keskiviikko 11. tammikuuta 2012

DIY: Iron fist- henkinen taulu


Kuten varmaankin suurin osa goottityylisistä naikkosista ja miehistä tietää, metallihenkisille immeisille myytävät sisustusesineet rajoittuvat pääosin Alchemyn lohikäärmeviritelmiin, keijupatsaisiin ja monenmoisiin seinälippuihin. Taulujen saralta valikoima on hyvin hyvin suppea, oikeastaan lähes olematon. Teettämällä saa toki hienoja seinäkoristuksia aikaan, jos kukkarosta löytyy riittävästi täytettä. Näppärimmät eivät muserru huonojen valikoimien eteen, vaan tekevät koristeensa itse. Suhteellisen pienellä rahalla saa oikein kivaa jälkeä aikaiseksi. :) Satuin voittamaan Pauligin virallisista kilpailuista läjän espressopapuja, tarkemmin sanottuna viisi pussillista. Meillä espresso valmistuu kahvimukiin lähinnä "lisää vain vesi" - tyylisistä jauhekahveista, eikä espressokeitintä ole kämppään siunaantunut tilaa viemään. Uskoisin että pääsisi ö-mappiin muiden hyödyttömien tilaa vievien hökötysten sekaan, vaikka kahvista tykkäilenkin. Luonteeltani olen jonkin verran isovanhempiini tullut, en osaa heittää mitään menemään. En myöskään näitä hiivatin papupussukoita joita kaappi pursuili yli äyräidensä. Kirjaimellisesti. Eikä varmaan ihmekään miksi juuri iron fistin Digi skull-kuvio valikoitui tauluni aiheeksi. Simppeli ja yksinkertainen on kaunista!



Projektina tälläisen Iron fistin Digi skull-henkisen taulun tekeminen ei ole lyhytpinnaisten hommaa. Aikaa kuluu jumalattomasti, samaten hermoja. Jos kuitenkin sisäinen Picassosi haluaa luoda enemmän ja vähemmän taiteellisen luomuksen seinää koristamaan, niin eikun vain hihat heilumaan! Taulu valmistettiin yksinkertaisuudessaan näillä parilla askeleella.


1. Shoppaa esimerkiksi tiimarista/isommasta marketista mieluinen taulupohja, meillä 40x50cm kokoinen.
2. Spraymaalaa/maalaa kahvipavut haluamaasi väriin, tee samoin myös taulupohjalle. Itse maalasin taulupohjan mustaksi, jotta mustat kahvipavut asettuvat vähän nätimmin. :)
3. Anna kuivua rauhassa. Rauhassa tarkoittaa myös sitä, ettei kannata paljain käsin paljoa näpläillä, nimim. itsehän en tietenkään testannut kuivumista liian aikaisin...



4. Mallaile kahvipavuista kuvio taulupohjan päälle valmiiksi ennen liimaamista. Tein Digi skull-paljettikuvion tasan tarkkaan kolminkertaisena alkuperäiskoosta. :) Laskin montako paljettia kussakin rivissä on, ja mallasin taulupohjalle saman määrän papuja vieriviereen.





5. Liimaile kahvipavut paikalleen yleisliimalla. Kärsivällisyyttä! Liimailuun kuluu tunti jos toinenkin, itselläni hurahti reilu kuusituntinen, vaikka avomieskin riensi kaveriksi näpräilemään.
6. Anna kuivua pari vuorokautta, ja TADAA! Hermojenmenetys Tee-se-itte- projekti on valmis. Simppeliä! Ei tarvitse omistaa takataskussa Da Vincin taitoja taikka käydä akvarellimaalauksen vuoden mititaisia kursseja, kun liimailullakin saa ihan kivaa jälkeä aikaiseksi. Hommahan on loppujenlopuksi samanlaista, kuin jättimegasuper- kokoisen palapelin tekeminen.


