakin voisi tiilata kunhan nämä megajytkypullot ovat loppumassa. :)

    Leena: Jeps! :) Pidän yleensä shokkiväriä päässä aina sen 30 minuuttia, ja omalla kokemuksella hoitoaine on tehnyt väristä huomattavasti kirkkaamman + vaaleamman.


    Kuume: Tierätkö, mie yritin tässä yhtenä iltana googletella ja kyttäillä ebaysta noita Lusheja, vaan aika arvokkailta tuntuivat jotakukin :c tai sitten en vain osannut katsoa oikeasta paikasta. Mistä sie olet nuo tuotteet tilannut?

    Anonyymi: Kiitoksia piristävästä kommentistasi! :) Mukavaa että vaivannäöstä on myös hyötyä ja iloa teille lukijoille. Uteliaana kysäisen, oletko sie asunut joskus aiemmin Joensuussa, vai käynyt vierailulla?

    Feline: Miusta tuntuu taas että vaikutusajalla ei ole ollut shokkiväreissä juuri vaikutusta. Edellisellä kerralla (viikko sitten) unohduin kahdeksi tunniksi bloggailemaan värit päässä, eikä lopputulos ollut yhtään tummempi tai pigmenttisempi kuin 30min värjäyksenkään jälkeen. ö_Ö Kirkkaan shokeeraava pinkki kuten aina. Mie töräytän tuota hoitoainetta tosiaan melkoisen määrän värin joukkoon, ehkä n. 1/4 määrästä, joten uskoisin sen vaalentavan lopputulosta ainakin jonkin verran. Värjäyslopputuloskin on varmasti yksilöllistä. :)

    Banshee: Outoa kyllä, mie en ole tuolla värjäysajalla juurikaan huomannut eroa. ö_ö Mistä lie johtuu. Kertaakaan ei ole violetinsävyiseksi tätä pehkoa vetäissyt tuo flamingo pink, vaikka aiemmin (ilman hoitoainetta) värjättynä lopputulos oli ihan aina violetinpinkki, pitipähän väriä 30 minsaa taikka kolome tuntia. Enkä puhu yhdestä värjäyskerrasta, vaan tuota directionssia tuli käytettyä vuosina 08-09 monta monituista törppöä.

    VastaaPoista
  11. Parturi-kampaaja täällä hei :D Pakko oikaista toi vaikutusaika juttu, koska vaikutusajalla on väliä shokkivärien kanssa. MUTTA, koska laitat sinne hoitoainetta sekaan se on totta kai vaaleampi, voi olla että juurikin sen takia et huomaa eroa. Totta kai väri on tummempi jos laittaa pelkästään sen, koska se pääsee paremmin siihen hiukseen kiinni. Laitatko muuten kuivaan vai märkään tukkaan suoravärin? Kuivaan kun laittaa niin tulee intensiivisempi (eli usein myös tummempi), jos taas märkään niin vaaleus jää niin sanotusti kuultamaan sieltä läpi.

    Esittelemistäsi tuotteista myöskin pakko sanoa, tota Lifetexia ei enää valmisteta ollenkaan. On lopetettu jo muistaakseni vuosi sitten. Kannattaa kokeilla (myös Wellan) SP tuotesarjaa, on todella hyvät tuotteet korjaamaan ja kosteuttamaan tukkaa. Itse käytin niitä pitkään ennen kuin löysin uuden luottosarjan. Ja edelleen työelämässä niitä tulee käytettyä ja asiakkaat ovat olleet vain tyytyväisiä (: Se uusi sarja joka tuli niin sanotusti Lifetexin tilalle (eli Professionals) sen sijaan on ihan syvältä.

    Jos lompakon nyörit antavat periksi kannattaa sijoittaa Paul Mitchellin tuotteisiin. Oma tukka ei koskaan ole ollut paremmassa kunnossa kuin nyt niiden ahkeralla käytöllä. Ovat hintavia, mutta omasta mielestä ne parhaat tuotteet.

    VastaaPoista
  12. Ite olen pistäny merkille nämä: jos on huokoinen hius, silloin shokkiväri pysyy hyvänä useamman pesun ajan, mutta toki jos on liian huonoon kuntoon mennyt hius (kuten mulla otsis nyt) niin silloin se hius ei jaksa pitää sitä väriä. Se on siitä hiuksen kunnosta hyvin pitkälti kiinni. Itse aina laitan joko märkään tai kuivaan tukkaan. Jos haluan hailakamman lopputuloksen niin sit annan shokkivärin olla vaan ehkä pari minuuttia, mut sitten sitä saa olla laittamassa uudelleen melko pian. Tästähän mukava keskustelu kehittyi :D

    VastaaPoista
  13. Hei Insanity! Anteeks todella paljon että vastailen tässä toisten ihmisten puolesta, mutta Lushillahan on oma webshop, toimitusaika on vaan paripäivää, ja voin kertoa, että vaikka tuotteet tuntuisivatkin kalliille, niin laatu on aivan mielettömän hyvä! Niinkuin Kuume sanoikin, niin miekään en vois enää elää ilman Lushin hiustuotteita! Varoitan: Jos kokeilet lushia, niin se on menoa vaan, sitten huomaatkin että et voi enää sitä ilman elää! Mutta toki, suosittelen myös mm. Tigin ja goldwellin tuotteita! Nimim. Hiusalan-ammattilainen!
    - Ansku

    VastaaPoista
  14. Anonyymi: Kiitokset kattavasta vastauksesta! :)
    Uskoisin että hoitoainelisäys on yhteyksissä ainakin tuohon vaikutusaikaan siltä osin, ettei väri tummene niin voimakkaasti 3h vaikutusajassakaan kuin ilman hoitoainetöräystä. Tämä on vain omakohtainen kokemus. :) Oon värjäillyt hiukseni yleensä aina niin, että tyrkkään shokkivärin kuivaan hiuspohjaan. Kosteisiin hiuksiin lisätessä lähtee huomattavasti nopeammin lipettiin pesujen välissä.
    Tässähän alkaa kertymään jo melkoinen "things to try next" - lista hiustuotteiden osalle! ;)Olen sen verran utelias ja kokeilunhaluinen, että pistän myöskin tuon Paul Mitchellin ja muut mainitsemasi tuotteet jonon jatkoksi.

