perjantai 25. marraskuuta 2011

Insanity 0 - pahapehkopäivä 1


Nyt on sitten vihdoin laittauduttu illan rientoja varten. Tarkoitus olisi treffata jälleen kerran paria hyvää kaveria muutaman kupposen äärellä, mikäs sen parempaa. Mukava päästä rentoutumaan hyvään seuraan työviikon jälkeen. :)


Sovittelin tätä asua päälleni useampaan kertaan, ja arvoin entten tentteniä Artificen boleron kanssa. Kyllä vai ei? Ei, kyllä, eipäs, juu ei. Yritän jollain ilveellä vältellä kyseisen hartiapeittimen käyttöä, sillä nyt itellenikin on alkanut tulla sellanen "HEI JOTAIN UUTTA" -fiilis, boleron käyttö on vain tehty ihan liian helpoksi. Tuntuu että se sopisi asuun kuin asuun, ja on vähän orpo olo ilman. Artificen bolero on saanut jo huumeen aseman, sillä vierotusoireet ovat selkeästi havaittavissa. Näpit hamuavat salamyhkäisissä niksoissa kohti vaaterekkiä, ja röyhelö-pvc-räpellyksen kietoutuessa olkapäillä olotila muuttuu möröstä prinsessaksi. Euforiaa, parhaimmillaan! Ehkä parempi kuitenkin vierottautua, että kaikki asut eivät muistuta klimppistä jämäpuuroa. :D


Hiusten kanssa taisteltu puolituntinen tuntuu lörähtäneen viemäriin, kun mokoma reuhka ei asetu kuvissakaan mitenkään järkevästi. Viime aikoina hiusten kanssa eläminen on muistuttanut lähinnä vanhaa pariskuntaa, aina löytyy jotain jäkättämistä ja marmattamista. Puolustan peruukkilook-alienipääfeilaustani kuitenkin sillä, että ylipitkistä (microdermalitkin peittävistä!!) otsiksista ei kyllä tee lasta eikä paskaa. Sivulle kammattuna ehdoton ei, suoraksi kammattuna ei-ei-ei. Muutenkin tämä mukamas kasarirokkitukka, todellinen scene-queen lookki ei vaan nyt jotenkin iske. Jos jotain positiivista haluaa hakea, niin eipähän kilometrijuurikasvu erotu juuri kuvissa. Thank god, muuten olisin varmaan repinyt gootikkaat pvc-pelihousuni. Postilaatikkokyttäys hiusvärien varalta alkaa muistuttamaan miulla jo kerrostalomummojen meininkiä. Jos miulla olisi postiluukku ovessa, niin todennäköisesti kököttäisin siinä alla aina postipojan saapuessa, ja työntäisin käden luukun kautta suoraan mailmanin laukkuun. Kaikkitännehetinyt, tai muuten tulee kuolema!


Rentoa viikonloppua kaikille lukijoille, ja partee partee!

23 kommenttia :

  1. Voi kiitos, Anne! ^^ Ei varmaan huomaa, että mie oon totaalisen rakastunut tuohon digi skull-toppiin? :D Ties monettako kertaa jo päällä, vaikka vastahan mie sen ostin..

    VastaaPoista
  2. Yhyy tuitui oot söpö ja saat melkein mun operaatio säästän hiuksiani putken katkeamaan! Shokkivärit on nannaa satana666 >;C Jotenkin oon hoksannu ton postilaatikkokyttäysefektin itelläni blogien kanssa. Ei oo päivisin mitään tekemistä kun ulkona on pimeää joten tarkistan joka kolmas sekunti onko joku postannu jotain uutta.

    VastaaPoista
  3. Oijoi mitkä ripset! Sopii niin hyvin tuohon meikkiin :) Itse en osaa käyttää ihan noin pitkiä viuhka-ripsiä, kun tuntuu että ne painaa yläluomea koko ajan alaspäin, siksi käytän vähän lyhyempiä tekoripsiä :)

    Joten ei muuta kuin respectiä sulle, kun osaat käyttää nuita!

    VastaaPoista
  4. AAaaa, ihanat hiukset! Mulla on ihan vamma hiukset, niitä ei saa mitenkää muotoiltua ja mikään ei sovi mun vamma kasvoihin ja ääää :D ps. IHANA toi barbapapa!

    VastaaPoista
  5. Vähänkö oot kauniina! Tai söpönä, kuinka vaan x)

    VastaaPoista
  6. Ja mitäh, miusta kun nuo hiukset näyttää ihan jumalattoman hyviltä :) !Ite en osais olla tollaisilla hiuksilla värin perusteella, enkä osaa edes meikata tolla tavalla kuin sie, mutta siulle käypi ihan mielettömän hyvin nuo hiukset ja meikit ja kaikkea! :) Ja en ihmettele että pidät tosta topista, se on upea :)

    VastaaPoista
  7. Sama homma ton värin ja juurikasvun kanssa, tulispa jo rahaa et vois tehtyy täl jotain prkl!