Lopuksi vielä pieni paljastus.
Lukeudun niihin kadotettuihin sieluihin, jotka ovat koko ikänsä vihanneet käsitöitä. Virkkuukoukku löytyy neuleen sijasta silmästä, naula laudan sijaan sormesta. En koe osaavani maalata, ommella, tehdä puukäsitöitä tai mitään muutakaan. Yllättävän hyvää jälkeä sitä kuitenkin sai kaikesta käsityöinhostaan huolimatta aikaiseksi. Pitää vain uskaltaa yrittää. :) Täydellisyyttä en lähtenyt projektilla kuitenkaan tavoittelemaan, vaan pääasia että tuotos on tekijänsä näköinen.

Iskevätkö teihin itsetehdyt sisustuselementit, vai ostatteko mieluummin kaiken suoraan kaupoista?

29 kommenttia :

  1. Toi on uber hieno ja ihan mahti idea ! Miulla ei kyllä hermot kestäis, olisin varmaan itse liimattuna tuossa taulussa ja pavut jossain ihan muualla. Mutta näyttää upealta, ihan siulta =)

    VastaaPoista
  2. Mahtava ! :D
    Itse lukeudun niihin jotka kovasti ainakin yrittää tehdä itse, joskus hyvällä ja joskus (yleensä) ei niin hyvällä menestyksellä. Onhan se kiva pistää esille joku itsetehty sisustusjuttu joka oikeasti onnistuikin mutta ainakin vielä suurin osa tulee ostettua.

    VastaaPoista
  3. Vähänkö siisti idea! Mä mietinkin että mitä kummaa sä noista pavuista oikein keksit xD

    VastaaPoista
  4. Tuo se vasta hieno idea onkin! :D

    VastaaPoista
  5. eehkä kuumaliima tai pikaliimakin toimisi? :) tai ehkä ennemmin kuumaliima, koska pikaliimalla saisi kuitenkin vain sormensa liimattua yhteen :D

    VastaaPoista
  6. Olen ammatiltani pukuompelija, opiskelen tällä hetkellä hatuntekijäksi ja ostin juuri itselleni upean tietokoneistetun 500e ompelukoneen. Silti häpeän myöntää että kodistani löytyy hirvittävän vähän itse tehtyjä sisustuselementtejä! Haaveilen kyllä kovasti, suunnittelen ja mietiskelen vaan koskaan en saa toteutettua mitään itse. Tuntuu että töitä löytyy kodin ulkopuolelta niin paljon että minua ei ole suunniteltu tekemään mitään itselleni :D

    VastaaPoista
  7. Whaaaat :D ihan huikee!!

    ... itse saattaisin heittäytyä vatsalleen papujen päälle ja hakata nyrkeillä lattiaa noin nanosekunnissa o_o ai mikä kärsivällisyys?

    VastaaPoista
  8. Todella magee! Ja mie kyl tykkään kaikesta ite tehdystä ja uniikista, eipä tule heti kaverilla/tuttavalla/sukulaisella samanlaista vastaan. :)

    VastaaPoista
  9. Vau! :D Toi on uskomattoman hieno! Toi on todella hieno idea ja kaunis. :D Vaatinut varmasti uskomattoman paljon! Mulla kun kesti 10vuotta saada 1000palainen palapeli valmiiksi... :D

    Mä tykkään ihan hirveesti itsetehdyistä jutuista. :D Meillä on seinillä poikaystävän luona (jonne muutan muutaman kuukauden kuluttua) yksi mun tekemä taulu ja haluaisin vielä kehystää kaksi muuta tauluani. :D Meillä on myös suuren suuri Aristokatti-taulu, millasia ei varmaan tule paljon vastaan. :D Uusimpana ideana minkä sain tänään diy-jutuksi on tehdä vanhasta ja suuresta taulunkehyksestä avainnaulakko - jos tuo mies vaan hyväksyy idean. Mä pidän siitä että meidän koti on uniikki, mutta löytyyhän niitä valmiinakin kaikkia kauniita tauluja ja on niitä meidänkin seinillä. :)

    VastaaPoista
  10. Tuo taulu on kyllä aika siisti!:) Soppii hyvin teille, komian näkönen^^

    VastaaPoista
  11. Ihan törkeän siisti idea! :D Ällös kuule vielä sano, saattaapa susta hyvinkin joku päivä tulla vaikka mimmonen kädentaitaja kun oot nytkin saanut tuommoisen aikaiseksi ;D

    VastaaPoista
  12. Mulle tuli kanssa mieleen, että kuumaliima olis toiminu ehkä paremmin. Tosin olisit joutunut ostamaan pyssyn ja pötköjä, mutta ei ne kalliita ole. Ja sitten tuli mieleen, että pinnalle ois voinu suihkia jotain kestävää lakkaa, vaikka on se hyvä kyllä noinkin! Tosi hieno ja magee idea.

