tiistai 1. marraskuuta 2011

Everyday I'm Suffeli


KNIFE PARTY - INTERNET FRIENDS


Kääk, nyt olisi blogattavana sellainen megarysäys kuvasaldoa, etten osaa aloittaa urakkaa sitten millään. Viikonloppu mennä turahti aivan loistavissa fiiliksissä, erään ihanan pinkkipään ja sir Tomin majoittuessa täällä meidän apartamentosissa. Voisi rehellisesti sanottua, että tuli ainakin biletettyä (ja tee se itse-reivattua) niin että lauantain yöjoraus tuntuu vieläkin lihaksissa. Painettiin perjantaina kytkin pohjaan, ja kurvattiin hana pohjassa kohti Joensuun yöelämää.
Omalta osaltani yö sujui hämärissä tunnelmissa, sopivassa etukenossa ja suupielet kohti kattoa. Toisilla taas vähän tiukemmassa känäsessä, mutta kyllähän jonkun pitää se laattojen latominenkin hoitaa.

Felinessä ihaninta on selkeästi se, että nainen on niin totaalisen pinkki ja puhelias, että aika ei vain yksinkertaisesti voi käydä tylsäksi. Ideat tältä nikkarilta eivät ainakaan lopu kesken, eikä spontaanius. Yksi asia kyllä hiukan ehkä ärsyttää. Nimittäin se, että kyseinen menomimmi asustaa toisella paikkakunnalla. Ei enää ihan maapallon toisella puolella, mutta kaukana kumminkin. Kyhäilenkin jo pääni sisällä pätevää juonta, jolla nti. pinkkiöverin saisi houkuteltua uusintavisiitille. ;)



Saatiin ikuistettua kuvaan se todellinen minuus. Miellyttävän neutraalien "jalka näin, hiukset näin, naama näin, huulet näin" - RÄPS - pönötyskuvien sijaan todellisuus on karua. Kaiken tämän glamourin taakse piiloutuu paantuneiden irvistelijöiden joukko, ja jostain kumman syystä kriittisen tarkastelun kohteeksi joutuneet "erilaiset" kuvat saavat usein kokea delete-nappulan raivokasta vihaa. Tässäpä teille poikkeus kaikenkirjavaan kuvatarjontaan.



Kuvassa poseeraava herra ei olekaan blogini tarjonnassa ihan tuntematon tuttavuus, vaan yksi (useissa) postauksissa esiintyvistä luottoystävistäni. Käykää toki katsastamassa erilaisen, pvc:hen vuorautuvan herran blogia. :)




Aloittelimme historiallisen kaupunkiesittelyn suoraan Joensuun sydämestä, sillä pitäähän teinihelvetin portteja ryskytellä halloweenin korvilla. Seikkailupaikkana tuttu ja tunkkainen Bepop ei ollut meille ehkä se kaikkein soveltuvin, vaikka tällä kertaa sulauduimme (halloween-pukuja) pursuilevaan massaan hiukan normaalia paremmin. Yksi siideri kouraan, tanssimaan pari shake dat booty- jynkytystä ja siinäpä se. Tuskin bepopin kuivahko tunnelma olisi enää loppuillasta parantunut. Seuraavaa poppilassa tuhlattua iltaa ei tule tuskin näkymään kalenterissani ihan heti. Kirkuvaa ja kikattavaa baaria pääsee helposti karkuunkin, kun löytää sopivan sauman livahtamiseen. Käänsimme nokan kohti miellyttävämpää ryyppylää, Kerubia. Perjantain säröllepistäminen oli ehkä paras mahdollinen vaihtoehto, jo pelkästään halvan viinan takia. Miksi maksaa itseään kipeäksi s-ryhmän kukkarokuristajien kautta, kun paikallinen baari tyrkyttää edullisia paukkuja avosylin? Miehän en kahdeksaa euroa kossubatterysta maksa. Mukava baarimikko törkkäsi tassuuni ehkä maailman herkullisimman (ja imelimmän) drinkin naurettavaan hintaan.



Seuraava aamu koitti krapulakohmelon kourissa, aivoissa jyskytti sadan pienen nyrkin sinfonia, kusi maistui suussa ja on sanomattakin selvää että heikotti. Ja eikun uuteen nousuun, vaikka väkisin. Halloweenbileethän olivat vasta alussa.. ;)

11 kommenttia :

  1. Nasevalta menolta vaikuttaa, tais olla bueno Halloween! Itselläni se sujui lähinnä kauhuelokuvien merkeissä Night Visionsissa.
    Täytyy kyllä sanoa että noi sun gogglesit on kyllä maailmankaikkeuden päheimmät! *___*

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia^^ Hauskaa oli lauantainakin, kiitos illan emännöinnistä!:)<3

    VastaaPoista
  3. Ai että en traumatisoinu ketään ja saan tulla uudestaankin visiitille ;D Muikee viikonloppu oli kyllä!!! <3

    VastaaPoista
  4. Voi, kun olet ollut taas nättinä tytynä! Ja tuo sateenkaarijuoma näyttää ihanalta. <3

    VastaaPoista
  5. Kaksi pinkeroa nättimystä yhdessä ^^

    VastaaPoista
  6. kommentoin sulle yhteen kuvaan muttet varmaan ole huomannu. takista kysynyt anonyymi:D tässä linkki kyseiseen postaukseen.

    http://brain-chain.blogspot.com/2011/10/puke-glitter.html?showComment=1319835097157#c7697913314910527437

    VastaaPoista
  7. Emmy: Kauhuelokuvat kuulostavat oikein nostalgiselta tavalta viettää halloweeniä! :) Itsekin suunnittelin tässä vielä halloweeninjälkeisen mini-iltaman järkätä, ja katsoa braindeadit sun muut klassikot non-stoppina (ja tyrskäyttää takuuvarmasti popcornit väärään kurkkuun) halpa splatter! <3 :D Niin ja juu, käsintehdyt gogglesit ovat kyllä hiaanoja.

    Infected: Piäkallo on meilläkin uusi, käsintehty ja uniikki! :)

    Vivian: Kiitos vierailusta, oli kyllä kivvvvvaa! <3 ^^ Uusiksi joskus?

    Feline: Eikun teretulemast ihan millon vuan! :D Bailumuki odottelee ;)

    Nette: Sateenkaarijuoma oli kyllä yhtä hyvää, kuin miltä näyttikin. Kunnon tyttödrinksu!

    Margheit: Pinkkiöverit! :D

    Dudu: Kiitos! :) Lip servicen pinkki fishnet hakeutuu nykyään (liiankin) usein päälle, kun on sen verran monikäyttöistä ja helppo yhdistellä erilaisiin asusteisiin.

    Anonyymi: Aa, anteeksi kovasti että on jäänyt vastaamatta! Miulla ei tule näistä kommenteista sähköpostivahvistuksia tai muita, niin valitettavasti vanhempien kirjoitusten kommentit jää usein näkemättä :(

    VastaaPoista
  8. Ei hitsi, siusta tulee ihan hurjan hyvälle tuulelle :)
    Itse myös joensuulaisena voin sanoa, että oot ihanaa piristystä tähän harmaaseen ja ankeeseen kaupunkityyliin, mitä täällä joka paikassa näkee. Uskaltaisinpa itekin olla yhtä rohkea ja välitön, se on oikeasti hyvä ominaisuus ihmisessä. Ite oon ihan nyssykkä ja siun asenteesta on paljon opittavaa!

    VastaaPoista
  9. Kattos vaan! Tutun oloinen nassu! Taisin tän kyseisen herran kanssa olla samalla lateksikurssilla ^^

    VastaaPoista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.