    VastaaPoista
  8. Shokkivärihiukset on niin ihanat...heti värjäyksen jälkeen.Itseäni ärsyttää suunnattomasti noiden värien huono kesto.Värjään hiuksiani punaisiksi ja noin 3 kertaa voi pestä ja sitten alkaa väri latistumaan ja vittumainen olo!Tiedän että värin kestoa voi pidentää laittamalla pesujen välissä hieman lisää ja sekoittamalla vaikka hoitoaineeseen, mutta jos joka päivä tai joka toinen pesee hiuksensa niin ei sitä kyllä jaksa alkaa aina väääntämään tuntia hiuksiin.Menee aikaa ja rahaa!Lisäksi kaikki vaatteet ja kylppäri on kerta toisensa jälkeen värjäytyneet punaiseksi:DParasta on ehdottomasti kun lähdet lenkille koiran kanssa ja matkalla alkaa sataa ropista vettä ja vastavärjätty reuhka alkaa valumaan naamaasi pitkin sinun jo valmiiksi olessa hikinen ja plörähtäneen näköinen:DLOVELY!!!!Itse taidan suosiolla alkaa siirtymään muihin kuin shokkiväreihin, mutta ihana lueskella blogeja joiden pitäjät jaksaa pitää yllä herutustukkia:P

    VastaaPoista
  9. Käytätkö mitään muuta kuin lakkaa, kun tupeeraat hiuksesi?
    Olet nähtävästi tehnyt itse rastasi, miten sait tehtyä ne? :> En löytänyt mitään tuton tapaista koskien rastoja.

    VastaaPoista
  10. Hykeena: Sellanen salamyhkäinen postilaatikkohyökkäiy on kyllä harrastuksista parhain. Nimenomaan creepyllä kyyläysilmeellä höystettynä! Toivottavasti värit saapuvat jo ensi viikon alussa, niin saa tästä tappurasta irti muutakin kuin liudan kirosanoja >.<

    Jenni: Kiitos! Tällä hetkellä ripset tuntuvat lookkiin ehkä aavistuksen verran liian isoilta, kun otsahiukset yltävät melkein ripsien reunaan asti :D Pitäisi jälleen kerran siis leikellä lettiä..

    mellikatti: Kiitos! Tuossa asussa kyllä viihtyikin enemmän kuin hyvin :)

    Infected: Usko tai älä, mie kriiseilen tämän pinkin ruohikon kanssa ihan samalla tavalla kuin sie. Tuntuu ettei asetu mitenkään, eikä kyllä sovikaan naamaan. Argh!

    Aurica: Nuo gogglesit ovat kyllä todella kivat! ^^ Piristävät ankeaakin lookkia.

    Jenny: Awws! ^^ <3

    Anonyymi 11:35: Paljon kiitoksia mukavasta kommentista! :) Mie olen tottunut hiukan kirkkaampaan pinkkiin väriin, mutta kyllähän nämä aavistuksen verran kulahtaneetkin vielä menevät. Ehkäpä tämä kriisi hellittää ajan kanssa :P

    Leena: Onneksi hiuskriisit ovat vain väliaikaisia, ja niihin saa nopeasti hähä-apua värjäämällä. Miun pitäisi tosin vaalennellakin ja ähh kun ei jaksaisi kiinnostaa :D

    Anonyymi 14:22 : Hahaa, tiedän todellakin tuon tunteen mitä kuvailit! Meidän kylppäri on kyllä lattiasta kattoon pinkin värin peitossa, ja sitä väriä tuntuu löytyvän aina mitä ihmeellisemmistä paikoista. Suihkun viemäri on värjäytynyt pinkiksi, suihkun saumat samaten, pesukoneen kyljessä pari roisketta, pesukoneen sisällä (WTF) muutama täppä ja lattiassa kivasti pinkkejä rantuja. Nice! :D Parasta näissä shokkiväri-onnettomuuksissa ja tahroissa on tottakai se, etteivät mokomat lähde irti edes kloriitilla saati muilla myrkyillä. :c hiuksissa väri ei kestä nimeksikään, mutta kaikilla muilla pinnoilla sitäkin paremmin. todellla loogista! Onneksi mie olen löytänyt vihdoinkin sellaisen shokki-hiusvärin, joka kestääkin päässä pidempään kuin sen pari pesua. :) Jos vielä halajat punaisia ja kirkkaita hiuksia (etkä ole vielä testaillut), niin kannattaa ihan ehdottomast tutustua Special Effectsin väreihin. Special effectsin pinkki väri kestää nimittäin miun kuontalossa vähintään kuukauden päivät todella kirkkaana, jopa pidempään. Vaikka onkin vähän hintavampaa, niin on kyllä jokaisen roposen ansainnut!