    Ite tahtoisin kovasti ostaa taulupohjia ja tehdä hienoja, oma tekemiä tauluja seinille. Ne kun on mun mielestä paljon hienompia ja sopii meille paljon paremmin kun oon tämmönen "lahjakaspaska" muutenkin. Vaikken sillee ees oo. Mutta tulee hyvä mieli kun on saanu jotain omaa aikaiseksi!

    VastaaPoista
  13. Mortale: Phöh, kokeilehan ja ylläty! ;) Hyvän musiikin tai elokuvan tms. ryydittämänä tälläinen isompikin näpräilyprojekti menee ihan rennosti. Myö kahottiin liimailun aikana about 7 jaksoa (enemmänkin?!) Nokkapokkaa.. Sitä kun pystyy kattomaan sivusilmällä/kuuntelemaan. Aikuiset liikenteessä! :D

    Lady Narcissa: Yrittäminenhän se on aina tärkeintä itsetehdyissä projekteissa! Ja tuskimpa ne ainakaan ihan täysin epäonnistuvat. ;) Kahvipapuprojektia voin suositella ainakin sen puolesta, että tässä on vaikeahkoa tehdä asioita aivan 100% perssiilleen :D

    Leena: Tällästä tälläkertaa :P Mitähän noista lopuista pavuista sitten.. HMM. Lisää samanlaisia tauluja.. Eri väreissä? Andy Warhol-tyyliin? Ois aika mageet :D

    HANI: Kiitos! :) Riittävän hyvä itsetehdyksi ainakin.

    Katzu: Vapaasti kopioitavissa. Jos näpräys syyhyttää, niin eikun vain liimailemaan tauluja! :D

    Anonyymi: Pikaliima kuulostaa _murhaavalta_ :D. Mie oon muutenkin sellainen kohelo, että en uskalla edes ajatella mitä tuhoa saisin tuollaisella jytkyliimalla aikaiseksi. Nimimerkillä insanity + jyreät rakennuspihdit -> sain painettua taidokkaasti huulikorun renkaan niin lyttyyn huuleen, että arvoin sen jälkeen sitten katkaisupihtien ja väkisin taivuttelun väliltä kumpi kuulostaa paremmalta. Käväisi jo mielessä sekin, joutuuko renkaan leikkaamaan kirurgisesti pois. Taitavasti! :D Kuumaliima kuulostaa kieltämäti ihan toimivalta vaihtoehdolta, pitääpä pitää mielessä jos teen lisää vastaavanlaisia tauluvirityksiä. :)

    Jade: Hyvin tutulta kuulostaa tuo ikuisen suunnittelun ja toteuttamisen ristiriita. Paljon on asioita "things to do" - listalla, muttei ole hajuakaan mistä kannattaisi aloittaa. Tai jaksaisi aloittaa, koska vaivautumisesta ja aikaansaamisestahan se on pitkälti kiinni. Miulla se inspiraatio ja välitön sysäys tähän taulunäpräilyyn tuli ihan puhtaasti syvästä rakkaudesta vaatetukseen. Kaikessa rauhassa puuhastelu on hitsin kivaa! :)

    Feline: Mie oon ollut aina sellainen palapelejä rakastava ja nurkkaan vetäytyvä hääräilijä, joten pikkutarkka papujen kanssa plärääminen tuntui mukavalta ja rentouttavalta. ^^ Eihän sitä tiedä jos siullakin kävisi niin, että tekemisen riemu toisi mukanaan lisää kärsivällisyyttä?

    Nanna: Totta, uniikki on aina uniikkia. :) Ideat voivat kiertää, mutta lopputulos on aina eri käsissä erilainen.