    Banshee: Noinhan se on. Oma hiuspohjani on juurikin tuota mainitsemaasi huokoista, ja hiukset pysyvät kirkkaina (directionssilla värjättynä) aikalailla tasan tarkkaan 1,5 kuukautta, Special effectsillä värjättynä reippahasti päälle 2,5 kuukauden ajan. :)

    Ansku: Kiitos vinkistä! Kävinkin tsekkaamassa tuon Lushin sivun, ja erittäin hyvältä vaikuttaa. Pitää ihan ehdottomasti tilailla puteli jos toinenkin, ja katsoa miltä vaikuttaa. Pieni toivo kytee tosin vielä siitä, josko jostakin maailman rakosesta löytyisi Lushia vielä halvemmalla, mutta ei tuo virallisten sivujenkaan hinta mikään kukkaron itsemurha vielä ole. :)

    VastaaPoista
  15. Lush.co.uk, postikulut 8 puntaa 2 kilon pakettiin asti. Niin halapaa ettei siks paljoa löydy ebaystä :). Tai no, musta ainaki tuolla uk sivulla hinta/laatusuhde on niin kohillaan ettei tee rahapussille kipiää.

    VastaaPoista
  16. http://annanjareanblogi.blogspot.com/ oikeesti käyn jokapääivä kattoo et millo lisäät uuen videon,joka sekuntti mut löytää täältä :DDDD oot ihana <3 tossa yläällä meijän blogi :< tuskin sitö katot mutta toivottavasti jättäsit ees yhen kysymyksen kun ollaan tekemässä kysymyspostausta :)

    VastaaPoista
  17. En ole asunut joensuussa, mutta aikoinaan tuli vietettyä aikaa siellä, kun olin etäsuhteessa ja matkustelin aina joensuuhun sit lomille koulusta yms.Söpö paikka kertakaikkiaan:)

    VastaaPoista
  18. http://annanjareanblogi.blogspot.com/ RAKASTAN SU BLOGIA <3 Oon saanu tosi paljon inspiraatiota sun hiuksista,ja hiukset näyttää huonommalta versiolta sun hiuksista ! :) tota sivukaljua myöte

    VastaaPoista
  19. Muuuten,vielä :DD Ettää voiko parturissa värjätä pinkiks kun olin aatellu vähän etuhiuksiin laittaa pinkkiä,ite en hiuksia yleensä värjää (äiti ja sisko yleensä :D) Mutta aattelin että onko sulla kokemusta että tuliskohan parturissa hyvä jos ne ees sellasia värejä suostuu kenenkää päähä pistämää? Ja kun mulla on mustat hiukset,niin vaalentaisko se parturi sitten ne kohat mitkä haluun pinkiks ja sitten värjäis ne pinkiks vai pitäiskö se vaalennus tehä ensin kotona?Kun en oikei ymmärrä tota vaalennus juttua niin olis kotona vaikee tehä se ku en kumminkaa koko etuhiuksiin sitä pinkkiä haluu että tollei samantyylisesti kun sulla tossa kuvassa :--) Vähänn jos osaisit neuvoa sinne päi ni kiittäsin. <3

    VastaaPoista
  20. Kuume: Kuulostaa varsin kohtuulliselta! Kuvittelin postikulut isommiksi, enkä siitä syystä edes uskaltanut ajatella tilaamista. :D Hiustuotteet kun tuppaavat painamaan kilon jos toisenkin.

    Anna~Rea: Miepä käyn vilkuilemassa myös teidän blogia. :)
    Uskoisin että ainakin trendikkäimmissä parturikampaamoissa värjätään myös pinkkiä tukkaa. Kannattaa käydä kysäisemässä! Jos haluaa päästä halvemmalla ja saada jopa paremman lopputuloksen kuin joissakin kampaamoissa, suosittelen myös paikallisia Ammattikouluja. Joensuun ammattikoulun hiuspuolelta löytyy ainakin jos jonkinmoista shokkiväriä ja vaalennusaineita jne jne. :)
    Jos innostut vaalentelemaan hiuksia itse, kannattaa vilkaista tämä video jonka tein jokunen kuukausi takaperin: http://www.youtube.com/watch?v=TVgMhHsaIHM .. Opastan tuossa pätkässä värjäämistä hippusen verran. Suosittelen kuitenkin että jätät vaalennushommat kampaajalle, jos olet ensimmäistä kertaa vaalentelemassa. :) Vaalentamisessa on aina hiusten kärähtämisen riski, varsinkin jos kokemusta ei siltä saralta ole paljoa kertynyt.

    Anonyymi: Aivan juu! :) Mukava paikkahan tämä on kyllä sekä asusteluun että satunnaiseen vierailuun. Ehkä vain hiukan pienehkö.

    VastaaPoista
  21. bongasin sun blogin ja jään seuraamaan. oot ihan mielettömän kaunis! ja nuo hiukset! <3 ja just huomasin et asut 100 km päässä miunn asuin paikasta :>>

    VastaaPoista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.