    Anonyymi 14:33 : Pistän yleensä muotovaahtoa ennen tupeeraamista/suoristamista, mutta muutoin mennään ihan hiuslakan voimalla. :)

    Rastat on valmistettu perinteisellä takutustekniikalla, josta löytyy youtubesta sun muista kanavista niin hyviä tutoriaaleja, etten ole itse jaksanut teko-oppaan väsäämiseen vaivautua. Elikkäs mie olen ihan vaan takuttanut yksipäiset rastani sellaisella koirille tarkoitetulla harjalla, ja sen jälkeen pyöritellyt pötköt tiiviimmäksi ja tiivistänyt suoristusraudalla. Muitakin tapoja löytyy. :) Rastat ovat kuminauhaan kiinnitetyt, eli teen omista hiuksista nutturan ja kiepautan rastanipun omien hiusten ympäri. Simppelit ja helpot lisäkkeet siis!

    VastaaPoista
  11. Mää nyt tykkäilin, et voisin kommentoida, kun oon tätä sun blogiasi lueskellut jo vähäsen aikaa.
    Mun on pakko sanoa, että erittäin harvat blogit muhun millään lailla positiivisesti vaikuttaa, mutta poikkeuksellisesti sun blogisi on sellainen, mitä oikeen mielellään aina kattelen ja uusia päivityksiä oottelen.
    Oon kyä aivan ihastunu sun tyyliisi, vaikkast se on tosi radikaali, eikä lähelläkään omaani, mut kuitenkin, sopii tollasenaan just sulle! Sulla on pirun nokkelat kaikki vaate- ja asusteyhdistelmät ja lisäks oot niin kovin kaunis, sun hiukset on aivan upeet (vaik kuin susta tuntuiskii, et on huono hiuspäivä!!), et kattelen täällä aina ihaillen ja ehkä vähän kadeena, tsih.
    Ja oikeesti, oot vaan ronskisti ja rohkeesti mitä sinä oot, jos jotkut ihmiset ei ymmärrä sun tyyliäs ja kehtaa vittuilla siittä, niin pää pystyyn vaan, niillä ihmisillä ei tuskin oo käsitystä oikeen mistään. Ne ite on ihan out of the business. :) Sää vaikutat semmoselta ihailunarvoiselta tyypiltä, tsemiä!

    VastaaPoista
  12. ihanat noi karva lahkeet :D tahtoo kasn pinkki mustat

    VastaaPoista
  13. Sä se sitte osaat yhdistellä oikeita asioita! ;) Ihan mahtava asukokonaisuus ja sun hiukset on tossa tosi kivat.

    VastaaPoista
  14. Oijjoi, ihana asu!:) <3 Tuo Digiskull- toppi ja säärystimet soppiivat ihan älyttömän hyvin yhteen miu mielestä:>> Nuo hiukset on huiput kyllä, otsis on mahtava nyt^^

    VastaaPoista
  15. JOHANNA: Suuret kiitokset erittäin piristävästä kommentista! :) Kommenttisi pisti miut punastelemaan. Mukavaa kuulla, että hiukan erilaisiakin ihmisiä kiinnostaa tälläisen pinkin olion tyyliin liittyvät asiat.
    Jos oikeasti alkaisi miettimään oman tyylin kohdalla sitä, mitä muut ajattelevat, ei pystyisi todennäköisesti käyttämään mitään mieleisiä vaatteita. Yleisestihän ajatellaan, että pvc on irstasta ja kirkkaat hiusvärit kaikkea muuta kuin hyväksyttäviä. ;) Korkeista kengistä puhumattakaan.

    Gothic: Eikun vaan shoppailemaan! Karvasäärystimet on talvella enemmän kuin tarpeen, koska lämmittävät kivasti.

    Nette: Kommenttimus kivatus! ^^ <3

    Tiina: Suurkiitokset! :) Omissa silmissä hiukset näyttävät lähinnä haalistuneilta, mutta hyvähän se vuan on ettei ihan kaikki välity ruudun toiselle puolelle :P

    Vivian: Dankke shön, ihanainen<3 ^^ sitten koha otsista vähän lyheltelöö, niin sitten se on hyvä! nyt yltää melkeimpä silmiin asti niin mjääh! :D

    VastaaPoista
  16. Haha! Kauhee hiusavautuminen ja meinasin ite kuvat nähtyäni tulla kommentoimaan onpa ihanat hiukset ja mainio asukokonaisuus :P
    Itsekin kyllä odottelen BeeUniquelta hiusvärilähetystä kuin kuuta nousevaa... tilasin yli viikko sitten, missä viipyy?!?

    VastaaPoista
  17. Hurr, ihanahan tuo tukka on! <3 Tuli ikävä omaa pinkkiä tukkaa.

    VastaaPoista
  18. Mistä oot ostanut noi säärystimet?

    VastaaPoista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.