    Jenni: Kylläpä kuulostavat mukavilta nuo siun väsäilemät DIY-projektit! :) Löytyykö jostakin kuvia noista siun luomuksista?

    Vivian: Keittiön seinä kaipasi piristykettä töhertelyn uhriksi joutuneen barbapörrön rinnalle, joten tässäpä sitä! :D Heti parempi!

    Jenni: Never say never.. Eihän sitä tiedä vaikka vanhoilla päivilläni virkkaisin pääkallokuvioituja peniksenlämmittimiä tai jotain yhtä häröä. :D

    Infected: Pitääpä pistää kuumaliimapötikkä mieleen seuraaville projekteille! Meillä sattui löytymään avaamaton yleisliimaputelo kaapista,niin päätin sitten käyttää sen pois. Tarkoitatko lakalla hiuslakkaa, vai jotain automaalaus-mitälie erikoishifiä lakkaa? (terv. idiootti :D) Löytyykö noista teidän kämpän tauluista kuvia siun blogista? Oon joko missannut sellaiset postaukset ihan täysin, tai sitten en vain muista ö_ö

    VastaaPoista
  14. Wuuuu, miten mahtava paputaulu! Täällä elämäntapa-käsityöläinen tirauttaa liikutuksen kyyneliä, kun joku vaivautuu tekemään jotain tällaista, siitä huolimatta että vihaat käsitöitä :'D
    Omia seiniä koristaa kaikki MELKEIN itse tehty, kuten isot palapelit, kalentereiden kuvista tehdyt taulut jne jne. Aina on jotenkin mukavampi katsella omia seiniä, jos on vähän nähnyt vaivaa niiden eteen ^^

    VastaaPoista
  15. Wau, mahti! :) Vaatiihan ne siun kokkailutkin kädentaitoja ja materiaali liittyi sentään omaan alaan. Ehkä tuo oli pehmeä lasku ja nyt innostut näpertelystä ^^

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Mielettömän upea! En tajuu, mistä keksit noita ideoita! :D<3

    VastaaPoista
  18. Lähetäs toi kuva taulusta iron fistille :D

    VastaaPoista
  19. Joo kuule, en ehkä tod tarkottanu HIUSlakkaa :DD Voi insa sun kanssa :D

    Täällä
    http://kuvasto.maston.fi/category/170/art--deco-sprayt
    esimerkiks on erilaisia spray lakkoja, joilla saa kiiltävän tai helmiäis tai whatever pinnan materiaalille. Toisaalta kun tuota taulua kattelee, niin nuo kiiltelee jo muutenkin aika hyvin, mutta kestävämpää pintaa spray lakalla pystyisi luomaa.
    Että tämmönen pieni vinkki vain neiti vajaa tietäväiselle :D

    Meillä ei tällä hetkellä edes ole mitään tauluja, vaikka muutettiin jo kesän lopussa. Ei vaan oo tullu laitettua, kun plaah. Kotona mulla oli palapelitauluja seinällä(siis tavallinen palapeli kasattuna, kehysten sisällä) ja niitä tekemättömiä palapelejä on tuolla kaapissa ehkä joku viis-kaheksan. :D Ei vaan jaksa :D

    VastaaPoista
  20. Ihan mielettömän hieno idea! Pitää painaa mieleen, jos vaikka soveltaisi jotenkin tota ja keksisi koristeen keittiön seinälle..

    Meiltä löytyy lähes kaikilta muilta seiniltä jotain itsetehtyä, kun itse olen tekstiilimuotoilun opiskelija ja poikakaveri maalaa ja tussaa lähes jatkuvalla syötöllä tauluja. Samoiten itsekkin puuhaan käytännössä katsoen jatkuvasti jonkun projektin kimpussa. Levottoman ihmisen on keksittävä joku kanava, jonka kautta saa ylimääräisen energian ulos. ;D

    VastaaPoista
  21. Tykkään tykkään tykkään!!!!Itse olen maalailuihmisiä, mutta tuskin olisin keksinyt mitään tuollaista tai ainakaan jaksanut väkertää^^Ihanainen tuon on!:)

    VastaaPoista
  22. Suvi: Totta turiset, itsetehtyjä tauluja jaksaa katsellakin huomattavasti kauemmin kuin marketista ostettuja valmiita räpellyksiä. :) Jotenkin tuo pikkutarkka näpräily tuntui sen verran mukavalta touhulta, että harkitsen erittäin vahvasti tekeväni toisen samantyyppisen taulun pavuista. Saa nähdä jääkö tekemättä ajan puutteen vuoksi.

    S: Näinpä. :) onhan se kakkujen tekokin nykyään melkoista askartelua, kun joutuu värkkäämään kaiken mualiman kimallespray-suihkeiden, muottien, muovailuvahamaisten marsipaanien ja koristeglitterin kanssa. Unohtamatta syötävää liimaa! :DD

    Lightness: Se on! Miäkin tykkään :3

    Nette: Kai se niin on, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. ;c Idoita pulppuaa välillä niin runsain mitoin etten pysy itsekään perässä.

    jontse: haha, miksei :D

    Infected: Voi eiii nyt miulle tuli todella sellanen fiilis,että voisin lyödä suoraan sellasen "TYPERYS" - leiman otsaan. :DD Aattelin ihan oikeesti naisena että joo ehdottomasti hiuslakkaa! Mitäpä ei hairspraylla korjaisi. Bwahahahaaa XD ei helvetti. No joo, vaikuttaa kyllä tuo linkkaamasi spray erittäin hyvältä! Pistän ehdottomasti harkintaan, varsinkin kun tosiaan uumoilen toisen paputaulunkin väsäämistä. Saapi nähä! :) Ei oo tää askartelu/käsitöiden tekeminen sitä leipälajia, vaan päinvastoin.

    Sawotar: Suurkiitokset! Sie kun olet varsinkin älyttömän taitava käsitöissä, niin arvostan kehuasi hurjasti. :)
    Jos siulta sattuu löytymään kuvia muistakin luomuksistasi, niin mieluusti niitä kattelisin! Ryijyt olivat ihan huikean hienot.

    Heni: Kiitos! :)

    Anonyymi: Miun oli vähän pakko keksiä jonkinmoinen kahvipapuprojekti, kun en noita nökeröitä raaskinut menemäänkään heittää. ;)

    VastaaPoista
  23. Ootpas jännän idean keksinyt :D Hienon näkönen tuli ^^

    VastaaPoista
  24. Haha, aivan mahtava idea, näyttää kerrassaan mainiolta!
    Tällaiset "ai noinkin voi tehdä" -hetket on kyllä piristäviä :'D.

    VastaaPoista
  25. Oletko ostanu jostain noi kahvipavut? :) tekis ittekkin mieli tehdä tän tapanen taulu, mut mistä saisi halpoja kahvipapuja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvipavut on saatu kilpailuvoittona Pauligin makuparit-kilpailusta.

      Tälläisen taulunhan voisi tehdä papujen sijaan vaikkapa ihan paljeteistakin (kuten iron fistin digi skull on tehtykin! ;) ), jonkinlaisista helmistä taikka vaikkapa rottaniiteistä! Suunnittelin tekeväni niittitaulun jossain välissä kun aikaa jää ruhtinaallisesti yli.

      Jos pavut tuntuvat paremmilta vaihtoehtoilta jokatapauksessa, niin käytin tähän tauluun tismalleen näitä papusia 2 pussia: http://www.pauligshop.fi/productresources/pic1_big/16283.jpg .. nuo ovat normaalia kahvipapua pienempiä, eli suosittelisin ehkä jopa mieluummin käyttämään tavallisia kahvipapuja. :) Ovat nimittäin halvempia. Tavallisia kahvipapuja löytyy tietääkseni kaikista marketeista (?), ja irtomyyntinä kahvia myyvistä erikoisliikkeistä (Joensuussa Mokkamaa), ja veikkaisimpa että myös ekokaupat kuten Punnitse ja Säästä myyvät jonkin sortin kahvipapuja. :) Toivottavasti vastauksesta oli apua!

      Poista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.